perjantai 23. tammikuuta 2015

Ei tuu mitään...

..on päiviä kun ei pitäisi herätä siihen päivään ollenkaan!
Minua on vaivannut viikon verran flunssa ja se tänään näyttää voittavansa jopa minutkin! Kaatuhan ne valtamerilaivatkin niin miks en minäkin...meinaan petiin.

Päätä särkee poskia myös, nenä vuotaa, silmät on kun särellä ja kutiaa ja lämpöäkin on. Ei perhana tänään en kykene töihin!
Sain soitettua lääkärin ajan itselleni ja puoli tuntia oli aikaa siihen joten nyt tuli kiire! Tällä emännällä ei saisi koskaan olla kiire mihinkään koska jälki sen jälkeen on sen näköistä.
Puolessa välissä matkaa ihmettelin autostani alati kuuluvaa koputusta! Juu koputus. Joku selvästi alustan alla koputtaa ja pyrkii autoon sisälle. No hiiret varmaan taas onhan niitä ennekin konepellin alta tupsahtanut niin kuin kerran Jyväskylän keskustassa huomasin kuljettaneeni peltohiiren keskelle kaupunkia ja voi kuinka maalaiseksi itseni silloin tunsinkaan!
Koputus jatkui kunnes tajusin...voi perkele mä niin unohdin sen johdon! Lämppärin johtohan siellä koputteli että ottaisko emännyys sen irti vai mitä?
Miks minulle aina käy näin? Oikeasti nopeat pikalähdöt ei ole meikäläistä varten luotu ollenkaan,
Nooh matka jatkui kohti arvauskeskusta. Tiskin takana oli työhönsä kyllästyneen näköinen hoituri jolle meinasin tokaista että voin tulla tilallesi töihin mielellään siistiin sisätyöhön. Tämä perhana näki ilmeisesti ilmeestäni että jahas kohta se laukaisee taas jotain mutta olikin ennen minua jo äänessä. "Sieltähän se Sari sit tuleekin jo!" "MÄ EN TODELLAKAAN KÄY TÄÄLLÄ NÄIN USEIN!"  Hävetti, tupa täynnä pipopäistä maalaiskansaa ja minä muka paikan vakioasiakas? Ei samperi..ei kun nieltävä häpeä ja istuttava jonon jatkoksi.
Lääkärireissun jälkeen lähikauppaan Perälään. Tarkoituksena ostaa kahvia varten termospullo koska keskimmäinen kupeitteni hedelmistä olisi tulossa äiteen luokse viikonloppua viettämään ja voi sitä kahvin kulutuksen määrää! Sitä kuluu siihen malliin että päätin ostaa nuorelle miehelle termospullon helpottaakseni kahvinkeittimeni työtä. Sopiva löytyikin jonka sitten näyttävästi heitin kaupan pihassa maahan ja pam..helisee kummasti tää ei oo kovin terve tää pullo!
Askel vakaasti takaisin kauppaan ja viehkosti että onko tää sun mielestä ihan terve? No eihän nyt toki hae uusi hyllystä.
Nyt loppupäivän kasaan kassillisen herkkuja viereeni, sukellan soffan ihanaan pehmeyteen kauko-ohjain tiukasti käteeni ja en tee yhtään mitään. En liiku mihinkään annan vain ohjeita nuorelle miehelle ja nautin olostani seikkaillen välillä naamakirjan ja sähköpostin välillä...odottaen jotain?!

Jokainen elämässäsi sattuva katastrofi
ei välttämättä ole katastrofi vaan tilanne,
joka odottaa että sinä muutat käsitystäsi siitä.




torstai 22. tammikuuta 2015

Kummilapsi tilauksessa ♥

Emännällä on vauvakuume!!

No ei tarvitse säikähtää...tekijäpuolena ei emännyys itse olisi. Ei tähän elämän tilanteeseen enään vauvoja tehdä ei vaikka oltaisiinkin nuorempiakin siltikään ei enään itse emännyys täyttäisi yhdelläkään lapsella tätä maata.
Toiveissa olisi sellainen vauva jonka voisi koliikin ym kiukkua aiheuttavan tilan takia voisi vauvana taas luovuttaa vanhemmilleen hoidettavaksi. Sellainen jonka kera voisi nauttia niistä parhaista hetkistä.
Emännyys haluaisi jo olla mummo! Sellainen ihana pullea pullalle tuoksuva mummo.

Kun nyt hetken miettii ja katsoo omia kupeittensa  hedelmiä niin ei...ei vielä kuitenkaan mummoksi. Vaikkakin jo esikoinenkin täyttää 26-vuotta niin silti hänelläkään ei vielä isäksi tulo aikeita taida olla vaan menojalkaa vipattaa vieläkin...alati.
Nuorimmainen "hedelmistäni" sanoi kerran..."rakas äiti..usko vain joskus olet mummo siitä pidän huolen, mutta elä saameri odota että nyt juuri 20-vuotta täyttäneenä alan isäksi!
Eli unohdetaan se mummous.

Hmm nyt alkaa keinot olemaan vähissä, mutta onhan minulla vielä Mimmi! ♥ Rakas ihana ystäväni jonka kansas olen saanut viettää monen monta mahtavaa vuotta..
Meidän "tarina" sai alkunsa joskus 80-luvun alussa, nuorina ja niin elämisen intoa täynnä.
Opeteltiin yhdessä juomaan viinaakin sisu-askit käsissä! Niin minä vanhempana ja muka viisaampana opastin Mimmiä hyvällä krapulan kaikkoamis keinolla...pari askii sisua ja pullo kirkasta niin sinulla ei oo krapulaa...TAKAAN SEN!
Hmm no keino taisi olla todella huono..Mimmi teki aamulla hidasta kuolemaansa ja taisi jäädä poloinen vanhemmilleen kiinni luvattomista juomista jo heti ensimmäisellä kerralla ja minun maine sen kuin kasvoi...se Sari juuri se on sellainen!
Niin ei se keino meikäläistäkään hellin hanskoin sipaissut..niin otti emännyys yhteyksiä "alamaailmaan" wc pöntön kautta ja tuntui kun sisuskalut olisi enemmän olleet ihmisen ulkopuolella kuin niiden oikeilla paikoillaan.Eipä tullut juomaria meistä kummastakaan joten unohdettiin Sisuaskit ja kirkkaat viinat, pysytään vaan viinilasillisessa silloin tällöin niin vältetään se krapula.

Mimmin kanssa ollaan vietetty laatuaikaa niin monella tavalla. Ei varmaan päivää etteikö jotenkin yhdessä olla tai ainakin ääni toisesta pitää kuulla että tietää kaverin olevan vierellä..hän on minulle niin tärkeä!
Tästä tärkeydestä on jo merkkinä sekin mitä kerran tokaisin hänelle..."Mimmi..jos mää vaan olisin mies niin mä niin kosisin sinnuu!" Sai ainakin makeet naurut kaverin huulille!

Niin kun on hyvä ystävyys niin toiselta voi toivoa melkeinpä mitä vain ja näin ollen uskalsin tilata häneltä vauvan!
Niin ei tässä mitään lainakohtua olla etsimässä vaan tosiaan kummivauvaa. Mä niin haluaisin nyt "aikuisiälläkin" tulla kummiksi.
Kaikki kummilapset on saatu joskus kun tuskin itsekkään aikuinen kunnolla on ollut joten nyt olisi omanlaista elämän tuomaa rauhallisuutta ja jopa viisauttakin kasvattaa kummilasta tähän maailmaan..
Rauhallisuutta ja viisautta...tuopa sai emännyyden kasvoille hymyn!  Kattia kanssa joku sanoisi mutta onhan se todettava että ikä on tuonut jo jonkinlaista rauhoittumista.
Nyt ei alati olla "hötkyämässä" johonkin vaan jopa hetken miettimisen jälkeen taas voi mennä. :)

Olisi se vaan kiva seurata pienen lapsen kasvamista ja kehittymistä hänen elämänsä taipaleella. Niinhän sitä sanotaan että omat lapset on rakkaita, mutta lapsen lapset ne vasta rakkaita onkin.


Pieni vauva sylissäni nukkuu suloista unta.
Lapsellani on niin lämmin, vaik´ ulkona sataa lunta.
Laitan lapsen pieneen kehtoon uniansa katsomaan, Miten äiti voikaan niin paljon lastaan rakastaa?
Miten noin pieni lapsi muka kasvaa vois?
Aikojen päästä lapsen laulu pihamaallani sois?
Mikään mahti maailmassa ei kaltaistani lasta lois. Vauvani on täydellinen.""

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Miss Ainola ♥

Kaikkeahan elämässä on kokeiltava...eikös vainen? Olisi aika kuiva elämä jos mitään ei uskaltaisi kokeilla.

Emännyys on viime aikoina miettinyt tulevaisuutta..miettinyt ja pohtinut ihan peläten mitä kaikkea se tullessaan taas tuokaan?
Silti vaikka kaihoisasti toivookin jotain tapahtuvan tulevaisuudessa niin menneisyys kipuaa muistilohkoon..ne useat kommellukset ja töhötykset jotka ovat "kasvattaneet" emännyydestä sen mikä hän nyt on!

Kaikkeahan on elämässä kokeiltava, rivitanssit ja lavatanssit unohtamattakaan, mutta kuka kumma käskee lavatansseissa ihan missiksi pyrkiä?
Niinpä niin..minäpä hyvinkin! Vieläkin saan "aikuisena" tätäkin kokeilua muistaa koska on ystäviä jotka siitä naljailevat alati...Miss Ainola :)

Voisin sanoa että sekin kokeilu olisi voinut kuitenkin jäädä tekemättä. Emäntä omistaa pirullisen luonteen! Ei anna perhana periks... Aikoinaan oli äidin työkaverilla saman ikäinen tytär jolla oli pakonomainen tarve kilpailla kanssani aina kaikesta.
Tämä pullukka vähähiuksinen neitokainen halusi kerran mittelöidä kanssani kauneudesta! :) Minä noin 178cm tummat pitkät hiukset persuuksien päällä laineella keikkuen, hoikka kun heinänvarsi ja vastassa oli 150cm suuren egon omistava vastapuoli.. No perskeles ei kait kukaan sitä tiedä jos otan osaa kilpailuun, tämä kävi mielessäni.
Nyt kun elän tätä päivää ja hetkeä niin voin sanoa että tuon olisin voinut jopa jättää tekemättä, ihan kiusaksi asti olen asiasta kuullut ja "kärsinytkin" eihän ne sanomiset kaikki olleetkaan niin mukavia.
Eli auto täyteen nuoria neitokaisia ja nokka kohti paikallista lavaa jossa kaihoisasti soi jo Topi Sorsakosken alkoholilla huurrutettu joiku. Pääsi sitä jopa tanssimaankin ettei ihan tarvinnut koko iltaa seinäkukkasena laiheliinin olla. Poski poskea vasten ja lehmän paskalta haiseva tanssittaja vierellä. Äiti jos olisi tämän tuoksun tuntenut nokassaan niin olisi sanonut minulle "tyttö hyvä siinä haisee raha ei paska". Tätä hän monesti toitotti kun eräs maajussi juoksi meikäläisen ikkunan alla ja valitin hänen ominaisuus hajustaan joka tuli näiden kantturoiden tuotoksesta leijuen hänen ruutukuvioisen paidan yllä..lehmän paska siis! Ruutukuvioinen paita miehellä saa olla mutta ilman tuota ominaisuushajua..
Mä en halua miestä joka haisee lehmän paskalle..ei nyt sentään sellaista rahaa en kaipaa.
Niin jäi se tanssittaja rannoille ruikuttelemaan vai liekö edes ruikutellut etsi uuden kohteen varmaan.

Niin alkoi missikilpailut johon minä onneton olin laittanut osallistumista varten nimeni.. Ei auttanut muu kuin pokata pääpalkinto ja kohta oli syli täynnä tummanpuhuvia ruusuja!
Oli se kokemus nuorelle neitokaiselle...Miss Ainola..huh huh.

Sen jälkeen meikäläisen missi kokeilut kyllä jäi siihen ja olisi tosiaan tuo ainokainenkin kokemus voinut olla kokeilematta.

Olin tosiaan nuorena laiha, itseasiassa liiankin laiha. Kaikki luut näkyivät kyljistä ja solisluut ym..eräskin nuorimies sanoi että "voi kauheaa noita sun kinttujas miten laihat ne on!" Nyt kun tämä mies tulisi vastaan niin voisi pyöristää sanansa ihan toiseen suuntaan...
Ihan kuin setävainaa ennen kehoitti sivelemään iltaisin rintojani piimällä että saisin edes ne kasvamaan ( olin niin lauta kuin olla voi nuorena) mutta joidenkin vuosien päästä tokaisi..."ENHÄN MÄÄ LITRAKAUPALLA NIITÄ KÄSKENNYT KASTELEE!"

Niin on kuin varjokuva menneestä emäntä parka, mutta silti on elämässään jotennii pärjännyt!
Ja täytyyhän jonkun olla se rintava, reitevä ja persevä eihän me kaikki voida olla puhelinpylvään muodokkaita laiheliinejä.

Voi kun vielä pääsisikin lavatansseihin, tuntea se toinen ihan "iholla kiinni". Askeltaa toisen kanssa tangon tahdissa sydämet samaan tahtiin lyöden...voi hitto se olisi niin magiaa.
Askeleet eivät aina onnistu mutta tärkeintähän se tuossa onkin se läheisyys ja varsinkin jos se tanssittaja on oma mies/kumppani..silloin voi ottaa askeleen vielä lähemmäksi ja tuntea toisen läsnäolo ihan liki... ♥ kuunnella sanoja ja herkistyä siihen hetkeen...voi kuinka kaipaankaan toisen kosketusta ♥

Nuo vanhat tanssimusiikit on olleet elämässäni ihan vaippaikäisestä asti. Osaan ulkoa joitakin ikivihreitä joita muut eivät edes muista.
Meillä soi aina musiikki kun olin pieni. Isä soitti viulua, haitaria, maniskaa, urkuja  ja todella hienosti soittikin. Keittiön työpöydällä oli avokelanauhuri ja siitä keittiöön tulvi ikivihreitä iskelmiä. Minä pienestä pitäen katsoin nauhurin pyörimistä ja laulaa loilotin sen mukana.
Meidän suku on tai oli erittäin musikaalista, isän puolelta tosin. Äiti ei paljoa laulun sanoja osannut mutta isä lauloi hänenkin edestään. Itse olen aina halunnut soittaa haitaria ja toiveena olikin että isä sen taidon minulle olisi vielä opettanut, mutta se jäi niin kuin moni muukin toive jäi isän nukkuessa pois. Viulukin vaikeni ja tästä teinkin ensimmäisen kirjani Vaiennut Viulu isän muistolle.
Meidän suvulla oli tapana pitää lauluiltoja. Koko suku kokoontui maalle ja veljekset jotka kaikki olivat soittajia kokoontuivat yhteen ja soittivat. Näitä aikoja kaipaan todella paljon. Veljeksistä ei ole enään kuin yksi jäljellä ja orkesteri heidän osaltaan on harventunut tietenkin tuoden tilalle toisen soittajan mutta ei samaa sukua kuitenkaan.

 Sinne vain nyt kaipaan, mistä lähdin pois, sinne vain, mun missä parhaat muistoni ois. 
Jos saisin, jos mä saisin taas olla siellä, käydä riemuiten pihatiellä, kotiportista sinne mennen kuin lapsena ennen.






tiistai 20. tammikuuta 2015

Sanoja...

Willa Jussilassa on lennellyt sanoja!
On hyviä ja huonoja.. Jokainen sana on jättänyt jäljen sanojen vastaanottajaan. Osa sydämeen osa mielensopukoihin.
Näitä sanoja jotka kummituksen tavoin ovat Willa Jussilan tuvassa leijuneet ovat viljelleet niin emäntä kuin isäntäkin. Siinä on peilissä nyt molemmat puolet. Ei käy syyttäminen toinen toistaan vaan saman vakan keikuttajia ovat molemmat olleet..

Emännyys on miettinyt parisuhteen eri puoliskoja miten erillaisia he ovatkaan.
Koko suhde alkoi jo niin että toinen ei tarvitse toista alati vierelleen ja toinen on aivan eri maata..
Kun Willa Jussilan pariskunta aikoinaan aloitti yhteisen taipaleen niin sehän alkoi heti jo vuoden erossa ololla.
Oli sekin aikaa! Emännyys teki lumitöitä ison talon pihamaalla, ajoi nurmikot, keräsi marjat ja valvoi unettomia öitä vanhan pannuhuoneen lämmönlähteen takia. Pelkäsi ilmeisesti että koko masiina hajoaa ja kuinka sen sitten korjaisi?
No taitavahan emännyys on sitä ei käy itsekkään kieltäminen, onhan sitä niin monessa auton remontissakin ollut mukana, saaden jopa tiedoillaan kulmakuppilan sällien naamat punastumaan että "toi muijahan jopa tietää jotain autoista".
Autot...ne ei sitten olleetkaan mitään tavallisia 1,2 litraisia lihan liikuttimia vaan V8 jylläsi konepellin alla. Voi perhana se vasta mahtavaa oli ajella "luu pihalla" ja saaden katseita peräänsä amerikan lollalla lipuen Jyväskylän yön lävitse. Tätä lollaa kuskatessa sai melkein kuulla kuinka bensapumppu teki tehtäväänsä ja jumalaton bensan imu oli menossa että sai tämän pitkän ja painavan auton liikkeelle...silt se fiilis on jotain käsin kosketeltavan hienoa!
Oli Buickia, Oldsia ym ym mutta se aarre jäi vielä saamatta, mutta jospa joskus...tai ei näillä bensan hinnoilla sentään! Nuorempana oli kiva kihartaa tukka kikkaraksi, vetää se ponnarille ja hypätä lollan nahkaiselle penkille ja ajella vain nauttia olosta ja kivasta moottorin jyrinästä. Omisti emännyys Suomen ainoan helmenkin ja kutsui sitä törkeästi "huoralaivaksi"!
Mistä moinen nimitys? Viininpunainen, valkoinen vinylikatto, viininpunaiset penkit miksi sitä muuksi voisikaan kutsua? Oli se aikaa jonka voisi elää uudelleen ja uudelleen. Nyt persuuksien alla on vain tavallinen Mazda, hyvä palvelija tosin kunhan vain pysyisi lihanliikutin kunnossa. Johan se emännyys yksin sai autoon sentään jarrut laitettua kun kerkesi ne loppuun jo kuluttamaan ja pariin otteeseen uskollinen palvelija jo jätti emännyyttä tienposkeen miettimään mitä seuraavaksi hän tekisikään?
Kerran putosi pakoputki kotimatkalla lyöden kovasti kipinää asfaltoidun tien pinnalla...ei auttanut muu kuin soittaa kotiin että mikä olisi se seuraava siirto että pääsisi kotiin? Vastaukseksi tuli vain että "miten minä täällä voin muka sinua auttaa?" Löipä siinä emännyys luurin vastaajan korvaan ja alkoi itse selvittämään ongelmaansa. Ei auttanut muu kuin alkaa itse kammeta pellin alle ketteränä kun  hirvi pian jo itsensä löysi peltisen lehmänsä helmoista. Silloin emännyys päätti monen monta asiaa, kiroten mielessään tuttuakin tutummilla sanoilla ja päätti että tilanne tulee muuttumaan! Vaihtuuko auto vai mikä lie se jää nähtäväksi.

Willa Jussilassa on kuulunut paljon sanoja myös laulamisen merkeissä. Ei oo emännyys soittimiaan laittanut päälle ja laulaa luritellut vaan muuten on kuunnellut lauluja ja sanoituksia.
Osa on jäänyt mielensopukoihin soimaan ja jopa itse niitä "kajautellut" aika-ajoin omaksi ilokseen. Kaivaten suorastaan taas laulamista, esiintymistä. Pitäisi varmaan alkaa taas ulkoiluttamaan itseään ihmisten ilmoilla ja nauttia tuosta kaikesta. Tallissa olevat omat soittolaitteet aktiivikajareineen pölyyntyvät ja liekö kohta enään toimisivatkaan...siitä on niin paljon aikaa!

         
Harhaluoti hopeinen
Lävisti mun sydämen
Ujeltaen jatkui matka sen
Jatkui minne, tiedä en
Lonkalta kun lauotaan
Osua voi kehen vaan
Viedä hengen haavoittaa
Vaik ei tarkoittanutkaan...


Emännyys on myös kaivannut sanoja...odottanut jo kohta puoli vuotta niiden sanomista! Odottavan aika on pitkä sen emännyys on saanut huomata, välilllä odotus on horjunut ja vakavasti on miettinyt onko tämä sen arvoista..kannattaako? Kuitenkin kaivaten sydämessään jotain niin paljon että jaksaa sen odottaa.
Välillä tuntuu että kaikki lipuu päivä päivältä kauemmaksi jota ei enään saa kiinni vaikka mitä sanoja lurittelisi ja välillä se tuntuu olevan niin likellä että käsin sen voisi tuntea olematta kuitenkaan...
Kyllä emännyys sen odottaa, ottaen vastaan kaiken tulevan...miksi ei odottaisikaan?


Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti! Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi o...