Jätit minut hiljaa..

Siihen ei tarvittu sanoja...ei ilmeitä..ei kahden ihmisen välisiä keskusteluja aiheesta...et antanut siihen mahdollisuutta!

Tulit elämääni rytinällä...ystäväksi, joka neuvoi, elämäni karikoita kohdatessani, miten voisin muuten toimia kuin aina ennen...ensin toimin sitten ajattelen tyylilläni.

Ystävyys muutti muotoaan..siitä tuli tunnetila sydämen alueelle, huomaamatta se kaivoi koloa rintamukseen ja asettui sinne saaden akkapahassa kaikenmoisia vääntymyksiä ja olotilojen muutoksia kun ystävyydestämme tuli puhe tai muuten se oli lähelläni.
Odotin sinua aina..sydän pamppaillen ja kun se hetki tuli että olit minun ja tunsin itseni veteläksi, pieni puna poskillani hymyillen sain sinulta aikaasi ja koko ajan teit koloasi isommksi minun mieleeni..sisälleni.

Aloin pitämään sinua kuin omanani...sinä ihmissuhteena jonka kuvittelin viedän yhteistä polkua lopulliselle polulle ja sinnekkin yhdessä käsikkäin kulkien.
Olin niin varma että minun sydämeni asukki olisi siellä pysyäkseen ei vain leikkiekseen vuokraemäntänsä sydämellä.

Kun kuulenkin sinusta jotain...sydämeni heittää takakenoisen kolmiloikan toki polvet notkuen tulen alas, mutta voi sitä onnistumisen ja ilon riemua...olet siinä omanani sen ajan..
Ymmärrän niitä ei aikoija ei ole minulle paljoakaan antaa olethan niin haluttu ja moni muukin varmaan odottaa samallalailla omaa aikaansa jonka voisi kanssasi jakaa...haluaisin taistella tästä ajasta, mutta miksi et antanut siihen mahdollisuutta?

Voi mina akka pahaa miten monin keinoin sinua olen yrittänyt unohtaa, ne kokeiluni eivät johtaneet mihinkään..kuulemma minuun ei voi luottaa??
Niin yritin minä tavata muitakin mahdollisia muuttoinnokkaita asukkeja sydämenisopukkaan, mutta sen sanon että ajatukseni ja kaikkeni on alati ollut muualla.
Niitä ei ole montaa..minusta tietysti nyt ajatellen nämä kaikki kokeiluni tavata ja tutustua uusiin kasvoihin on ollut turhaa.
Miksi edes yrittää kun tiedän että en mene siinä askeltakaan pidemmälle ennenkuin meidän ystävyytemme on lopullisesti kuopattu..pois syämestä viimeinenkin kalusteesi muutettu jättäen sen tyhjyyden jota voi sitten hiljakseen alkaa täyttämään.

Minä olen jotenkin pelännyt alati tätä päivää kun sinusta en enään kuule mitään, siksi kait kävinkin tutustumassa muihin, sinä sydämessäni...tosi tyhmmää ne ei johda mihinkään...ei edes lakanoiden väliin koska sitä en voisi sinulle enään tehdä. Omaa virhettäni en ala toistamaan opin jotain mitä se toiselle voisi tehdä, miltä se tuntuu..

Nyt olen totaalisen yksin! Lapset käy alati, soittavat puhelimella pidellen äitiään pystyssä, tässä hetkessä.
Samalla huomaten pienen kyyneleen joka alati virtaa äidin silmäkulmasta selittämättä mitään...lähtisit äiti edes kanssani kävelylle saisit edes raitista ilmaa.
Ei jaksa..töiden jälkeen väsynyt niin...kiitos rakas kun muistit ! ♥

Jätit minut niin hiljaa....