torstai 31. joulukuuta 2015

Kirje


Elämä on ollut hiljaista.
Nyt on ollut aikaa miettiä ja pohtia elämää suurempiakin asioita...toki ajatukset on vierineet alati tulevaisuuteen...kuinka yksin sitä onkaan!
Kuinka yksin sitten onkaan..se pelottaa ja  se on suurin kysymys mikä on alati mieleen tullut..

Kolme päivää poissa töistä tuvassa yksin, seuranaan vain koirat jotka ei ajatuksiin vastaa muuten kuin heiluttaen häntäänstä...ne tietävät ja aistivat emännän mielialan.
Kulkevat vierellä eivät jätä hetkeksikään yksin...siinä me saunan lauteillakin kolme raasua istuimme koirat emännän seurana kylkikyljessä.
Näille kavereille voi kertoa kaiken mitä ajattelee, tuntee, mitä kokeee miten vaikeaa on.
 Emäntä on jotenkin "jumiutunut" nyt pahaan oloonsa jotenkin on tunne kuin olisi liimattuna pahassa olossaan eikä pääse irti...odottaa jotain joka tulisi ja tempaisisi mukaansa.

Miettinyt seuraavaa siirtoaan mitä se tuo tullessaan, kirjoittanut sen kaiken paperille ojennettavaksi luettavaksi hänelle jonka haluaa sen kaiken tietävän.
Tämä kirjoittaminen olikin yksi vaikein tarinointini paperille mitä elämäni aikana olen kirjoittanut, minusta ei ole suoraan menemään eteen ja purkaa kaikki..paperille on helpompi kertoa mitä tuntee, kokeee haluaa..mihin ollaan tultu...en voi olla vain velvollisuudesta sen olen itselleni selvittänyt ja selväksi saanut.

Tuo kolme päivää oli  kuin tuskaa. Ei emännyys ole tottunut enään olemaan yksin, kaipasi alati toista vierelleen..läheisyyttä, kosketusta, helliä suukkoja...en edes muista milloin olen viimeksi suudellut??!!
Miten tähän on tultu?
Osaako enään mitään...miten hitossa ne huulet laitetaankaan kun moinen toimitus suoritetaan?? Apua...kait tässä on kaivauduttava peilin eteen ja alettava opettelemaan tai muistelemaan miltä se tuntui ja miten se tapahtui.
Olo on kuin teinitytöllä, immellä joka ei miehen kosketusta koskaan ole kokenut...samat fiilikset emännällä tällä...vuosien hiljaiselo alkaa jo iholla olemaan niin kaukainen muisto että ei enään muista miltä se tuntuu...silti sitä kaipaa niin että voisi itkeä pahaaoloaan pihamaalla kovalla äänellä...karjua ja kirota..ei tässä hyssyttelyt enään auta.

Joulu tuli ja meni..erilainen joulu, mutta hengissä selvittiin vaikka aluksi luulin että tää on jo liikaa tässä tuvassa mutta tässä ollaan..kumpikaan ei toisensa kurkkuun kivunnut eikä hiuksia temmonnut eikä sanallisesti solvannut...eli omaa rauhallista eloaan...tuvassa omissa oloissaan.
Emäntä sai pienokaiset rinnoilleen, hetkeksi pieneksi toviksi. Sai kuiskattua rakkaimmilleen kuinka tärkeitä ovat, kuinka onnellinen saa olla koska saa olla äiti...olla ylpeä omistaan...isoista miehistä niistä pienistä pojan koltiaisista joista on tullut isoja miehiä. Äänet käheitä, parta jo ja pituutta enemmän kuin laki sallii..pienen koripallojoukkuueen verran miehiä tuvassa emännän vierellä tovin...se oli jotain se ♥

Vuosi vaihtuu tuoden uudet tuulet mukanaan..näin ainakin toivon!
Emäntä suoristaa selkänsä, antaa kirjeensä luettavaksi purtavaksi ja itselleen lupaa että elää elämänsä onnellisena...tulevan vuoden!


ÄLÄ PELKÄÄ YKSINÄISYYTTÄ,
EHKÄ SE ON PELKKÄ TAUKO
ENNEN LOPPUSOITON PITKÄÄ, KIIVASTA SYLEILYÄ.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Viimeiset viikot käsilläni ♥

Taas ollaan vuoden viimeisillä viikoilla.
Olisi kiire tehdä kaikkea jotta vuosi olisi taas kiitettävästi taputeltuna ja uusi saisi tulla tulojaan.

Tämä takanani oleva vuosi on ollut iloja ja tosi isoja suruja täynnä!
Se on tuonut sydämeeni kyllä lämmön tullessaan ja hymyn kasvoille, se on myös vienyt käydessään jotain jättänyt sormenjälkensä meikäläisen historiaan monella tavoin.

Vuosi jolloin kokeilin montaa uutta asiaa joita olen pienen ikäni toitottanut että ei varmasti koskaan!!
Uhrauduin monenmoisiin kokeiluihin ja joista osa jäikin "ikuiseksi kaveriksi" kulkemaan elämäni taistelua etiäpäin.
En voi unohtaa erästä uutta tuttavuuttani josta olen saanut erittäin paljon palautetta blogini ja sähköpostin ym kautta....se alapään hajustimet. Siitä tuli vuoden kysytyin ja kiinnostavin aihe.
Eräs mieskin tokaisi että etkai sää ny onneton sinne Wunder-Baumia oo työntänyt että mikä kumma tuo oikein on? Oli kuvitellut jo vaimonsa lanteille laittavansa kuminauhan johon kyseisen joulukuusen muotoisen hajustimen sitten ripustaisi ja tämä tuoksu sitten täyttäisi rouvasimmeisen pikkuhousut..olisi siinä sitten isännän kiva  touhuskella kun emäntä ja auto tuoksuisivat niin tutulle ja hyvälle...voisi jopa vierailla toki useamminkin rouvansa tykö jos siihen oikein tykästyisi.

Joo-o selvitetään se nyt teille kaikille että auton raikastimista ei ole todellakaan kyse..niitä jota varmasti meistä jopainen erehtyi joskus kasariaikaan autoonsa ostamaan.
Hyi kauhistus ihan näin hoitajana jo tulee kuvia silmiin miten joku nainen luettuani blogiani on moisen tehnyt ja nyt istuu sairaalan vastaanotossa odottamassa helpotustas lääkäriltä kun on värkkinsä saanut huonoon kuntoon.
Joo elkää tyttäret sitä sinne tunkeko elkää edes huulilla käyttäkö siihen on markkinoilla tosiaan ihan uudet omat tuotteensa eikä tarvitse itteään mennä nolaamaan tunkiessaan itteeänsä mitä kuvittelee.

Ei blogistani tietystikkään mitään muutakaan "hyvää" neuvoa kannata mennä kokeilemaan. Siinä voi käydä pahastikkin. Minulla on vaan se pirunmoinen onni itelläni että sentään  vielä elossa olen tämän kaiken koheltamisen jälkeen mutta minulla onkin peräkontillinen enkeleitä mukanani aina kun tuolla maailmalla tallustan.
Niinhän minulle se hinausauton kuskikin sanoi ottaessaan olkapäistäni kiinni..."sinä elät..sulla on varmasti peräkontti täynnä enkuleita koska olet nyt tuossa!" ♥
Ei kummempia sillä kertaa meikäläisen uudesta kalliista ihanasta huh mahtavasta citymaasturistani lähti vain ratti kesken ajon ja minulle ei tullut naarmuakaan. Minulla täytyy siis olla niitä enkuleita kilokaupalla mukanani.

Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa kasvohoitoa joka nyt jää sitten varmasti siihen mutta koettu on joten voin sanoa syvällä rintaäänellä tietäväni mitä se on ja miltä se tuntuu.
On käyty enkeleitä kuulemassa ja jopa ennustajallakin kipaisin ja kävin.
Ennustajalla käynti voi kauheaa..vieläkin itkettää ! ♥ En ole koskaan moisiin uskonut, mutta elämäni aikana kaksi kertaa kuitenkin moista kokeillut ja ensimmäinen kerta siitä on jo 20 vuotta silti  se koskettaa vieläkin hän meinaan osasi  ennustaa ja kertoi elämästäni nyt jota silloin en uskonut. Pakko se on meikäläisenkin alkaa availemaan silmiäni että meidän keskuudessa on jotain mitä me ei nähdä ja osa ei tiedosta koskaan, itse olen alkanut tiedostamaan erittäin voimakkaana tämän.





 Pyysin enkeleistä kortin ja tämän sain. Luin ja hämmästyin kuinka hyvin se kertoikaan tilanteestani ja matkastani kohti päämäärääni. ♥

























Vuosi  tämä kulunut vuosi on ollut opettavainen.
Olen oppinut höllentämään narujani, minun ei tarvitse aina olla saatavissa kiinni, minun ei tarvitse valvoa öitäni toisten murheita kantaen ja miettien, minun ei tarvitse aina sanoa kyllä..olen oppinut sanomaan jo vahvan EI sanankin.
Minua ei enään vedetä narusta niin helposti, en enään anna niin helpolla kaikelle periksi..minusta on tullut vahvempi...olen alkanut tiedostamaan omat tarpeeni paremmin ja vahvemmin ja niitä vastaan alkanut kävelemään...näen jo silmissäni tulevan. Tulevan vuoden joka tuo tullessaan rakkkauta, rauhaa, hyvääoloa ja hyväksymistä sellaisena kuin on...näin ainakin sydämestäni sen tunnen!!

Otetaan yhdessä avosylin vastaan seuraavakin vuosi sillä se taatusti tuo tullessaan mukavia tilanteita joita kirjoittelen sitten tänne teidän luettavaksenne.
Minulta kysyi viime viikolla eräs nainen jumppasalimme saunassa että miten jonkun elämästä voi muka kirjoittaa niin monta tarinaa...rakas ystäväni istui vieressä..oli kuin olisi ollut horroksessa josta havahtui ja katsoi minua..."kyllä voi ihan varmasti voi!" Niin se vaan  on. Kun pitää silmänsä auki,  korvansa kuulevana ihonsa tuntevana ja sydän auki niin meidän jokaisen arjesta on aina kirjoitettavaa ainakin yhden kirjan verran..




tiistai 15. joulukuuta 2015

Hoideltu nainen

Epätoivoista tuherrusta...sanoisinko että todellakin epätoivoista!
Ei tästä naamasta enään uutta saa vaikka kuinka jynssäis, hoitais tai kiillottais..miksi se tästä enään muuttuisi?
Emäntä on ihan Oriflamen edustaja silti ei koskaan ole oppinut kaikenmoisia voitehia itteensä sivelemään.
Hairahtunut kyllä moneen mainokseen on johan se on tullut tunnustettua...on ryppyvoiteita, ripsiuutteita, alapään hajustimia, peppulihasta nostavia sukkahousuja, on liivejä ym mahan kaventajia tullut kokeiltua tätä minkä tänään koin niin ei ole elämäni aikana koskaan tullut kokeiltua.
Tiedän ..tiedän mä en oo mikään hieno nainen..tai no olenhan todellakin hieno nainen mutta kasvohoidossa en koskaan ole käynyt!
Tiedän nyt moni neitokainen sanoo ja pyh...eikö muka koskaan? No en ole ja voin sanoa että kokemukseni jälkeen en tiedä noinko vähiä rahojani  sinne jatkossakaan alan kantamaan.

No ei siinä olihan se mukavaa tuntea kun joku hoiti ihoani, siveli ja voiteli, hieroi ja puunasi, laittoi lämmintä välillä kylmää käärettä, huuhteli ja puljasi koko rahan edestä.
Niin en minä sitä maksanut se oli lahja työnantajaltani...
OLENKO MUKA NIIN RYPPYINEN?
No ei vaan sen sai koko kotihoidon kanalauma eli ei se varmasti minnuu ainoastaan koskenut!

Ei siinä..olihan siinä kiva kölliä, mutta illalla alkoi olo olee jo sen verran tukala että piti viileällä vedellä alkaa huljuttelemaan.
Koko päivän  oli olo kuin kärpäspaperilla!
Onneks ei oo kesä siinä olis paljon voinut olla "saalista" otsanahassani jos fillarilla olisin sattunut olemaan liikenteessä oli meinaan niin liisterinen ja liimattu olo kuin voi olla.
Olis se ollut nolo siitä  sukeltaa hikisenä marketin kassalle pöräilykypärä päässä, naama tulipunaisena ja kiiltävänä otsalohko ititkanraatoja kiinnittyneenä...vois olla että meikä taas huomattaisiin.

Ei se söpöstäytyminen tähän loppunut..
Illalla vielä istuin leveästi Annen kauneuspöydän ääreen ja kohteena oli taas hiuskuontaloni. Minulla on luonnonkiharat hiukset joita en itse osaa käsitellä. Oma hovikampaajani noin kahden viikon välein selvittää ne minulle niin taas pari päivää menee iloisesti kunnes taas käyn tekohengitystä ottamassa hänen luonaan.
Hovikampaajallani on jännät kädet..niks ja naks niin meikämannella on kiharapilvi päänsä päällä, mutta arvatkaas kun tää tohelo alkaa itte sitä ahertamaan...ja kaukana siitä! Ei osaa..ei kykene..lopputulokseni on aina aivan  eri kuin se mitä minulle juuri oli opetettu.

No ei siinä jos kelpaan ilman kiharaa kuontaloani, alati maamahoidoissa käymättä, ja pullean vartaloni kanssa niin silloin olen ikionnellinen...hyväksythän minut juuri sellaisena kuin olen? Vink vonk......♥ ♥ ♥


Laitan tähän loppuun kuvan...pliis lupaathan että sit ei saa pyörtyä ja jos niin käy niin elä kerro meikäläiselle..masentaa jo kuva muutenkin!


maanantai 14. joulukuuta 2015

Minä ja keski-ikä 85 v !!!

On tilanteita mihin ei koskaan toivoisi joutuvansa ja kyllä emäntäkin joskus semmottisiin tilanteisiin nokkansa on työntänyt ja työntää näköjään...

Olen pitänyt pientä taukoa salilla ravaamisssa. Pitkä sairasloma ja muut asiat ovat astuneet elämässä vaa-an ylimmälle tasolle eli sille tärkeimmälle niin ei emäntä raasu ole päässyt kilojansa kiusaamaan raa-an raudan  kanssa. Nyt siis aloitin sen taas sen samperinmoisen raavamisen ja päätös on tehty tulevasta...olisiko edes hiukan helpompi olla jos saisi kiloja karistettua, mutta ennenkaikkiaan olo olisi raikkaampi mukavampi.

Niin sinne taas mentiin...Mimmi sanoi "joo hyvä treeni vuoro ain oon tykänny" niin täytyihän se eukkosenkin mennä ja klikata itelleen tuntivaraus.
Olisinko mennyt ollenkaan jos olisin tiennyt?
En en todellakaan ole ihan varma meinaan niin monesti meinasin salista karata jota koskaan ennen en ole meinannut tehdä kesken treenin.

Minä katselin silmät ymmälläni mihin olinkaan taas kauhani sohaissut. Salia alkoi täyttämään mitä simpsakampaa vanhaa rouvaa nutturoilla tai ilman, ilmeet kun hangon keksin keksimainoksesta, yllä tiukat treenikuteet ja viehko hajuveden tuoksu täytti salin.
Silmäni oli varmasti kuin ne kuuluisat teevadit katselin ja tuumailin omia ajatuksiani omissani.
Mimmi kihersi vieressä..."mä en voi edes katsoa sua het alkaa naurattaa!"
Mitä hittoa mihin sää oot mut tuonut??
Tuli tunne kuin en todellakaan kuulunut joukkoon tähän naurun solistamaan joukkoon, en kiloineni en iänkään puolesta.
Katselin alati ympärilleni voisinko pujahtaa salista ulos ettei kukaan sitä huomaisi? Onko tämä sittenkään se mitä haluan...mihin hittoon oon taas joutunut...tuhat kysymystä vilisi päässäni.
Voi kun voisin sinulle lukijani selittää sen tunteen mitä mielessäni kävin kun katsoin niitä reilua 20 harmaapää joukon touhuiluja turinointia omissa joukoissaan...miten saisin sen tyttömäisen kiherrryksen kerrottua mitä ympärilläni oli.
Nämä jo iäkkäämmät teinityttöset olivat kuin pahaisiakin pikkulikkoja.
Kiersivät salia juorusivat jokaisen luona tovin jos toisenkin siis selvästi joukko oli jo tuttua toisilleen ennen tämän tunnin alkua eli ovat ilmeiseti salia kuluttaneet yhteisen tunnin merkeissä jo aikaisemmin.

Saliin tepasteli reipas jumppa ohjaaja Tuuli. Tuuli toi tullessaan iloiset kasvot, leveän hymyn ja iloisen tervehdyksen...katsoin ja ihailin. Hänellä on kaunis vartalo..tuohonkun joskus taas pääsisin on minullakin joskus ollut....miks kukaan ei huomaa että minunkin sisälläni asuu yksi pieni siro nainen?
Tuulilla oli raikkaat jumppakuteet päällänsä...Mimmi kuiskasi että onpas kivat kuteet...."No ei minun päälläni olisi mutta hänen tokikin"..tokaisin.
Oli tosiaan väriä siellä ja täällä, ihoa pintaa pitkin menevät housut ja treenipaita....mä en uskaltaisi mutta eihän minulla olekkaan jumppamaikkamme siroa vartaloa...plääh Katseeni valui varovasti omiin kuteisiini...no kaikki värithän näissäkin on..mustahan täytää kaikki värit! :(

Joskus tuntee että on ihan väärässä paikassa tai ainakin ihan väärään aikaan..silloin olin.
Edelleen olin valmis pakotilanteeseeen karkaamaan salista tekemään sitä tuttua omaa treeniä ja jättää tämä kotkottava kanalauma tekemään omiansa, mutta miten mää sieltä mihinkään pääsin pois kun ovikin laitettiin jo lukkoon...siellä on ja pysyy ei auta vinkuminen ja valitus mitäs läksit..

Tunti alkoi ja jos ei räväkämpää aloitusmusiikkia voisi olla ratkesin nauramaan....Mä en niin kestä apua!!
Mimmi nauroi naama punaisena vieressä,  kihersi itsekkin varmasti samoja ajatuksia mielessään käyden että eikäää apua siis mitä hittoa??!
Joo kajareista alkoi kuulumaan korkealta ja kovaa...Veeruska!! Voi pyhä jysäys...kajarit soitti kovaa..Oi veeruska lasit täytä kanssamme nuo laalallaa laallaaalalaa ja ei se siihen jäänyt. Levyvalintoja oli muitankin ja mainioita olikin...oli käyn ahon laitaa, pojat, tipitiikin oli listakärjessä ja unohtamatta tietysti Irwinin Titanic eihän sitä voi näiltä listavalinnoilta edes unohtaakkaan!!
Oli se kuulkaa lystiä..nyt voin jo nauraa silloin ei oikeastaan naurattanut.
Siinä me kaksi akkapahaa lihoinemme liikuttiin näiden oivien jumppa biisien tahdissa, mummot hihkui ja otti välillä valssin askelta kuka mitäkin ja perskeles vielä ne alkoi laulamaankin  kesken jumpan!! Ohjaaja oikein villitsi tätä kikattavaa tyttölaumaa.."laulakaa vaan jos sanat osaatte" no ei jäänyt epäilykseksi että nämä tulevat tangolaulajat käyttivät tilannetta hyväksi ja kohta kuului kovaa Ritva  Kinnusen tahdittamana "pojat ovat samanlaiset vaikka aika muuttuu..pätee vieläkin vanhat kaavat uudet muodon ne vain saavat...poojaaat!"
Mä en kestä  siis apua...minä olin ihan kauhusta kankea en tiennyt yhtyäkkö kuoroon mukaan vai paetakko vaikka sit ikkunasta pois  mut tää ei oo mun juttu  ei...valitan tyttäret näin se on!

Ei siinä mikäs tuossa mukavaahan se että ihmisillä on  kivaa ja pipot ei kiristä otsanahkaa ja uskaltaa olla oma ittensä sitä on oikeastaan mukava katsella, mutta seuraavaa jumppatehtävää  ei ollut todellakaan mukava nähdä, varmasti lopun elämää näen silmissäni minun ja Mimmin persuukset yhdessä toisiaan vasten...niin siinä liikkeessä piti tehdä niin! Ei me muuten toisiamme hinkkaile toisiamme vastaan!! :)
Niin ota pallo ojenna se toiselle yläpuolelta ja toinen ojentaa sen sinulle takaisin jalkojesi välistä...tää jäi nyt niin minun ja ystäväni mieleen että tätä me varmasti jouluaattonakin toistemme luona tullaan tekemään ihan jo sovittiin että tää ei jää tähän!
Mimmi siis ojensi pallon päänsä yli minulle ja minä ojensin runsaan pesuukseni taakseppäin samalla pukaten kaverini melkein yhtä pulleata takamusta hireä kikatus päällänsä sai pallon sentään kun kunnolla kauhoi jalkoväliään nenä maata viistäen. Mä näin tämän "toimituksen" peilistä ja olin pyörtyä...ollaan me kauhea näky voi kertakaikkiaan!!! Huh huh...tästäkin on sitten yhteisellä vanhustentalo hoitojaksolla jotain yhdessä keskustelemista kun odotellaan hoitajien tulevan  vaihtamaan meille tenavaippoja..kiherretään sitten oikein kunnolla vaikka persuukset toinen toistaan vasten jos ei muuten.

Mimmi sanoi saunassa treenin jälkeen että ei edes uskaltanut välillä katsoakkaan minua koska pelkäsi että saa naurunkohtauksen.
Meillä olli oikeasti tosi kivaa, uusinnasta en niin varma ole, mutta tottakait salilla alan taas juoksemaan.
Mietin tuossa kirjoittaessani tämän iloisen hangonkeksilauman ikähaarukkaa ja voin sanoa suoraan sydämestäni että keski-ikä ei kaukaa liipannut jos sanon 85 vuotta!
Mukavia mammoja, hyvä vetäjä mut ne biisit...pliiis mä en kestä...mut hei kun oon itte sit se neiti 85v niin soiko silloin jumpassani Muutkin mokaa,  yön joutsenlaulut tai muut luritukset...toivottavasti en silloin enään ravaa salilla että pääsen tavoitteeseeni jo ennen sitä..meinaan jos niin käyp et siellä vielä ollaan niin tenat on otettava mukaan kuset siinä naurunkiherryksen  lomassa jo housuun sen ikäisenä tulloo!



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Haaveilua ♥

Emäntä on laiska tai muuten vaan vetämätön.
Tänä jouluna koti ei kiillä kimalteista, ei siisteydestä, ei hyvästä mielestä ei laulujen luritteluista....plääh tarviiko joka vuosi panostaa?

Voisin sanoa olevani joulu ihminen täysin! Ihmettelen perheitä jotka kasaavat matkalaukkunsa täyteen retonkeja ja nappaskenkiä ja hikipäissään jonottamaan lentokentälle jotta kaikkea joulun töhötystä pääsisi karkuun!?!
Ei ymmärrä ei, mutta ihmisiä on niin monenlaisia ja onneksi ajattelemme asioista eritavoin.

Emännyys on yleensä jouluihminen...sydämestään kaikesta. Onhan se vuoden paras juhla ♥ läheisten kanssa yhdessäolo sehän se tärkeintä ja parasta on.

Joskus minäkin haluaisin pakata kimpsuni ja kampsuni, täyttää pieni autoni kaikella turhuuksilla ja suunnistaa nokka kohti oikeaa maaseutua.
Keskelle korpea erämaamökille jouluksi.
Sisustaa mökki kodikkaasti, takkaan tuli ja tietysti jokin risukko joulukuusta korvaamaan jotta saadaan tupahan se paras tuoksu joulukuusen tuoksu! ♥

Olisi niin ihana lämmittää pihasauna, kaivaa lapiolla polku lumensekaan ja laittaa lyhtyjä perätysten pihapolkua valaisemaan...se olisi jotain.
Vetää lämpöiset villasukat kinttuihin kaivaitua kainaloon...olla ihan lähellä ja nauttia olemassa olostaan.
Voisin katsoa ikkunasta ulos, näen laittamani lyhtyrivin pihamaastossa.
Haaveilen samalla raaputtaen ikkunan pinnasta jäätä ja sormeni piirtäisivät siihen varmasti sydämen...ajatusen hänelle jolle sen sillä hetkellä suon. ♥

Kun nyt katson ikkunastani ulos...ei ole lunta, ei valaistua pihapolkua, ei omaisia ympärillä..sanoisin aika karua!
No joskus se yksinäinenkin joulu on vaan kestettävä...mutta silti ei saa jättää toivomasta..haaveilemasta..
Joskus minä se teen..pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja ahtaan itseni ja rakkaimpani samaan peltilootaan ja toteutan unelmani..piirrän akkunaan sydämen lähetän sillä ajatuksen sille jota silloin ajattelen jos häntä en vierelleni ole silloin saanut..
Olet minulle tärkeä...tiedät sen ♥

lauantai 12. joulukuuta 2015

Hymyissä suin ♥

Juoruja...maailma on pullollaan erilaisia juoruja.
Ihmisten elämästä juorutaan iloiten, surkutellen tai jopa salaisesti kateellisena voivotellen.

Juoruja lentelee jokaisen elämässä, niitä pakoon ei kukaan ilmeiseti pääse, mutta niistähän ihmiset oppivat!

Emäntä itsekkin on joskus kuullut juoruja...no perskeles jopa niihin joskus yhtynytkin tyhmyyksissään ja oppirahat niistä kantanut tässä pirunpainavassa repussaan johon on tungettu kaikki elämän murheet.

Kun juoruja lentelee, niiden yläpuolelle pitää päästä ja miksi ei pääsisikään?

On se pirskatti kumma kun elämä on niin ankeeta niin astutaan sitten vaikka toisen saappaisiin ja yritetään niillä lompsia että saataisiin pahaolo valtaansa.

Ehei tyttäret ehei...niin ei kannata!
Siinä polttaa näppinsä, suunsa ja  vielä vaikka työpaikkansakkin....kaikki voi kaatua!

Juorut ovat kuin rikkonainen puhelin...kukaan ei puhelun alkua muistakkaan.
Se paisuu ja paisuu kuin Myllynparas vehnäjauhoista tehty pullataikina tarpeeksi lämpöä saadessaan kunnes tarpeeksi paisuttuaan tulvii yli äyräiden taikinakulhosta jatkaen matkaansa kunnes määränpää on kohdattu...se juorun kohde.

Kannattaako tämmöistä rikkonaista puhelinta syömeissään kantaa?
Sitä me jokainen vuorollaan voimme siellä omissa kodeissamme peilin edessä tuumailla...kysyä ainakin miten se tarina oikein alkoikaan mikä olikaan se ensimmäinen repliikki "puhelussa"?

Elämä hymyilee...miksi ei hymyilisikään?
Se jatkuu ja miksi ei jatkuisikaan...olenhan tämän kaiken yläpuolella ja hymyilen!

Anna minä itse elän oman elämäni, tehden omat päätökseni ja valintani tee sinä omasi...
Hymyile sinäkin kanssani niin sinunkin on hyvä olla! ♥

torstai 10. joulukuuta 2015

Huuda tai hauku...kunhan jotain sanot!




Riittävän paljon sanoja
on sanottavana
ne eivät lopu koskaan..

Sanasolinaa pulppuaa...on aika kirjoittaa ne talteen...sitten joskus kun niiden aika on!


Ajoin kotiin vesisateessaa..sade tuli samalla voimalla kuin surukin..itkin koko matkan.
Vieläkään en tiedä mistä minua syytät..onko tämä reilua? Minusta ei.. osani se ehkä on alistua...

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Enkeleitä ympärillämme ♥

Olen ollut kovin kriittinen eräistä "hoidoista", tarinoista jossa niistä kerrotaan, kaikesta mitkä liittyy näihin hoitoihin. Mielestäni ne ovat huuhaata, jotain mielikuvitusta johon ihmiset koukutetaan aina vain  uudelleen ja uudelleen.
No perskeles niin se  koukku minunkin leukapieliini tupsahti ja kaverin yllyttämänä tähän  itteni työnsin.
En mennyt sinne ovet paukkue "et mää tulin nyt ja parannetaan kerralla koko mualima" ehei ei sinnepäinkään. Kävelin hiljakseen omia miettien, varovaisesti aivot jyskyttäen toisaalla että mä oon taas niin tyhmä ja nenästä vietävissä!

Miksi astelin tuohon? Mikä sai minut "nöyrtymään ja kokeilemaan miestäni tätä humpuukia?
Elämäni, tämän hetkinen elämäntilanteeni...menin siis hakemaan sitä "potkua persuuksille" että toimi jo akka!!
Olen ollut lopen väsynyt...huolet ja murheet, stressi,   työkiireet, kotirintama kaikki ovat vieneet minusta sen viimeisenkin mehun jota jokainen ihmisen jokapäiväisessä elämässään jaksaa jotta nämä saappaat nousee askel askeleelta etiäpäin. Jos ne voimat vähenee niin kaikki jää...elämäkin jossain vaiheessa ehkä?
Kävelin askeliani kohti tätä huuhaata, tosiaan päässäni soi onko tää vaan kusetusta kaikki, mutta silti silmin avoimin menin tilanteeseen jota koskaan ennen en ollut kokeillut. Olen kylllä kuullut tarinoita ihmmistä jotka ovat saaneet vastauksia jopa uutta energiaa viedä arkeaan eteenpäin, uskallusta!

Minut vastaanotti kaunis  nainen, vaalea hiuksiltaan niin kuin  iholtaankin...hän osasi jo ulkomuodollaan ilmentää että olet tervetullut luokseni. Kättelyä ei suvaita vaan ronskisti  halataan ja tunnetaan toinen siinä lähellä ei kylmästi vai kätellen. Mielenkiintoinen persoona en voi   muuta sanoa!
Koti johon pääsin oli kaunis, kauniita esineitä ripoteltu sinne ja tänne hyvällä maulla...kaikesta näki että kodissa on syvä  rakkaus ja rauha läsnä, ei kiire ja huolet  ym mitä itse omassa repussani on raahannut tätä kivireen tavoin perässäni.
Koti jonka näin oli osin samanmoisilla tavaroilla ja esineillä sisustettu kuin oma kotini...löysin siis  osittain itseni myös siitä.
"Hoitohuone" valkoinen ihanuus... ♥ kaikki niin  valkoista ja pehmoista! No joo en siis mihinkään pehmoiseen pyöreään huoneeseen ole joutunut vaan se oli sisustettu kuin juuri enkeli olisi siellä käynyt ja jättänyt osan siivistään ja väristään sinne, ripotellen omaansa sinne tänne...todellinen rauhoittumisen tila jota minäkin nyt todellakin kaipasin.
Päädyin makamaan pituuttaltani hoitovuoteelle, pehmoiselle pedille jolla tämä hoitajani minua alkoi hoitamaan ylläni ihana karvainen  filtti ja pelkäsin niin kovin että mä niin sammun tähän ihanuuteen ja herään parin tunnin päikkäreiden jälkeen kuola poskella valuen...heh
Ei en nukkunut. Silmäni olivat kuin lautaset  hoidon aikana... En osaa selittää itselleni mitä näin tai mitä koin mutta koin jotain sellaista että jos alan asiaa selittämään jollekkin tutulleni niin valkotakkiset voi olla olkanitakana koputtamassa että jos sit osastolle mentäisiin!
Hoitajani teki omia "loitsujaan" en seurannut niitä mitä hän touhusi koska minussa itsessäni oli niin paljon seurattavaa että en kerennyt hänen kädenliikkeitään seurata.
Mietin mielessäni että hän ei juottanut minulle mitään, hän ei antanut syötävää hän ei siis voinut minua ainakaan huumata mitenkään jos ei sitten halaamisemme tapahduttua päässyt jokin huumaus onnistumaan, mutta miten kummassa selitän sen mitä hoidon aikana koin?
Minulla on isot silmät niistä olen kuullut usein, mutta nyt itse oikein tunsin miten suuret silmäni olivat apposen auki tuskin yhtäkään räpsäystä en uskaltanut tehdä ettei oma filmini ei katkeaisi.
Katsoin katkeamatta suoraan valkoista kattoa jonka yllä  oli revontulia keltaisia revontulia jotka liikkuivat kuin enkelin kaukaisen  siiven huljuttelun mukaisesti ja jokaisesta revontulesta tuli keltainen kultapallo joka laskeutui minua kohti kunnes sama taas alkoi....voi kauhistus! En tiennyt pitääkö minun pelätä jotain uskallanko koskaan kertoa kelleen mitä näin ja koin? Varovasti kysyin "hoitajaltani" , että onko mahdollista että näkisin jotain? Kyllä vain näetkö mahdollisesti keltaista tai jopa kullan väriä? Ei perhana...mä olin ihan shokissa joo sitä minä juuri näin. Yritin selittää hänelle mitä näen niin hän vain naurahti että se on hyvä asia ja minulla on "yhteys"...yhteys omaan enkeliini tai johonkin suurempaan?
Kun katsoin taukoamatta tätä filmini kulkua niin hoitaja kertoi minulle elämästäni, menneestä elämästäni, kuinka väsynyt olen, kuinka kannan kaikki murheet sydämessäni...kuinka minun pitäisi alkaa arvostamaan itseäni enemmän muuttamaan kantaani omasta itsestäni...olen kuulemma kaunis nainen joka mielestäni on täyttä puppua! Hän kertoi asioita joita en tässä tietenkään ala puimaan silloinhan kertoisin elämäni arimmatkin asiat avoimesti, nyt ei ole niiden aika eikä varmastikkaan oikea paikkakaan niille...kaikki aikanaan ehkä joskus.
Hän kertoi nykyisestä tilanteestani, kertoi mitä näkee ja lopuksi ammensi voimaa ja jaksamista tulevaan koitokseen. "Avasi silmiäni todelllisuuteen" olen selvästi vahvempi nyt tulevaan...uskallan ottaa seuraavan askeleen tukevammin askelin.

Kirjoittaako tässä todellakin sama ihminen joka aina on ollut näitä huuhaahoitoja vastaan?
Tuntuu niin kummalliselta, mutta minä sain mielettömän kokemuksen itselleni tuosta ja sanon ihan varmasti että elämässäni jatkossakin enkelini kulkee rinnallani pyydän hänen apuaan kun sen tarve tulee tiedän missä jatkossakin tulen varmasti vierailemaan...aivan mieletön kokemus jota sanoin en teille osaa selittää.
Joku varmaan ajattelee että ny se on sen vähäisenkin järjen rippeen hävittänyt, mutta ajattele mitä ajattelet...mä oon mä enkä mä sekoamassa oo elä sitä pelkää...mä oon vaan vahvempi siipeni ovat voimakkaammat tulevaan taistoon!! Olenhan itsekkin oman  elämäni enkeli!




torstai 3. joulukuuta 2015

Kuuntele ja mieti ♥

On aikoja jolloin emännyys ei voi elää ilman rokin tai musiikin pauhetta, on  aikoja jolloin mikään abaraatti ei sylje tuotantoja äänenä ilmoille.
Tänään kuulin tämän vahingossa...istuin kuuntelin ja todellakin keskityin. Voin sanoa että kyynel pari vierähti poskelleni...en siis ole kylmä ihminen..minulla on voimakkaat tunteet..osaan rakastaa.

Jumalaton etsiminen mikä laulu, mistä saan sanat ja löysinkin ne..onneksi! Lähetän tämän kautta ajatuksen lämmön jollekkin joka tuntee ehkä samoin...olet minulle tärkeä! ♥


Kun aika on


Kun aika on niin saavuthan sä silloin luo,
Mä ilmoitan kun on päivä tuo,
Kun aika on, niin heti saat sen tietää.
Mä en voi olla kertomatta en.

Kun aika on niin auringon näät nousevan
Ja kuulet mun sua kutsuvan.
Kuulet mun sua kutsuvan
Kun aika on, taas leikitään,
Sinut jälleen nään.
Sä saavuthan, kun aika on,
Niin uudelleen sä kaiken saat,
Mä leikistämme silloin totta teen.
Kun aika on niin auringon näät nousevan
Ja kuulet mun sua kutsuvan.
Kun aika on niin auringon näät nousevan
Ja kuulet mun sua kutsuvaaaaa-an.

 Kun aika on niin saavuthan sä silloin luo,
Mä ilmoitan kun on päivä tuo,
Kun aika on, niin heti saat sen tietää.
Mä en voi olla kertomatta en.

https://www.youtube.com/watch?v=EhjKU8NtgR8


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Lupailuja... ♥



Tunnustellen sydäntäni, ei kait se nyt lakkoa tee??
Suutani kuivaa...eikait tää täysillä metsään mee??
Värisevät käteni nään, jotenkin saan rauhoittumaan. Vielä mä kerran vilkaisen peiliin ja hiukseni suoristan!
Ikkunaruutuun katseeni naulaan...kohta sut nähdä saan!
Olen valmis kun tulet....luo mun. Mitä ikinä tahdot sehän  on sun!
Mitä minä voin antaa sen sä saat.
Kynttilät pöytään ja musiikki soimaan ja sua ootan vaan!

Emäntä odottaa..jonkin uuden elämän vaiheen alkamista. Tätä odotusta on tehty jo niin pitkään että ei tästä kovasti enään pyristellä karkuunkaan, ei toiselle niin voi tehdä ja miksi tekisikään? Into piukeena miettii emäntä raasu tulevia, pysynkö pystyssä, mokaanko koko maineeni, pelko on sitä luokkaa että varmasti jotain kauhiaa tulee vielä tapahtumaan!
Emäntähän on se epäonnen ruusunen ollut aina ja ikuisesti joten ei tästäkään tilanteesta varmasti mitään uutta  voi olla odotettavissa...mut jääpähän  mieleen ♥

Akalla on selvästi nyt liikaa aikaa pyöritellä moisia lurituksia mielessään. Sairaslomaa vielä reilu viikko ja alkaa olemaan jo tekemisen puute. Voi tämänkin ajan olisin voinut viettää aivan toisin... ♥


Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä...
Kun istun sinun vierellesi en kysy,
enkä vastaa, sillä tiedät jo,
että pisaraakaan ei puutu.
Olen kotona, riisun saappaani,
olen pilven painoinen.
Tommy Tabermann

Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti! Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi o...