sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jumppamaikka Olli

No niin nyt se on sit tapahtunut!
Emännyys on alkanut jo "rakastamaan" lihaksissaan vellovaa jatkuvaa kiputilannetta...ittenhän sen sinne on omatoimisesti saanut aikaiseksikin.
Jokaisella pirskatin askelella se muistuttaa olemassaolollaan, jokaisella käden ojennuksella se muistusttaa edellisestä hikisestä jumpasta jonka emännyys oli salilla reippaasti touhuskellut.

Pienen pientä kiinteytymistäkin on havaittavissa...no siis missä ei näy kyl mitään, mut emännästä ainakin tuntuu siltä.
Liekö se sittenkin ole kiristävä tunne pohjelihaksissa vai liekö kiristävä tunne lähentäjissä jotka ei siis siitä miehen ja naisen kahdenkeskisestä jumpasta ole kipeytyneet vaan raakaa rautaa nostaessa ja vääntäessä.
Me kaksi emäntä raasua ollaan niin menetetty sydämemme salille ja sen tuottamalle ihanalle tunteelle.
Salille tuli uusi vetäjäkin..naisten sali jossa on miesohjaaja!??
Ei oo hiljainen mies tämä vetäjä naurun ja iloisen puheenlomassa heittää kuin ruoskaniskuin omia käskyjään punttien nostosta ja ettei saa luovuttaa.
Otuksen nimi on Olli...mut kivasti tämä "otus" saa hien pinnalle emännille molemmille!;) Niin ja onhan se mukavata kun on sitä silmällekkin ruokaa salilla ei tarvitte aina kattoo trimmattuja naisten takapuolia joissa komistaa se tunnettu David logo tiukkaakin tiukemmilla pakaralihaksilla...

Onhan se kiva kun alkaa kiristää sieltä ja täältä..tietää ainakin että jotain on tehnyt ettei vain  katsonut sivusta mitä muut touhuaa.
Ollaan me monet magiat naurutkin saatu kun katsomme toistemme kiristäviä ilmeitä.
"Sattuus sua ystävä johonnii...tuo ilmeesi kertoo kyllä enemmän kuin tuhat sanaa?!  "
Edelleen saadaan itseämme vain  syyttää ja me onnettomat vielä maksetaankin tästä rääkkäyksestä!

Lokakuu lopulla ja pikkujoulukamppeet vielä ostamatta.
Pitäähän sitä emännänkin yllä olla jotain kimaltavaa, alla jotain pientä mustaa ja loppu saakin jäädä arvailujen varaan. 
Pikkujoulut juhlista jaloin..eiks se sanontakin jotennii niin mennyt?
Me Mimmin kans laskettiin että kuinka monet pikkujoulut on juhlittava ennen kuin vuoden paras juhlapäivä koittaa ja saatiin me ainakin molemmille noin 4-5 kpl.. Huh huh sitä pääkivun määrää, eihän tässä töissä kerkiä olemaankaan kun on elo yhtä juhlaa.
Päätettiin sitten että pidämme kaksin myös ihan omat akkain pikkujoulut.
Hmm se meinasi saadakkin kuluvana viikonloppuna jo varaslähdön, vatutus oli sitä luokkaa että oli aikas lähellä että olisin minäkin korkin avannut ja parantanut rakkaan ystävän kans maailmaa ja niin potenut pientä kuolemaa seuraavana aamuna.
Harmitti asiat niin paljon että akkakin mienasi tarttua pulloon joka ei todellakaan ole emännälle mikään joka viikkoinen,  kuukautuinen ei edes vuotinen touhu...en edes muista milloin viimeksi olen miestä väkevämpää itseeni työntänyt, mutta paranisko se maailma siitä?
Kaveri huusi puhelimeen että et sit korkaa ilman minua!! Heh ei tarvinnut paljon ystävää houkutella ei siinä kyselty mitä muut ajattelee kun akat meinaa ottaa rennosti..

Ei auta emännän kaadella kuppeja ottaa yhteyttä kuitenkin "alamaailmaan" wc pöntön kautta seuraavan vuorokauden niin paree pysyä  muissa poreilevissa juomissa vaikka siinä keltaisessa jaffassa.
Ja hitot kun mieli kiukkuaa, sydän huutaa omaa itkuaan, tuntuu kun asiat ei mene muuta kuin jorpakkoon niin tarttuuhan se emäntäkin siihen väkevään...eikös miehetkin niin alati tee ja kas kummaa seuraavana päivänä taas oman akkapahan   naamakin näyttää taas niin ihanalta että kestää taas seuraavaan ryyppykertaan hyvinnii.

Pikkujouluja on tosiaan tulossa, kerkiääkö niihin kaikkiin edes mukaankaan?

Mimmi..tässä olisi meille se jumpparunokin näin pikkujoulujen alla! Lorutetaan tätä niin eiköhän se juhlantuntukin ala tuntumaan...

Venytä, Venytä, jousta, jousta.

Kyykkyyn mene ja yritä nousta.

Heiluta peppua, nosta jalkaa,

siitä se pikkujoulu alkaa!




 

lauantai 10. lokakuuta 2015

Ulkokuoreni mun

Emäntä on pullukka! Peilikin sen jo kertoo.
Olen sen myös kuullut ajoittain jopa oman työntekonikin lomassa...sää oot aikas pullukka?
"Kelpaanko kuintenkin vaikka näin onkin asia?"

Olen yrittänyt lapsilleni iskostaa että myös isolla tytöllä on suuri sydän ja uskonkin että heidän suustaan en koskaan kuule...."oletpas sinä mamma pyöreä!"

Kannan kiloni itse..välillä puhkuen ja puhaltaen mutta itse kuitenkin. En ole vielä sinun kantoapuasi siihen pyytänyt...! Emännyys siis on kyllästynyt......kyllästynyt siihen kuinka joka puolelta sanotaan mikä on normaalia mikä ei...kuka nämä normaalin rajat oikein tekee mistä kukaan tietää vaikka se pyöreys onkin se normaali ja laihuus on jotain ennakoivaa tulevasta tai heikkoudesta tms.

Kun nainen tulee tietyyn ikään...tämän viserryksen olen kuullut ajoittain. No onhan se tosiasia, että se saamerin keski-ikä tuo mukanaan ei niin mukavia asioita kuin juuri tämä että niin moni nainen taistelee omien kilojensa kanssa kovastikkin.
Meillä jokaisella on muistoissa ne ajat kun solisluut pömpötti kohollaan, lonkkaluut ym luut törröttivät, näin myös oli emännyydellä...olin anoreetikko suorastaan!

Mä muistan sen kun eräs ihastukseni lannisti suuren sydämeni sykkeen..."noi sun kintut...yääääk"! Joo ne oli kyllä laihat.
Painoindeksin jos nyt laskisi niin se olisi ollut silloin 15 luokkaa...olin siis tosi laiha. Silloin kuulinkin poikain suusta "Lahtosen lankku ja naulain!"
No perskeles hyvä nimi yrityksellehän siinä olisi mutta kun nimitys ei kuvannut yritystä vaan minua...laiheliiniä.
Voihan poijaat kun nyt tulisitte eteeni mitä sitten huutelisitte? " Lahtosen läski ja pulla!"

Surukseni työssäni olen joutunut kohtaamaa tämän miten ikäihmisillä on muka oikeus toiselle sanoa. Ne sanat ei aina ole ne kauneimmat kun ne kertovat sinun ulkomuodostasi.

Viimeisin muisto tästä on kun työkohteeseeni tuli uusi asiakas, iäkäs herrasmies.
Tunsin niskakarvoissani että tämä herra sanoo minusta jotain, hänen katseensa seurasi minua alati työpäivän aikana  tekemisiäni ja menemisiäni.

Hän vinkkasi minut paikalle kuin olisin ollut baarin tarjoilija, sormiaan napsauttamalla hiukan otsaansa yläpuolella! "Hei hoitaja hei..." menin paikalle ja tiesin että tämä ei tiedä hyvää.
Isännän kasvoilla oli leviä hymy, hymy joka päästi esiin ei niin kauniin hammasrivistön mistä todellakaan en ala ikäihmisille mainitsemaan että ei se sinukaan hmm ulkomuotosi ole...hmm kauneimpia!

Mies katsoi ja katsoi kunnes tokaisi tosi kantavalla ja hiukan sotilasmaisella äänellään..."hoitajan uravalinta on mennyt täysin pieleen!"
Minä köhimään tämän ryhdikkään suoraselkäisen vanhanherran edessä viehkosti että no mikä sen sitten pitäisi olla jos minusta ei kerta hoitajaksi ole??
"Teidän olisi pitänyt ehdottomasti olla poliisi...noilla vankoilla käsivarsilla nostaisi miehen kuin miehen tilanteessa kuin tilanteessa maasta ei siihen kahta tarvittaisi!"
En siinä  tilanteessa tiennyt ollakko kovin ylpiä vai alkaakko itkemään kunnes kuulin toisen asiakkaan vierellä hokeavan...."olisippa nähny kerran se nosti yhden mamman melkein yhdellä kädellä jaloilleen..." Katsoin tuttua asiakasta että nyt on paree olla hiljaa tai kahvipullat jää pojilta saamatta.

Minä heitin villaisella moista sanomista, nielin toki sisälläni omaa suruani runsaista käsivarsistani, mutta en näyttänyt sitä heille...vanhoille herroille. Silti sydämeni itki miksi kellään on oikeus olla aina sanomassa millainen olet, miksi en saisi sujuvasti sulautua joukkoon ja hävitä sinne...miksi aina minut huomataan? Hoitajana olen huomannut miten usein joudumme nielemään pahan olomme koska emme toki voi vastata samanmoisesti asiakkaalle kuin hän on juuri hoitajaansa nimittänyt.
Minusta tommottiset ulkokuoreen liittyvät sanomiset saavat jäädä hoitotilanteesta kokonaan pois emmehän siellä ole itseämme markkinoimassa tai myymässä...niihin hommiin on ihan omat hoitajansa ne! ;)

Kun katsot peiliin ja siellä sinua ei katso se niinsanottu normaali nainen se jonka lanne on tiettyyn normaaliin mittaan sujahtava vaan semmottinen jonka rinnat ei niin pienet ole kuin kananmunat, jonka reisien paksuus on jotain muuta kuin sormilla tehtävä ympärysmitta...se olen minä! Nainen isolla N:llä..
Runsas reisista, pullea rinnoista, käsivarret tulikin jo sanottuia että muhkeat ja reidet kuin voimannostajalla..silti minulla on kanssa tunteet.
Itseasiassa minulla on erittäinkin herkät tunteet. Omistan kyllä sanavalmiin luonteen en jää siis sinulle sanallisesti varmasti toiseksi, mutta sisälläni kasvaa myös se pieni nainen joka herkästi tirauttaa pisaran jos toisenkin kyyneliä silmäkulmastaan...toki teen sen nurkan takana ja annankin sen soljua voimalla siellä yksinäni.
Kuinka voikaan toisten sanomiset toista loukata? Onko kellään oikeasti oikeutta sanoa toiselle mitään minkä tietää loukkaavan? Minusta ei.
Minullakin pullealla ja muhkealla naisella on tunteet ja minuuunkin sattuu jos minua nipistää en ole siis mikään vahanukke jota voi sanallisesti tempoa ja potkia ohi mennessään. ♥




tiistai 6. lokakuuta 2015

Tule semmoisena kuin olet ♥





Tulisitko kanssani
saman peiton alle?

Laitettaisiin varpaat
yhteen nippuun.

Ne kymmenen kylmää
olisivat mun ja
ne kymmenen lämmintä
olisivat sun.

Kiedottaisiin kädet
toistemme ympärille
turvaköysiksi
maailman myrskyjä
vastaan.

Hengitettäisiin
samaan tahtiin.


Tule sellaisena kuin olet         ♥             

maanantai 5. lokakuuta 2015

Tyhmä pää

Emäntä on jonniin verran sekopää tai jonkin sortin yksinkertainen yksilö! Ihan itte tein tutkimuksen ja tähän diagnoosiin tulin...
Toiset vetää buranaa ja muitakin kipulääkkeitä ym kipuihinsa, kävelevät varoen kaduilla ym ettei vaan tule kipeäksi..mitä tekee emäntä`?
Ottaa vuoden sopimuksen kuntosalille ja hajoittaa itsensä semmottiseen kuntoon että mikään ei liiku...ja perhana maksaakin siitä vielä.
Eli jonkin sortin yksinkertaisuus täytyy emännyyden olla.!

Oltiin salilla...ketkäs muutkaan kuin Mimmi ja emännyys. UBW oli tällä kertaa vuorossa.."paskat tuosta me selvitään heittämällä katto vaan!"
Kaksi pyöreätakamusta into pinkeenä omissa treenikuteissa odotti jumppasalille jo pääsyä ja voi olla että jos se järki olisi ollut mukana matkassa niin tässä ei valittaisi oloaan...
"Ai sääkin otat noi painot no paskat niin mäkin ne otan!"
Kumpainenkaan salikuningattarista moisessa jumpassa toviin ollut ja nyt meinaa vetäistä kuin vettä vaan valitun salitunnin.
Tavoitteenahan on että katsotaan että jääkö tästä eloon niin sen rakastamamme PUMPIN voi taas aloitaa..se tunnetusti kun vie emännän kuin emännänkin mukanaan ja kasvattaa lihasta pienentää perää ja tiukentaa reisiä...voi vimma se on meitin tavoite! Mitä nainen ei miehensä takia tekisikään?

Treeniä tuli vetämään uusi kasvo, uusi jumppamaikka joka jostain kumman syystä jäi meitin kohdalla suustaan kiinni. Intoa puhkuen kertoi tunnin kulun..toivoi reipasta mieltä, iloisia ilmeitä..saa nauraa ja itkeä ääneen ym mitä vain keksii kunhan jätämme tiukat pipot toissaalle ei tälle tunnille! "
Emännyys ajatteli että elä lupaa mitään mä kuitenkin söhlään tunnin jotennii.
Siinä me kaksi akkapahaa toistamme vilkuillen puhkuttiin painosarjojen kera tuntia tarmokkaasti eteenpäin...lupasihan ohjaaja että ääntä saa käyttää ja sitä ei emännyydelle pitäisi luvata!
Nostettiin haukkarilla, ojentajiakin rasitettiin ja sit olikin rintalihasten vuoro ja selinmakuulle laudan päälle. Tätä tuskaista jumppasarjaa oltiin toistettu varmaan sen kolmatta kertaa ja painopino alkoi jo repimään emännyydenkin runsaita rintapieliä...ne pienenee tällä menolla viel! Hiki valui ja mielessä oli täysi noituminen...mä niin en hetkeen tänne tuu!
Ohjaajan hento ääni kuului kaiuttimista....JAKSAA PERSANA TE JAKSATTE NÄYTTÄKÄÄ SE MINULLE !  Vielä 16 kertaa sit saatte minuutin levon! Silloin karjaisi akkapaha...tähän asti olin ollut kiltisti hiljaa pelottelematta ohjaajaparkaa mut silloin unohtui kaikki käytöstavat ym...EI OO TODELLISTA PERKELE...mä hajoon ajattelin, mun rinnat repee, kädet kasvaa ainakin metrin tai jotain tunne oli ainakin semmottinen!
Koko sali raikui ja nauraa hörötti! Oli sentään joku joka tuskansa uskalsi ääneksi tuottaa ja karjaista sen kaiken pihalle.
Mimmi meinasi tukehtua painoihinsa räkätti vieressä sen kun kerkesi..oot sää Sarppa kyl..
Selvittiinhän me akkapahat kyseisestä tunnista ja tovi keskusteltiin vakavasti tulevasta pumppi jaksosta..onko meistä siihen ? Kummankin kädet tärisi, suoristamista ei toivoakaan...huhuh kerrankin jokin tuntuu ettei ollut pelkkä hifistely treeni vaan tais koko akkapari olla maitohapoilla.

Ei noussut kädet treenin jälkeen mutta arvatkaa nouseeko nytkään kun pari päivää rääkistä on kulunut? Miten laittaa rintsikat, meikata luomet, ojentaa sekaisin olevat räpsyttimet (nämä jotka on saaneet paljon huomiota), saati pukeutuminen...äkkiliikkeet on kokonaan kielletty! Voi persuus sanon minä mun tissitkin on kipiät!
Nyt on touhuttava vaan rintojen alapuolella sillä käsiä ei voi nostaa ylemmäksi...taidan ottaa buranan yöksi tai jotain muuta kipulääkettä ja toivoa jonniinmoista paranemista yön aikana. Eihän tästä tuu mitään jos emännyys ei pääse uusia räpsyttimiään ojentamaan!


Eipä emännyys ainoa paikkansa rikkoja ollut! Mimmi kertoi olevansa aivan samoissa tuskissa...edellisen yönkin oli onneton joutunut roikuttamaan kättään vuorotellen sängynlaidan yli hakien asentoa jonka kera hetken voisi nukkua!
Ollaan me kaksi tapausta...voi perskeles! Kauhea tarmo, hirveä into, jumalaton uteliaisuus ym ihanat piirteet nämä kaikki pittää meidät virkeinä! Ja ei voi kun sanoa...kohti seuraavia seikkailuja ja voin taata niitä tulee...

perjantai 2. lokakuuta 2015

Minne tuulet vie

Valvon taas ja päässäni teen jo siirtoo seuraavaa. Mietteitään ei vältellä voi vaikka ne näin satuttaa. Katson sua ja rakastankin niin kuin aikoinaan, vaan nyt tähtiis kirjotetun pystyn jo aavistamaan. Meissä on voimaa mä epäile en vuosien varjosta maan, sävyjä joita ei kirkkaaksi enään saa. Mitä tapahtuu jos lähden minne tuulet vie? Sinne mis on puhtaan taivaan alla uusi tie...

Tänään uusi laulu täyttää radion melkein jokaisella kanavalla. Laulun jonka sanoihin emäntä itsekkin voisi sukeltaa ja sanoa omiksi kirjoittamiksineen sanoihin jotka tulee kuin omasta sydämestään. Noita sanoja..lauseita..virkkeitä mitä lie on emäntä pyöritellyt mielessään jo kaksi vuotta. 
Mitä tapahtuu jos nyt lähden...minne tuulet vie?
Kun tunteet kuivuu kasaan ja pitäisi ottaa se seuraava askel avata elämässään seuraava ovi ja kokea mitä sillä elämällä vielä minullekkin on antaa.. Silloin sitä tuntee itsensä niin pieneksi, mutta uskon että se helpottaa kun sen on pukenut sanoiksi ja teoiksi.
Tätä ovea kohti olen nyt kontannut, välillä pystypäin seisten välillä polvet notkuen itkun sekaisin ajatuksin....tähänkö sitä ollaan tultu?
Kun ei kosketa toista enään, katseet katoaa, normaali keskustelukin haalenee ja vähenee aivan olemattomaksi onko silloin aika avata se seuraava ovi ja pukea ne omat tunteet ja ajatukset sanoiksi?

Kun kuulin kyseisen laulun tänään radiosta en voinut kuin olla hiljaa. Oli kuin iskun olisin saanut kasvoilleni koska niin hyvin voin itseni laulun sanoista löytää. Kuin joku olisi päässyt sydämeeni ja kurkistanut sinne miten pahoin se voi tällä hetkellä. 

Olen kuitenkin availlut ovia, ovia joiden sisälle olen varovasti kurkistellut ja ollut utelias paistaako se aurinko myös sen uuden oven takana?
Kyllä se paistaa tiedän sen jo osin sydämessänikin...

Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti! Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi o...