tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnoissa ♥ ja niiden allakin ;)

Nyt alkaa jo emännyyden poskia komistamaan komia hymy! Kevät on tulossa kovaa vauhtia ja emäntähän on tunnetusti aivan "kevät immeinen".
Koti tarvitsee suursiivouksen niin kuin emännyyskin. Elämäkin tarvitsee moisen...kunnon tamppauksen kertakaikkisesti.  Kunhan tietyt asiat loksahtavatkin omiin uomiinsa niin tamppaus saa alun...

Me Mimmin kera ollaan melkein muutettu paikalliselle punttisalille! Ainakin emännän bensalasku kertoo moista ja parkkimaksulippukkeiden määrä auton ikkunalla kertoo samaa karua tarinaansa. Noi kun voisikin vaihtaa valuutaksi!
Emäntä ei niin tiukkapipoisesti ole puntteja nostellut mutta kunhan saisi sitä peruskuntoa että jaksaisi tietyissä suoritteissa puhkumatta olla niin se olisi vallan loistavaa...ja toivottavaa!
Uskoisin että jokin toinenkin toivoisi emännän kunnon olevan tälläisessä tilanteessa edes siedättävällä tasolla ettei tarvii elvytystilanteeseen ruveta...vaikka heh ei emännällä ainakaan sitä suusta suuhun menetelmää mitään vastaan ole!

Me Mimmin kera ollaan haaveiltu pääsevämme paljuun..tästä saatiinkin tänään taas magiat naurut että on se kuulkaas näky! Jääköhän kyseiseen ammeeseen enään vettäkään kun me kaksi keijukaista sinne mullautamme oman kehomme tai no ainakin veden pinta hetkellisesti voi nousta kriisitasolle ja pienemmän uimakaverit voi jopa hukkua. Taidan ojentaa ämpärin jotta muutkin voi nauttia vedestä hukkumatta samaan aikaan..eli voivat istua sen ämpärinsä päälle niin vältytään mahdolliselta hukkumistilanteelta.
Voip olla että ei muiden ihmisten paikalla ollessa me ei kehdata kyseisestä ammeesta sit noustakkaan..jääkö sinne vettä pohjalle edes nimeksi? Tämä on kuitenkin kokeiltava...ainakin me saamme magiat naurut muista en tiedä!! Yksi kysymys kuitenkin...tarvitseeko paljuun kellukkeita???

Nyt on pääsiäinenkin ihan "korvilla" ainakin pajukissat on kommeilla korvilla pellonpientareella. Jotenkin on jäänyt kaikki tuvan komistamiset tekemättä ei vaan ole enään otetta moiseen. Onko emännyys heittänyt rukkaset naulaan vai mikä mielialan moiseen on ajanut?
Ennen emäntä kantoi kukkiakin vaasiin joka viikko uusia..punaisia ruusuja eri sävyissä mutta koskaan ei mitään KELTAISTA. Miten jokin väri voikaan olla yäkk jollekkin..eihän se kelleen pahaa ole tehnyt mutta se kyseinen väri ei emännän silmiä hivele.
Kukkia pitäisi aina tuvassa olla, nyt ne vähäisetkin saintpauliatkin vetelevät viimeisiään ne jäivät jälkikasvun hoidettavaksi vierashuoneen akkunalle ja hmm taisi nuorella miehellä unohtua kokonaan kastelu. Kunhan poika saa uuden kodin niin kiikutan hoidokit hänen mukanaan..elvytelkööt niitä sit siellä!
Olisi kiva joskus saada kukkia...ihan kun oikein pinnistelee niin näinpä onnettomasti on että ihan on emännyyden pitänyt kukat käydä ostamassa muuten niitä ei tässä torpassa olisi kuunaan ollutkaan.

Pääsiänen tosiaan..pitkät vapaat!!! WOW nyt on keksittävä jotain tekemistä ei ainakaan siivoamista eikä mitään järkevää...voi kun pääsis maalaa munia! Se se vasta olisikin jottain...





torstai 19. maaliskuuta 2015

Niin yksin...


Se tunne kun tulet aina tyhjään kotiin..se on niin sydäntä raastavaa pidemmän päälle. Onneksi emännällä on sentään karvaiset ystävät jotka jaksavat aina ilahtua kun emännyys vihdoinkin suvaitsee kodin oven avata. Hännät heiluu ja pusujakin vaihdetaan...siitä on tullut jo tapa!

Onhan se niinkin että aina ei sanoja tarvita sillä hiljaisuus kertoo paljon enemmän!

Hiljainen tuuli puhalsi kylmän henkäyksen kasvoilleni.
Kylmän maan valkoinen polte kosketti alastonta vartaloani.
Olin yksin, hyljätty pimeässä maailmassa,
ympärilläni vain tuuli ja kylmä maa.

  
Voiko itsensä tuntea yksinäiseksi kun katsoo näitä kahta karvaista kaveria.. Toinen katsoo isoilla ruskeilla silmillään, puskee kirsun kainaloon ja houkuttelee rapsutaamaan..toinen vetää pitkin pituuttaan lattialla näyttäen onnellisuuttaa kun emäntä vihdoinkin tuli kotiin!

Otan nämä kaksi kainalooni ja kerron niille ikävääni..♥ ♥




...Jos olet onnellinen niin muuta tarvitse en...on sinun onnesi minun! ♥

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kumman kaa...

Emännän on varmaan siirryttävä auton ratista jonkin toisen menopelin ohjaimiin, sen on näyttänyt kodin lähistöllä olevat penkat ja roskapöntöt. Miten ihmeessä täällä korvessa on niin peilikirkkaat tiet ja missä hitossa peltilehmäni kumeissa olevat nastat ovat?
Muualla tavataan hiekottaa teitä soralla ja hienolla hiekalla....arvatkaa mitä hittoa nää maajussit kävi viljelee tuon tien nyt täyteen ja luisteluratani on jotain muuta kuin liukastelua varten! Jumalattomia nyrkin kokoisia murikoita tiet täynnä! Ei helevetti paikallinen tien kunnostaja on nyt saanut jonkun halvan erän täyttömaata jonka viljelee meikäläisen ralliraitin ylle...

Tätä kurvailua ja sattumuksia ei ainakaan vähennä se että emäntä itse on innokas painamaan sitä oikean puoleista poljinta sekä se hiton kässärikäännös suoraan pihaan....se toteutuu vielä kympin arvoisena!!
Varmaan toi suomen huonoimmat kuskit ohjeman katsominen pitäisi jättää toisallee se saa emännän veren kiehahtamaan ja liukkaan kielenkannan myös laulamaan.....tampio sä et osaa!!! Onneksi en asu kerrostalossa saisin häädön varmaan jokaisen ohjelman jälkeen..

Jokainenhan on omasta mielestään se paras kuski, mutta jos nyt suoraan sanon niin minä se paras kuitenkin olen...naiseksi ainakin. Hitto että voi korveta keskustelut.."joo nainen ratissa", " arvatenkin akka oli kuskina" jne jne paskan marjat sanon minä! Kumpihan sukupuoli johtaa kolaritilastoja jos aletaan tarkasti tutkimaan?? Lähtisin mielelläni jonkun uroon kanssa testaamaan moinen että onko akasta ratin taakse, loppuisi jatkuvat naukumiset akkojen osaamattomuudesta.

Emännän väliaikainen peltilehmä pitäis viedä katsastukseen ja sen eteen pitäisi tehdä varmaan sille jotain että saataisiin leima perseeseen sille. Auttaisko isojen silmieni räpsytys, lanteen notkahdus tarvittavassa kohdassa, korkeat korot...hmm taidan kääntää ihan silmäripsien kääntimellä ripsetkin tätä juhlatilannetta varten!! ♥

Niin monesta asiastahan emäntä on liukkaalla puheenlahjallaan päässyt ja yleensä naisellisuuden korostamisella, on jopa kokovartalo jumppapuvussaan olevat pollarit unohtaneet sakot ym vaikka aihetta olisi ollut kortti sekä kilvet ottaa. Kerran veinkin puukenkävolvoni katsastukseen. Vanha diesel huohotti, veto oli pois, diesel tunki sisuksista maahan suoraan nokkahihnalle, mutta sain kun sainkin leiman siihen...puhumalla tai mitä apuja lie käyttäen leima tuli. Mustalais mies sen sinä iltana ittelleen setelitukulla lunasti ja sanoi että on ainakin vasta leimattu peli!! Hmm..viikon päästä tuli juttusille..."paskan möit, kone meni!" Mitä hittoa ei se minun käytössäni sillai, suoraan leimaltahan sen sait!

Ennen ex ukko piti minua aina mukanaan myyntitilanteissa kun jobbasi autoja omaksi harrastuksekseen.. Oli sekin touhua. No hiljainen mies mitään myytyä olisikaan saanut mutta emäntä pelasti monesta tilanteesta jopa niin että eräs ostajaehdokas sanoi että on toi pirunmoinen kauppamies toi muijas! "Mää niin tiedän ja siks sen mukaani otankin!" On se hiton hyvä että minnuukin voi johonkin käyttää.

Monesti oon miettinyt että keneen ole tullut? Isä rauhallinen ihana kiltti rakastava isä ♥, äiti aivan toista maata, ei samanlainen vitsiniekka kuin tytär mutta ainakin hiton kovaääninen! Ainokainen veli ei ei ei...en edes sano, mutta kun sukua hiukan lähempää tarkkailee niin johan pomppas! Sieltä se tämä emäntäkin jonkin solun on ittelleen saanut.. On serkkua puukarttellia ajamassa oikeudessa ja nyt nokkaansa jo eduskuntaankin tunkee, on setää joka hiton juhlissa on pakko päästä esiintymään...loppua sukua suututtamaan en nyt ala noista mainitsemistani ei ole huolta...he eivät edes lue tätä tarinointiani...huh huh!!

Oletteko koskaan erehtyneet katsomaan kumman kaa ohjelmaa? Se on nyt ollut alati huulillani...kumman kaa sää olisit? Kaverini kanssa ollaan selvästi se parivaljakko kyseisestä ohjelmasta tai joku on meidät niin mieltänyt. Ulkonäkö ei ihan osu nappiin ja se alkon kulutus on hiukka eri luokkaa kun meidän. Me ei todellakaan sitä edes tarvita! Itsekkin ohjelmaa kiinnostuneena nyt uusintoina katsonut niin kyllä..voin löytää osin itseni sieltä..pelottavan usein!! Miten ne ovatkaan osanneet löytää kaksi yhtä rentoa ihmistä siihen kuin minä ja Mimmi..siitä on nyt tullut yhteinen hupi...kumman kaa sää...no ei perhana en kummankaan!! En edes pitkällä tikulla!




Ps..ps...kumman kaa olisit presidentin vai gladiaattorin??? GLADIAATTORIN TIETYSTI ♥


 Aamu saapui jälleen kera huolien
silti nousin kaiken vastaanottaen
Sua kaipaan vierelleni kulkemaan
valon tuomaan tähän päivään nousevaan


 Hetken kestää onni kerrallaan
Hetken nähdä voin tuon satumaan
Sinne johtaa polku pienen ihmisen
kun kerran päättyvä on päivä viimeinen

Illan tullen suljen silmät luottaen
että yö taas uniin veisi haaveiden
Luokses liitää tahdon siivin kultaisin
Siellä oothan vielä minun rakkahin




Kalana kuivalla maalla

 Miten tämä voi olla mahdollista? Tuo kysymys on monen ystäväni suulla kun kerron tekemisiäni ja touhuamisiani. Ne jotka ovat lukeneet kirjo...