Kun olin kaksikymppinen nuori nainen...kaiken nähnyt kaiken kokenut..minäkö? Ja kissan viikset sanon minä. Nainen kun ylittää maagisen 40-kymppis rajan niin se on parasta kulta aikaa...tai ainakin se nyt tuntuu siltä!
Lapset isoja ja heidän siipien lepatus kuuluu alati äidin korviin välillä raakasti räpistellen mutta kuitenkin nippa nappa kantaen.
Kun kakarat oli pieniä niin surut oli saman suuruisia jotain alle 100cm korkuisia luulisin. Oli öisiä vaippaitkuja kakkoineen ja muine tuotoksineen, väänsi pientä vattaa ja äiti tuo kaiken nähnyt ja kokenyt konkari auttoi pienokaista "ongelmiensa yli". Kun nämä pienet murheet täyttää reippaan 20 vuotta niin ongelmatkin kasvaa samalla tavalla jo sinne reilusti yli 190cm eli ei edes äiteen nokkakaan sinne asti yllä. Tästä sain tuta taas eräänä yönä..
Mie väsynyt työni raataja päätin ottaa varaslähdön nukkumattien maailmaan ja kömmin jo vällyjen alle ennen kuin uutiset saivat kanavan täyteen maailman tapahtua. Nautin ja toivoin oiiikein pitkiä makoisia unia kun viime ajan viikot flunssa pilannut ja yöt olleet kovinkin tukkoiset ja katkonaiset. Nyt nukun enkä herrää ennen kuin kello toisin määrää.. Kattia kanssa.
Noin klo 22:50 ilman halkaisi jokin onneton Katri Helenan joiku...kaaatson sineen taivaan ...perkele mikä täällä soi? Nopea karateisku ääntä kohti ja hetkittäinen ilmaan haparointi "mikä mikä vee täällä soi?" Ei ei soi mikään se oli unta kunnes...taas soi se sama joiku ja levy alkoi taas alusta...Samu soittaa...ei tää ei tiedä hyvää.
"Äiti mää tiedän sää nukut...anteeksi!" Niin änkyn änkyn mitä? "Niin että ois ongelmaa johon nyt aivotukseni ei riitä." Mitä myöntääkö jälkikasvukin että ei tiedäkkään ihan kaikkea ja soittaa äiteelle joka on se tyhmä, hävettävä oli jonka kanssa ei edes maitokaupassa saa käydä samaan aikaan tai ainakaan ei saa kävellä niin lähellä että joku tunnistaisi samaan porukkaan kuuluvaksi?
Niin tällä nuorella miehellä oli bensa peltisestä palvelijastaan loppunut ja kaiken kruunasi myös akun sammuminen griittisellä hetkellä..ei kule ei eikä riitä rahat ei....äiti! "Eikö oikeesti ketään muuta asu lähempänä?" No ei ei auttanut vanhan äiteen jatkaa uniaan vaan hypätä kiireessä pukimiin ja istua peltisen lehmän etupenkille ja kurvata lumisohjon keskellä rallitaivalta kohti avuntarvitsijaa...äiti tulee ja äiti auttaa! Olihan se mentävä koska tiedän että jos minut herätetään näin ja en tiedä onko "lapsi" selvinnyt niin en taatusti nuku silmällistäkään ennen kuin asia on varmistettu että ongelma on ratkennut ja "pienokainen" on omassa kodissaan turvallisesti.
Siellä minä unen pöpperöinen emäntä polo ilman sukkia kengät jalassani (lopuista pukimista en edes puhukkaan) työnsin pojan painavaa palvelijaa lähimmän korjaamon pihaan, pikainen oman auton tankkaus ja iso kanistirellinen myös pojan autoon ja mukula kyytiin ja kohti hänen kotiaan. Sit taasen emäntä raasu painaa kaasua ja pikataivalta nyt toista kaistaa ja kotia kohti...huh..kellottiko kukaan ennätystä? Tähän kaikkeen siis meni vaivaisen 58 minuuttia. Unta kaaliin ja aamulla..."rakkaani hyvää huomenta miten yösi meni?"
Niin ei tiennyt mies polo missä emäntä taas viiletti ja mitä on tehnyt...kahlinnut lie olis sänkyyn kiinni ja sanonut että oo köpsäilemäti...
Näin oli taas sinä yönä lapsen murheita hoidettu ja äiteellä oli sydämmeltä suuri kivi vieritetty pois. Ei olis emäntä raasun yöstä tullut mitään jos ei tätä ritarin haarniskaa olisi pukenut päälleen ja ratsastanut paikalle ja "nuollut haavoja"...kyllä poika se saadaan kyllä kuntoon.
Voin sanoa olevani tärkeä jollekkin...vai miten on?
Miten on sisustaminen Willa Jussilassa edennyt? Ei mitenkään. Syksy on saapunut myös ideanikkarin aivotukseen joka kylläkin pursuaa mitä ihanampia ideoita mutta jotekin joku on tunkenut niin isoja kapuloita rattaisiin että ei mitään ei saa aikaiseksi.
Löysin jo mainoksesta sellaisen abaraatikin mitä minulla ei ole ja voisin kirjoittaa jopa joulupukille että tämmöttisen tahtoisin..jookosta?
Eikä oo jokaisen emännän pukin kontissa moista vai myönnätkö että oma emäntäsi olisi saman kirjoittanut toivelistalleen? Soodapuhalluslaite...se on nyt kuulkaa kova sana! Minulla noita keskeneräisiä hommeleita odottaa pinoittain autotallissani kovien pakkasien tuloa. Ne olisi tarkoitus toteuttaakkin ei vain ainoastaan ajatuksen puolella vaan ihan toiminnankin.
Kuvia kodista....
