Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti!

Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi odottakkaan naisesta joka jo lapsena putosi paskakaivoon"?
Niinpä niin ei varmaan sitten mitään... Tarina tuostakin tempauksesta on tuolla jossan kirjoittamieni tarinoiden joukossa...joo lukijani voit pyyhkiä kylmänhien se kaivo oli tyhjä!

Papa koe...voi peppu ei emännyys muuta voi sanoa!

Onneksi miehet eivät tiedä edes mikä moinen teurastaminen laboratoriokoe voi olla kun papa-koe.

Kyllä siinä jää henkiin...ainakin yleensä.
Itseni kohdalla tosin voisin jopa pelätä menehtyväni tai ainakin hiukan jonkun kiduttamisen kautta toiminto suoritettaisiin.

Tämän, jo teille selväksi tullut vaihteiset vuoteni ongelman takia jouduin tänään myös tähän kokeeseen.
Ensin kävin luovuttamassa 6 purkkia verta se menikin ihan normaalisti niin kuin joka kuukausi se tehdään, mutta tämä papa..hmm niinpä niin.

Nimeni huudettiin.. Haavisto....joo paikalla!!
Arvatenkin meinasin jänistää edellisten kokemusten jäljiltä että ei se mikään mukava tunne ole kun testi tehdään ja sen takia moisessa kokeessa en olekkaan ahkerasti ravannut.

Istuin pahaa enteilevälle kovalle pedille...housut pois!
Voi peppu miks ihmeessä juuri tänään mä läksin näillä alkkareilla...mietin mielessäni ja vedin hiljakseen edessäni olevaa verhoa että ei edes näytteen ottaja näkisi mitkä rihmat minulla olikaan ylläni.

Olin siis muuten valmistautunut kaikin moisin rituaalein tähän testiin mutta yksi tärkeimmistä asioista unohtui ja ne oli nämä surullisen kuuluisat vinyneet ja vanuneet melkein värinsäkkin jo pesukoneen uumeniin hukuttaneet alkkarit.
Kiltisti näytteenottaja oli katsomatta kun sanoin että nyt et kyllä kurki tänneppäin..

Makaamaan siihen pedille kintut levällään rautaisiin haarukoihin....voi persuus pojat te ette todellakaan usko mitä naiset joutuvatkaan kokemaan! HUh

Minusta tuli ujo...mieti minä ujoko? No olin joo näytteenottajan piti ihan rohkaista että josko rouva niitä jalkoja hiukan  avaisi että pelkkä polvien näkeminen ei kyllä nyt yhtään auta tässä tilanteessa..
No kait se oli sitten toteltava..
"Kait toi verho on oikeasti edessä ettei kukaan mua näe tässä??" Joo on se ei tänne kukaan tuu..
Kilinää ja kolinaa kuului kun näytteenottaja otti esineitä esiin joilla toiminnon meinasi suorittaa..
Meinasin jänistää..ei kait sitä olis tarvinnut ottaa? No johan täällä olet eiköhän se nyt oteta!

Olin niin nolo...toinen tuhersi ja tuhersi...ei tulosta sattuikin mahaan vimmatusti..
Kunnes haarojeni takaa nousee hoitajan pää että onko sulle koskaan sanottu missä tämä kohtusi sijaitsee minä en löydä sitä mistään??!!

Mitä helevettiä sanoin...minäkö mies? Olenko kasvanut umpeen??
"Joo se on nykyään ollu niin pirun vähällä käytöllä että tottakait moinen tilanne laittaa kaikki umpeen".
No näytteenottaja kaivoi ja kaivoi " ei sitä täältä löydy!"
Voi perse en muuta sano minulla alkoi jo jalat puutumaan kylmissä rautaisissa haarukoissa, takamus puutumaan 10 minuuttia kestäneen etsinnäin jälkeen ja ei mitään tulosta.
Miten ihmeessä se sinne voi muka hävitä?

Näytteenottaja sanoi että "älä huoli mä otan ton isomman sillä yleensä viimeistään aina löytyy"..arvatkaa minkä näin silmissäni??
Näin metrisen melan millä hoitaja parka kaivaa sisuksiani etsien suurennuslasilla kadonnutta kohdunsuutani...voi hitto mä niin meinasin nousta sängyltä ja pakenemaan nukkavieruilla alkkareillani paikalta..."eihän tää voi olla totta eihän" kysyin hoitsulta..
EI se ei löydy täältä..mitä mä nyt teen sanoi hoitajakin?
No auta siinä sitten toista..en voinut ohjata että olisko se siinä vasemmalla vai jossain takana tai jotain ei ollu kykyä nousta neidon avuksi tehtävään...
Hän nousi heitti hanskat tiskiin ja avasi sen pirun oven naapurihuoneeseen hakien apua..

Niinpä siinä minä olin..paidassani alapää paljaana jalat komiasti kohti kattoa ja sanoisinko kaikkeni antaneena..häpesin..että minä häpesin..
Mä niin kirosin itseni, hoitajat ja koko pirun tilanteen alimpaan että arvatakaa tuunko ihan äkkiä samaan kokeeseen? No en varmasti tuu saatte sit ottaa näytettä ens kerran kun en voi enään pyristellä vastaan eli hautuumaalla.

Niin ne kaksi hoitajaa sit suunnisti omalla suunnistusradallaan yrittäen tappaa minua alakautta...niin paljon ja kovin se jo sattui minuun.
Hei se on täällä...hetken touhuamisen jälkeen toinen niistä hihkaisi!
Arvaa voinko olla silloin hiljaa?? No en todellakaan...mä niin karjaisin että jee mä olen siis kuitenkin nainen hetken jo pelkäsin!!

Siitä toiminnon suorituksen jälkeen nousin kuin nousinkin elossa peltiseltä pediltäni, jalat solmussa, jalkapohjat kipeinä, varpaita paleli ja takapuoli puutuneena.. Pistin nukkavierut alkkarit ylleni nekin meni ensin ihan väärinpäin, sekä toki muutkin hynttyyt ja tein lähtöä huoneesta.
Lähtiessäni silmäni osuivat tutkimusvuoteen jalkopäässä olevaan vatiin...siis tä! Ei siinä mitään metristä melaa ollut eikä mitään isoja rautaisia pihtejä ollut saati puukkoja ja puntareita joitakin turkimus välineitä mutta ei lähdeskään siinä mittasuhteessa kun ne mielessäni olin kasvattanut.

Tutkimukseen menikin 25 minuuttia kun yleensä se suoritetaan noin viidessä minuutissa..seuraavan kerran otettava varmaan eväät mukaan pitkittyy kuitenkin tilanne taas...
Minä siis jäin siitäkin toiminnosta eloon...nippa nappa sanoisin mutta jäin! Seuraavaksi onkin mammografia ja voi persuus mua sattuu jo nyt kun tiedän mihin prässiin joudun runsaiden rintojeni kera...varmasti kerron sinulle senkin tarinana eihän sekään voi ongelmitta mennä...eihän?

Elämä

Arvaa kuinka useasti olen läppärini asettanut tähän tuttuun paikkaan pöydälleni että voisin kirjoittaa ajatuksiani tänne?
Niin useasti, että en siihen lukua sinulle voi antaa...arvatenkin siis tosi usein.

Miksi en ?
Mennyt vuosi..voi kauheaa en voi muuta sanoa!
Se on ottanut nyt enemmän kun tilalle olisi mitään antanut..
Aivan liian iso pyyhekumi taivaan isällä ollut tänä vuonna ja sitä ahkerasti käyttänytkin.
Lähelläni on ollut paljon iloa, mutta mennyt vuosi on myös ollut suurta suruakin täynnä..siksi minulla ei ole ollut voimia istua tähän ja kertoa sinulle elämääni...

Vaihdevuodet...niin niistä sanotaan että ei siihen kuole!
Kyllä kuolee...sen alle kuolee paljon...
Miten paljon tuo vaihde naisen elämässä elämää / tunteita kaikkea sääteleekään?
 Miksi se pääsee ohjailemaan sinun narujasi ja vetelee niillä sinua haluamaasi suuntaan?

Vaihdevuodet...ne muuttaa jopa persoonan!
Niin uskomatonta..
Ne määrää nukutko yöllä vai et, ne päättää että juuri nyt saat tulikuuman puuskan ja pusket hikeä iholtasi kuin jokin maratoonari ja hetkenpäästä sinua palelee..ne määrää millä mielin aamulla itsesi uuteen päivään saattelet ne taitaa jopa akkapahan suuhun laittaa sanoja muunnellessa mielialaa päivän aikana laidasta laitaan.
Ne katkoo suhteita, rakkaushan ei mihinkään katoa mutta varmasti saa suuren viillon kun toinen on tämän tunnetilan vallassa!

Joo ei en piiloudu moisen hormoonimyllerrykseni taakse se olisi raukkamaista, mutta kun tiedän että en halua olla tälläinen..kävelevä kiukutteleva haamu.

Kun tämä hormoonien täyttämä tai niiden puutetta aiheuttava tila tulee niin akasta tulee piru...se sanoo mitä sylki suuhun tuo, tekee juuri niin kuin haluaa ja hetken kuluttua tämä rohkea sanantuottaja itkee polvillaan elämänsä edessä että nyt en enään jaksa...en jaksa.

Minäkin..voin myöntää. Monta siltaa nyt kaatanut toimimisellani..syytän joo raukkamaisesti vaihdevuosia, mutta kun niin vain on..
Ne veivät minulta yöunet..sen mukana meni siis hyväntuulisuus, nauru, rakkaus..elämänhalu.
Ne toivat kuumat aallot, hikipisarat selässä sekä otsalla kunnes palelet niin että villasukat kesäkuumalla laitettava varpaiden suojaksi vaikka ulkona onkin reilusti yli hellerajan.
Ne vei minulta niin paljon...en tiedä millaisella laastarilla tämä saan enään mitenkään korjattua mitä se vei mutta kaikkeni yritän..sen tiedän..en luovuta.

Eletty vuosi..huh ei varmaan kenenkään elämään niin paljon täyty kyyneleitä yhden eletyn puolen vuoden ajalle kuin minun...ja ystävieni. Kun se riipaisee vietestä se jättää vain tyhjän tilan tilalle vie mennessään jotain mitä sydän ja järki ei tajua.
Olit tässä mutta et olekkaan.

Käyt unissa..useasti. Tiedät että sinua kaivataan niin monella taholla, sinusta puhutaan joka päivä...se ei lopu koskaan...olet koko ajan läsnä vaikka et järjellä ajatellen voi olla mutta olet.

Jäljelle jäi suunnaton tyhjyys ja kaipaus ja muistot...