Minne tuulet vie

Valvon taas ja päässäni teen jo siirtoo seuraavaa. Mietteitään ei vältellä voi vaikka ne näin satuttaa. Katson sua ja rakastankin niin kuin aikoinaan, vaan nyt tähtiis kirjotetun pystyn jo aavistamaan. Meissä on voimaa mä epäile en vuosien varjosta maan, sävyjä joita ei kirkkaaksi enään saa. Mitä tapahtuu jos lähden minne tuulet vie? Sinne mis on puhtaan taivaan alla uusi tie...

Tänään uusi laulu täyttää radion melkein jokaisella kanavalla. Laulun jonka sanoihin emäntä itsekkin voisi sukeltaa ja sanoa omiksi kirjoittamiksineen sanoihin jotka tulee kuin omasta sydämestään. Noita sanoja..lauseita..virkkeitä mitä lie on emäntä pyöritellyt mielessään jo kaksi vuotta. 
Mitä tapahtuu jos nyt lähden...minne tuulet vie?
Kun tunteet kuivuu kasaan ja pitäisi ottaa se seuraava askel avata elämässään seuraava ovi ja kokea mitä sillä elämällä vielä minullekkin on antaa.. Silloin sitä tuntee itsensä niin pieneksi, mutta uskon että se helpottaa kun sen on pukenut sanoiksi ja teoiksi.
Tätä ovea kohti olen nyt kontannut, välillä pystypäin seisten välillä polvet notkuen itkun sekaisin ajatuksin....tähänkö sitä ollaan tultu?
Kun ei kosketa toista enään, katseet katoaa, normaali keskustelukin haalenee ja vähenee aivan olemattomaksi onko silloin aika avata se seuraava ovi ja pukea ne omat tunteet ja ajatukset sanoiksi?

Kun kuulin kyseisen laulun tänään radiosta en voinut kuin olla hiljaa. Oli kuin iskun olisin saanut kasvoilleni koska niin hyvin voin itseni laulun sanoista löytää. Kuin joku olisi päässyt sydämeeni ja kurkistanut sinne miten pahoin se voi tällä hetkellä. 

Olen kuitenkin availlut ovia, ovia joiden sisälle olen varovasti kurkistellut ja ollut utelias paistaako se aurinko myös sen uuden oven takana?
Kyllä se paistaa tiedän sen jo osin sydämessänikin...