Jäljellä vain tyhjä tila, hirveästi tomua imuroimattomuuden jäljiltä, sekasorto suorastaan!
Olisi kuin joku olisi noussut ja vetänyt perässään ne tärkeimmät tavaransa ja paennut jonnekkin jättäen vain tomun ja sotkun peräänsä.
Niinhän siinä kävikin!
Vaikka kuinka tiesin että aika lähetyy ja vähenee silti luopuminen tuntuu raskaalta.
Itku on ollut vieraana jos jossain välissä missä on itsensä saanut puskettua tunteiden vellomisen keskellä. Ikävä repii äiteen rintapieliä raastaen sydänjuuria auki...kupeitteni hedelmä josta en olisi luopunut vielä.
Viimeinenkin jätti kodin. Kodin joka tuntuu entistä enemmän kylmältä, hiljaiselta kolkolta...koti joka on emännyydelle ollut kaikki kaikessa on muuttanut muotoaan.
Emännyys nautti näistä ajoista kun nuori vielä kodissa oli, iloisesti otti vastaan töiden jälkeen, käytti koirat monestikkin päivänsä aikana, laittoi tiskit ja hoiti pyykin! ♥ Kuka kumma tämän kaiken nyt tekee??
Ei emännyys oikeasti itke tulevien kotitöidensä takia, ne eivät häviä mihinkään vaikka heti ei kerkeisikään. Emännyys pelkää tulevaisuutta, kuinka omat asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen, mihin oman reppunsa lopulta asettaa...
Tiedän että nuori selviää, onhan tämä jo toinen yritys. Uskon vankasti että siipien sulat ovat tällä kertaa jo vahvemmat ja halu elää elämää on jo aivan toista kuin ensimmäisellä kerrallaan.
Kuljen rinnallasi..aina..tiedät sen..kupeitteni hedelmä ♥
Lapsi povellani, taivas päällä maan
häntä katsellessa aika katoaa.
Riemun tunnen suuren, sydän hiljaa soi,
mitä näen, kuulen kertoa en voi.
Isänpäivä...
Ikävä se ei ole kaikonnut mihinkään se on jotenkin muuttanut muotoaan vankkana kuitenkin kulkenut rinnalla. Mies jolla oli suora selkä, jämäkkä katse, äänenpaine sanoi jo että hän tietää mistä puhuu..hän oli isäni erittäin rakas sellainen! ♥
Vietämme erillaista isänpäivää lähettäen kuitenkin ajatuksia hänelle sinne jonnekkin jossa me kaikki vielä joskus ollaan yhdessä! Ikävä ei lopu koskaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti