keskiviikko 20. tammikuuta 2016

THE END

Willa Jussila...tarinan alku ja loppu.
Sen myynti alkoi.. Tarina saa uuden alun uuden aukeaman.

Kun kaikki alkaa soljumaan eteenpäin niin tuntuu että et kyydissä pysy.
Vastahan kaikki sanottiin ääneen ja nyt ollaan jo jaettu kaikki.

Eli tarina uudisraivaajista Willa Jussilan isäntäväestä saa lopun. Kaikki ei aina mene kuin satukirjoissa tai naisten romaaneissa onnelliseen loppuun..mutta olisiko tämä kuitenkin onnellinen loppu? Joskus hyvä ero on parempi kuin huono liitto..mielestäni.


Nyt se on siis sanottu teillekkin lukijani ääneen...tarina muuttuu emäntä jatkaa tarinaansa yksin..puolikkaana tähän tarinaan, mutta varmasti kokonaisena oman uuden seikkailunsa jäsenenä...pääroolin vetäjänä.

Olen vihjaillut teille alati kirjoituksissani kun elämä alkoi Willa Jussilan isäntäväellä muuttumaan, kuinka parisuhde muuttui ja mitä se samalla tälle suhteelle teki.

Olen omalla tavallani surullinen...miksi en olisikaan eihän ero koskaan mikään helppo ole...sehän on eräänlainen kuolema.
Minuthan tunnetaan itkupillinä ja itkijäksi hautajaisiinsa kannattaakin palkata, mutta silti hymyilen.
Meidän kummankin on parempi näin..olemme niin erilaisia.
Joskus sanotaan että vastakohdat täydentävät toisiaan, tätä en enään niin allekirjoita.
Kuinka se rauhallinen ja hiljainen kuitenkaan jaksaa katsoa sitä rämäpäätä joka menee ja koheltaa tai sitten toisinpäin?
Kumpaakaan tässä ei voi syyttää vaikka herkästi lopun aikana sanallisesti sen haluaa toiselle sanoa...siihen en ala...miksi alkaisin? Onhan vastapuoli hyvä mies ei mikään hunsvotti jota alkaisin haukkumaan.
Olen itse nössö sen taas sain kaveriltani kuulla...kovan kuoreni alla oikeasti ei ole se mitä ulkokuoreni ehkä antaa ymmärtää. Se joka minut tuntee oikeasti niin tietää että olen lällyistä se lällyin ja herkkä ihminen. Elämä vaan on ollut sellaista että on joutunut tietynlaisen suojakuoren itselleen rakentamaan ettei ihan tule jäämään jalkoihin tuolla maailmalla.

Olen jo saanut itselleni uuden kodin johon tovin päästä alan nakertamaan omaa pesää, minun näköistäni kotia jossa haluan viihtyä.
Tarina ei silloin jatku maalaisrauhasta, ei omasta kodista ei metsän huminoista vaan tämän kaiken vaihdan kerrostalo asuntoon jossa varmasti ei ole edes mitään tekemistä.
Tiedän että ahdistun siellä aikanani ja alan hakeutumaan kiivaasti sieltä pois mutta sekin on sitten se oma tarinansa ja sekin on vaan elettävä.
Missä puuhastelen puutöitä, maalisudin kanssa maalailen unohtamattakaan spray-maali tuherruksiani..ei ei ainakaan siinä betonihelvetissä mihin olen astumassa.
Tuleva koti on ihana, avoin, valoisa minun näköiseni sisältä, mutta ulkokuori on jo jotain aivan muuta kuin se mitä oma unelmani on...mummonmökki tai jokin vastaava..sitä kohti sitten joskus..aikanaan! Kaikki aikanaan!
Hyvästi Willa Jussila...kiitos että sain olla syleilyssäsi nämä vuodet ja kokea mitä on olla uudisraivaaja...se oli sellainen kokemus jota en koskaan unohda...enkä unohda mitään...miksi niin tekisinkään jokaisellahan on menneisyys...minulla tämmöinen!

Tulevaisuus saa nyt vuoron tulla ja ahertaa alkaa näyttämään paikkaansa...olen siihen valmis!! ♥

lauantai 16. tammikuuta 2016

Luukutan Elaa... :)

Heräsin ihanaan pakkasaamun auringonpaisteeseen.
Tunsin kuin olisin "uudesti syntynyt" tai jotain suurta olisi yön aikana minulle tapahtunut.
Ilmeisesti olen alitajunnassani selvittänyt elämäni kiekuroita ja päättänyt nyt istua niiden kiekuroiden päälle ja laittaa murheet sivuun...niin hyvä fiilis on!

Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Saa peittää alastoman vartalonsa pehmoiseen jumpsuittiin ja kaivautua vielä toviksi soffan pehmoiseen syleilyyn lämpöisen filtin alle.
Päätin nauttia tovin  musiikista ja sitä luukutinkin kovalla, haparoiden sanoja perässä ja huomasin kuinka musiikin tuoma nautinto sai jalankin vipattamaan.
Tunsin kuinka hyvä minulla nyt on..helpottunut se ehkä jotenkin kuvaa parhaiten.
Ei niiden murheiden puhumista kannata pitkittää joskus ne on puhuttava ja hyvä kun se nyt on tehty..saan taas jammailla omalla tahollani ja nauttia siitä mistä toinen ei ehkä nauttisi.
Kuuntelin Elan keikkataltioinnin kahteen kertaan. Ihailin nuoren miehen temmellystä suurella lavalla ja kuinka tämä nuorimies on yhtä hymyä.
Tuo hymy tarttuu sitä karkuun ei pääse ja miksi menisikään? Onhan se kiva katsella kun artisti joka nauttii olla lavalla ja ottaa faninsa niin täydellä syrämellä mukaan keikan kulkuun kun vaan voi.
Jokunen tiukkapipoisempi esiintyjä voisi ottaa mallia nuoren miehen poukkoroinnista..voi niitä tanssiaskelia siellä lavalla ottaa...sehän  on  ihan katsojalle ilona silmissä ! :)

Mimmin kaa piti het hetki turinoida ja löimme sanallisesti lukkoon tulevan kesän yksi keikka ainakin...Elan keikka!
Mä niin näen meidät kahdet keski-ikäisen mummon siellä alta 20v neitokaisten joukossa, mutta hittojako moisesta?
Voisinhan jopa Robininkin keikalle itteni ängetä ja jammailla koko keikan edestä.
Lupasin hommata meille Rähinä t-paidatkin keikalle että varmasti kaikki tietävät ketä me kaksi emäntä pahaa fanitamme.
Tulee ihan  mieleen ne nuoruuden kesäillat kun liftattiin likkaporukassa keikoille ja juostiin naamapunaisena tiettyjen artistien perässä.
Heh oli sekin touhua.
Märissä päiväunissa tietysti vieraili nuoren tytön mielessä tietyt laulaja ehdokkaat ja heille niitä vaaleanpunaisia sydämiä mielessä yrtti sitten keikan aikana satojen tyttöjen joukosta esiintyjälle heitellä..telepaattisesti.
Voip olla että samaisella keikalla oli joku muukin niitä samoja telepaattisia kykyjä suorittamassa koska eihän niistä unista tullut totta, mutta onhan se kiva haaveilla.
Nyt kun katsoo näitä elämänsä julkisuudelle antaneita nuoren tytän märkiä unelmia, voin sanoa että on se perhanan hyvä että ne telepatiat ei sitten ottaneet onkeensa..suurin osa on viinan polttamia rokkonaamaisia vanhoja körmyjä...joo ei kiitos !  On siellä pari hyvinkin elämän kouran alla selvinnyttä joilla hiukan tietysti juonnetta on jo otsalla ja iho karaistunutta, mutta täytyyhän se eletty elämä jonkin verran näkyä sitä ei voi kieltää.

Hymy..sitä en unohda en koskaan...tiedät sen ♥

Onni  on kuin suudelma...se täytyy antaa että sen voi ottaa!




maanantai 11. tammikuuta 2016

Muistan hymyn :)

Kirjoittamani kirjeen sanat ovat nyt muutettu sanoiksi..ne purkautuivat avoimesta suustani kuin itsestään.
Tuntui kuin niiden oli aika tulla ulos, purkautua ahtaasta kurkustani jossa ovat majailleet jo parinkin vuoden ajan tukkien tunteita ja hyvää oloa alati.
Sanomani sanat olivat ilmeisesti jo odotettuja koska niistä ei suurta tunteenpurkausta tullutkaan...näytelmän toinenkin osan näyttelijä oli ilmeisesti näitä repliikkejä jo odotanutkin.
Silti se aina sattuu ja miksi ei sattuisikaan...onhan se aina pieni kuolema.

Kun aamulla heräät et koskaan tiedä mitä tapahtuu kun taas illalla nukahdat.
Elämä on joskus vaikeaa, mutta vaikeuksien yli pääsee siihen on uskottava.
Moni ihana asia päättyy ja moni uusi tulee tilalle.

 Joskus päivä on täynnä iloa joskus taas illalla huomaat itkeneesi koko päivän...helpottunut? Niin voisin sanoa..tunteet puettu sanoiksi niin että toinenkin ne ymmärtää....on kuin vuosien patoutuma olisi purkautunut ja kilojen taakka on laitettu syrjään..ei tarvitse olla velvollisuuden tunteesta koska toinenkaan ei sitä halua.
Me molemmat avaamme omista elämämme kirjoista uudet aukeamat ja omilla silveltimillämme alamme siihen piirtämään elämämme viivaa..viivaa joka ei varmasti ole suora koska siihen kuuluu myös mutkat ne jotka sinusta juuri tekevät sen mikä nyt olet..sinun persoonasi!

.Mitä tulevaisuus tuo sitä ei tiedä kuin kokemalla...avaamalla uuden aukeaman....enkä unohda hymyäni sitä en unohda koskaan !

   ♥                ♥                       ♥                      ♥                            ♥                         ♥

Hiihtimet...meidän pitäisi kuulemma ostaa hiihtimet! Näin Mimmi emännyydelle tänään ilmoitti.
Minulla oli vastaehto kaverille joka on nyt päättänyt että seuraava koetinkivi olisi hiihtäminen niin heitin ilmaan että "sokeainviikkoja ei nyt oo mutta sit alkaa vesijumppa jos hiihtimet pitää jalkoihin laittaa! ! "
Meni kaveri hiljaiseksi, mietti tovin, myöntyi...kait se on uhrauduttava...reilu peli kaverini! ♥

Ihan sieluni silmin näen jo tilanteen kun laitan lankut jalkojeni alle ja räpiköin ensimmäiseen hiihtoasentoon....ei jummi taidan kokeilla sitä ihan yöaikaan pimeällä takapihalla.
Mä niin tiedän että sairaslomaa pukkaa tästä uudesta harrastuksesta, miten kummassa pääsen mäet alas?
No mäethän pääseen aina alas vaikka patjoilla lasketellen, mutta miten ihmeessä sukset jalassa?
Toivottavasti ladulla ei tuu kissoja tai muita elikoita vastaan siinä voi tulla tassukin kipeäksi kun moisen jyrän alle jää..
Ehkä on paree että papparaiset ajelee patjoilla ja me tytöt mennään komiasti hiihtimillä...paremmalla ainakin ohi!!

Emännyys muistaa ajan kun entisessä elämässä meni rullaluistimilla hoikan vartalonsa kanssa ja vauhti oli huimaa.. Rakastin hyvää kuntoani ja sitä tarmoa..miten tähän on tultu?
Jäykkääkin jäykempi pyöreä vartaloni ei ole hiihtämiseen suunniteltu, se ei taivu keskeltä ei ojennu hyvin suoraksikaan aina,...saati kurkottaminen..huh mihin oon taas itteäni työntämässä?

Emännyys otti jo pari kuivaharjoittelu hiihtovetoakin...ei jummi tästä tulee varmasti yhden romaanin verran kirjoitettavaa tunnen sen jo takamuksessani koska se alkaa jo pelkäämään mihin joutuu...ainakin koville jos ei muuhun!
Nyt on sitten lyöty kättä päälle..hiihtimet ostetaan ja vesijumppa / vesijuoksu saa myös samaan aikaan alun. Toista kauhistuttaa veteen vähissä vaatteissa meneminen ja toista koko suksien laittaminen koipiin se tuo jo sen tunteen että tästä ei taas hyvä tuu, mutta lupaus on lupaus...olikos se niin että lupaukset on tehty rikottaviksi?



lauantai 9. tammikuuta 2016

Mielikuva ♥

Herkän hymys kun mä näin, liekki syttyi sisälläin !
Sitä en saa sammumaan..sua etsin vaan.

Yritin luokset tulla, mutta löytänyt sua en.
Nyt on tieni viitoittama kaipauksen...sua etsin vaan !!

Öin usein sinut luoksein saan mut aina haihdut aamuun kalpeaan..ja taas oon huoneessain vain kaipaus seuranain!

Mä tiedän, että oikein teen kun vielä uskon haaveeseen!

                     ♥         ♥       ♥        ♥

Kun ihminen rakastuu..rakastuu todelliseen tai mielikuvaan...se vie kaiken mukanaan.
Siinä ei järki ja tunteet mahdu samaan saappaisiin vaan toinen toistaan tuuppii aina saappaan suusta pihalle ja kumpi on se voittaja se jää nähtäväksi.
Mielikuvaan rakastuminen on sydäntä raastavaa.
Sitä toivoisi sen saavan todelliseksi, siihen oman nenän eteen kosketeltavaksi että voisi todeta että se ei ole harhaa...eikä kuvittelua että on joku jossain.
Haluaisi kertoa kaikille, huutaa maailmalle että minullakin on joku, mutta sitä et voi tehdä.
Et senkään takia, koska itse et siihen pääse koskemaan niin että tietäisit sen olemassaolon...eli oletko olemassakaan?

Hyvän tunteen se saa sydämeen, koko kehoon...se laittaa veren kiertämään joka solussa, se tekee isoja sydämen muotoisia puhekuplia päänpäälle, pistää sinun huulesi hymyyn, pistää sinut pukeutumaan piristävästi katsomaan peiliin ja puunaamaan naamaasi...koskaan ei tiedä milloin se mielikuva onkin todellinen ja onkin siinä nenäsi edessä.

Mitä sitten kun se kupla puhkeaa?
Puhkeaa niin mitä olet pelännyt vai puhekaako se niin että vie mennessään jalat alta..viimeisenkin järjen hippusen pääkopasta?
Se voi jättää jälkeensä pahaa jälkeä..kaataa koko maailman.



Rakastan....
....haluaisin kirjoittaa sanan ,
sanan, jota kaiken sanoisi     ♥

perjantai 1. tammikuuta 2016

Lupaan

Ääh ja pääh...elämä on ollut yhtä surkuttelua.
Surkuttelua parisuhteesta, elämästä, olosta ja elosta...nyt on aika avata uusi aukeama ja alkaa siveltimellä kevyin vedoin piirtämään siihen uutta viivaa ja tarinaa elämästä, ponnattava irti vanhasta ja yritettävä selvittää solmut muuten kuin itkien.

Emäntä on kompuroinut kivikossa, kannikossa ja missä lie rapakossa ainakin tuntuu siltä että nyt on  ollut niin raskas vuosi takana että siitä voisi  parikin kirjaa kirjoittaa, voisi  kirjoittaa myös parisuhdeoppaankin...elä ainakaan  toimi näin systeemillä.

Mihin on jääneet ne kivat "harrastukset", kulkemiset "ihmisten ilmoilla"...miten hitossa sitä on jumahtanut persuuksilleen yhteen paikkaan. Minä joka rakastan olla ihmisten kanssa, käydä ulkona, kuunnella musiikkia jopa itse laulaa tai ainakin hapuilla..olla ja fiilistellä. Miten kummassa sen kaiken olen vaihtanut tähän yksin istumiseen nyhjöttämiseen??

Kaikkeen on tultava muutos!
Pitää alkaa itteään ulkoiluttamaan ihmisten ilmoilla jos siihen kerta ketään tarmokasta ulkoiluttajaa löydy.
Itseasiassa emäntä jo yhdestä tyttöjen viikonlopusta tekikin sopimuksen jolloin olisi tarkoitus valvoa ainakin yli kahteentoista tai jopa yhteen kahteen tai hitto koko yö jos nikseen sattuu..tiedä häntä kuinka väsyttää.
No ei sillä että miks valvomaan väkisi, mutta kun nykyään sitä kömpii sänkyyn jo ennen kuin kukkokaan on lakanoitaan päässyt pöllyttämään kanasensa kanssa niin johan on aika muuttaa opittua tapaa.

Sovittiin että ilta kaksi on uhrattava itselle..meille naisille.
Katsella kuinka ne päät vielä kääntyy vai kääntyykö olleen?
Sehän voi tokkiinsa käydä niinkin että sieltä tullaan ja kovaa häntä koipien välissä oman peiton alle ja päätetään taas että taas  hetkeen moista en tee tai mistä sitä tietää kuinka tykästyy?

Moni kaveri hihkuu tipattomasta tammikuusta ja leveilee sillä että taas tuli kuiva kuukausi ja otti se koville mutta selvisin!
Paskanmarjat minulla noita tipattomia kuukausia on kymmeniä...montako niitä nyt sit siihen reiluun kuuteen vuoteen mahtuu kun viimeksi olen viinaksia maistanut.
Minä ja alkoholi on lailla kielletty.!!
Uskopois näin on...minun luonne siihen lisätään pari paukkua niin voin sanoa että aamen!
Sattuu ja tapahtuu. En ymmärrä miten selvänäkin saan yksinkin aikaiseksi katastrofin saati kun oon hiukan pienessä sievässä. Kielen  kannat laulaa suoruuttaan, suoraa puhetta mitään kaihtamatta tai kainostelematta...jalat ei pysy paikoillaan saati tietysti kaikenhan osaan ja taidan mestarin lailla....voi perhana taidan jättää alkon muille ja itse pysyä vesilinjalla.

Krapula...se on jotain  aivan sairasta...itte hankittua pahaaoloa!
Teen aina hidasta kuolemaa kun olen edellisenä iltana hiukan maistellut...elämä palailee tähän ruhoon joskus iltapäivän  tunteina hiljakseen nostelee hiuksia silmiltäni ja kyselee elänkö vielä?
Krapula...ei perhana se ei ole minua varten...no ei tietysti varmasti ketään muutakaan, mutta minä en ymmärrä niitä ihmisiä jotka viettää krapulan vain pienen päänsäryn kanssa meikä ottaa  aina yhteyksiä alamaailmaan posliinisen pöntön kautta...niin jos se sattuu lähellä olemaan.
Kyllä se niin on että minä ja alko...meitä todellakaan ei ole luotu yhteen!

Elämä hymyilee siis kaiken peen keskellä, miksi ei hymyilisikään onhan minulla monta ovea jo  auki!? ♥
Tieädän että jotain suurta on tälle vuodelle luvassa ja sitä kohti menen hymyissä suin...en ole unohtanut hymyä...tuothan sen hymyn alati kasvoilleni ♥

Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti! Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi o...