keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Elämää savustuspöntössä...

Te jotka olette seuranneet kirjoittelujani niin tiedättejö tässä kohdassa alkaa huutaa apua!! Minun tapani, minun onneni...minun kohellukseni..mahdoton yhtälö!
Minä, nippu tulitikkuja, kuivia koivuklapeja ja meidän leivinuuni= skatastrroooffi sanoisin!

Intoa täynnä kannoin klapeja sisälle...maitopurkkeja olikin rutosti leivinuunin kiduksissa eli ei muuta kuin tuli persuuksiin ja tulen omaksi klapeja joukkoon..
Rouva autuaana tietokoneella jonniin pelin kimpussa kun nenässä jumalaton savunhaju..köh köh mitä hittoa? Eiks se syttynytkään?
Pikainen sipsuttelu "kartanon" toiseen siipeen ja puolessa välissä olisi jo tarvittu lisähappea!
Viidakkoveitsi tai jokin teräase ilmaa halkomaan jotta edes jotain näkisi sen kaiken savun keskeltä!

Voi vittu sanon minä nyt se myrkyn lylläs...no ihan oikein sanottu myrkyn se savukaan kovin terveellistä oo jo valmiiks runnelluille ja astman rasittamille keuhkoilleni! Ei helevata...uunin luukun ympäristö tihkui vettä ja jokaisesta luukusta ja räppänästä pursusi savua!
Siis ei tuu mitään...ovet ikkunat kaikki auki! Jumalaton veto päällensä ja kauhomaan ilmaa! "Saatana", kirsoin ja tällä kertaa en syyttä! Oikeesti tuntui että kohta ollaan vainaata mie ja kaksi jalorotuista koiraani..
Mies missä menne omia polkujaan ja mie yksin emännyys klapit tulessa ja kämppä savussa!
"Voi armaani kuinka sinua olisinkaan tarvinnut tänään!" No ei hittolainen kaverikin siihen putkahti ja näin ollen päästiin "hakkaamaan" kahden neron päitä yhteen että mitäs sit seuraavaksi olisko mitään järkevää apukeinoa? Siis miten helevatassa tää on tälläiseksi mennyt? Ei pidä olla pitämättä tulia ei, olin vain kesänaikana maitopurkit ym vastaavat polttanut en muuta ja tässä on kiitos! Kun miettii mikä kivimäärä ihanssa uutukaisessa leivinuunissamme on niin en yhtään ihmettele...mitäs se Stubb sanoikaan? Niin joo hän sanoi että talvella joka toinen päivä melkein voisi olla pienet lämmöt ja kesällä aika-ajoin ettei pääse kostumaan! Näinpä...kuuntelinkohan mitään tuon mestarin sanoja..missä oli korvani silloin kun tuota kallisarvoista tietoa on jaettu...varmaan kännykkä käsessä ja suora yhteys naamakirjaan sehän meikäläisen huomion vie alati itseensä.
No ei auttanut muu kuin odottaa ja vetihän se lopulta....ja hyvin muuten vetikin! Mutta miten ihmeessä saan tän savun hajun pois se onkin uusi bropleema se..
Mitä ei täällä voi olla joten nokka kohti naapuria...hei ja ihan jalakasin! Kaks rotupiskiä narunpäihin ja nokka kohtai 1,5 km päässä olevaan naapuriin.. Isäntä siellä istui jo kaljatonkkansa kanssa aiantolpalla odottamassa..."ookko joutunu ihan aitavahtiks vai mitä kummaa siinä luuraat?" "Joo ei kun ihailen kätten jälkiä mut eikös oo kaunis?" No jos postista voi sanoa kauneutta niin tästä voin onhan se korreen näkönen..ihan on kuulemma omin kätösin väkerretty!
Koiria varten kuulemma mutta ovat jo oppineet esteen kiertämään joten esteiden laittaminen jatkuu vielä... Kuka meillekkin tekisi aidan ja siihen portin? Haluaisin sellaiset oikein kiemuraiset metallisen postin...sellaisen maalaisromanttisen ja sit kun joku tulis pihhaan niin hyppäisin portin kyytiin ja keräisin pennit palkakseni! No voi hitto ihan varmaan joo..mut haaveillahan voi niinhän ne lehmätkin lentää ja sehän on sitä siipikarjaa!

Pistin minä naapurin emännyydenkin pasmat sekaisin...onneton meni ja heitti vatkaamiensa kanamuna-sokerisekoituksen joukkoon jo heti jauhot..."perkele mitää mää nyt tein"...niin tämä on se sama emännyys joka huusi minulle männeenä aamuna että "turpa kii täällä nukutaan" ja sama emäntä jonka koira kantaa nimeä Akka...tää on veikeä tappaus tää naapurin emäntä! Soitin tässä sunnuntaina että onko sulla kaksi piskiä karussa..."ei oo täällä on koirat visusti tontilla"..."mitä vattua Akka on karannu kakaransa kera!!" Niinpä ei usko naapuri heti ensimmäisellä pittää pistää vastaan että kaikki on paikalla näinpä mutta eipä ollukkaan ei..Akka ja kakara oli lähtenyt reissunpäälle ja kävivät meidänkin pihassa merkkaamassa reviiriään.. TÄtä naapurin emännyyttä seuratessani tullee mieleen meikäläinen...tohelo..olisko tää naapuri sitten torvelo? Kaksi samanlaista saman epäonnen tähden alla syntynyttä...ainakin jutuista ja sattumuksista päätellen! Eli Tohelo ja Torvelo...helppo kertoa ainakin sattumia kun tuntuu että naapurilla on päivä mennyt samalla tavalla...epäonnisesti!

ps..ps..nyt eletään jo lauantaita ja koko talo haisee viehkosti savulta eli arvaatte varmaan että savua oli koska tästä itse savustuksesta on jo 3 päivää!

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Isin tyttö ♥

Olin muuten kakarana helekatin laiha.."luuviulu" nimitystä kannoin povellain! Miks en olisi ollutkaan laiha? Enhän kerenny koskaan sammaan aikaan kotio kun muu väki söi..mie söin sitten kun saavuin juoksultain. Aamulla sitä pakattiin polkupyörä tulille ja polkastiin käyntiin kohti uimarantaa. Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa jota kaipaan...hmm kaipaankohan lie sitä laihuutta ennemminkin?
Tuosta laihuuessa sen verran vielä että olin tosiaan luuviulu vastakohta nykyiselle kuvalle jos nuorena olisin menny peilin etteen töllöttämään. Ei muuten ollut rintojakaan ja miksi oliskaan kun rasvaprosentti oli alipainoisen puolella.
Noista rinnoista tulikin mieleeni eräs tarina sedästäni tai setä vainaastani. Hän se oli mukava mies sana valmis rehti ja reipas suomalais mies.
Hän oli meidän rakennuksella apupoikana isäni kanssa ja tokas kerran kesken töiden..."kuulehhan tyttö..tiedäkkös miten saa tissit kasvammaa?" No minä punastua paukautin itteni tietysti ja viehkosti kysymään no miten? "Miten saan tissit kasvammaa..kerroppas?"
Setä siihen "sivele tissis iltaisin piimällä se kasvattaa niitä". "Piimällä on sulla taas jutut sanon minä!"
Se jäi kaihertamaan mieltäni..olinhan jo seiskaluokkalainen nuorineiti, 170 cm ylikkin laiha oljenkorsi tuulessa hulmuavine hiuksineni..en ollut mikään niin kovin muodokas ja naisellinen näky silloin.
Niin me muutettiin taloon ja setäni tietysti alati poikkesi kylässä kunnes kerran hänellä oli taas jotain neuvottavaa tai kommentoitavaa edellisiin hyviin neuvoihinsa.. " Kuuleppas tyttö! Kun sinnuun kehoitin piimällä sivelee niin en tarkoittanut että litrakauapalla!" Silloin sai setä kyytiä en edes muista olisinko koskaan ennen motannut ketään setääni saatikka tätiäni. Tulla ny arvostelemaan kun sain ne kerrankin kasvamaan...ilman piimää kuitenkin sentään!


Kuolemia..
Ei oo tätä setääkään ennää ei oo kyl tätejäkään, ihmistä lakkoo kun ruista pellolle ! Meidän suvussa toi viikatemies on käynyt niittämässä niin matalaksi jo viljaansa että vain voimakkaammat versot on vielä pystyssä.
Heikot sortuu elon tiellä eukko senkun porskuttaa! Ja mikäs olis porskuttaessa hyvin tässä ollaan niin elossa kiinni vielä...
Ei vaan itsekkin on hirttosilmukan tavoin roikkunut elämässä kiinni, mutta silti elän ja vahvastikkin vielä! Takana on aika jonka soisin jonkun muun kokevan jotta tietäisi mitä on kun joutuu luopumaan jostain. Aika kun sain diagnosin AIVOKASVAIN!
Se oli jotain ihan kamalaa..hoitajana tiesin mitä tuleman pitää. Ei auttanut itkut ei mitkään rukoukset se oli ja kasvoi pääkoppani sisällä...se loinen joksi sitä kutsuin. Tämä tieto ei ollut vain minulle kova pala vaan lapsilleni jotka pelkäsivät onnettomat äiteensä puolesta..."en ole rakas lapseni mihinkään menossa!" Poikani kyseli alati minulta.."äiti kuoletko sinä äiti?" Kaikkihan meistä joskus kuolee ja joskus se aika on myös minun mutta en vielä ilman taistoa tätäkään peliä luovuta..olenhan sitkeä sissi!
Se neljä kuukautta joita kasvaimeni kanssa rinnatusten eli (tietoisesti) oli elämäni pisintä aikaa. Itkin työssä ollessani asiakkaiden välissä, yritin puhua pääni tyhjäksi ja oli tunne että kaikki kaikkoaa luotani..eivät jaksa jutella. Onko se edes ihmekkään? Emäntä joka on muutenkin aina suuna päänä niin nyt on kävelevä kramofooni (miten se kirjoitetaankaan) neula vinkuen toistaa samaa levyä ja siihen levyyn muuten tuli jo se ajan tuoma särö siihen ääneen. Pelkäsin hitosti ja ihmekkös tuo onkaan...aivokasvain! Siihen ennen kaikki kuoli sama oli kuin aloit jo hahmottelemaan omaa kuolinilmoitustasi paikallis lehteen ja vuolemmaa arkkua itelles.
Samalla kun tein tätä omaa surutyötäni en surultani huomannut rinnallani kulkevaa omaistani..omaa isääni. Hän kuihtui pois silmissä tuona aikana. Hän oli jotenkin sanaton ja voin sanoa että tämän diagnoosin aikana minun ja isäni suhde lämpeni 80% entisestään...ei tarvinnut isän ennään ottaa otsatukasta kii ja veivata sen oikiaan kun vasempaankin..tytär oli nöyrä teki mitä pyydettiin ja oli hiljaa sen kun itkultaan vaan siihen pääsi.

Tuli aika että pääkoppaani avattaisiin ja se loinen poistettaisiin.  Oli se kokemus kuulkaa se pistää ihmisen totaalisen hiljaiseksi kun aivot avataan ja sitä ronkitaan. Jopa minä olin aivan pökerryksissä moisesta mahdista. Tunsin että nyt on koskettu ihmisen sisimpään sinne minne kenelläkään ei oikeasti ole asiaa...kaiken keskustaan..aivoihin.
Oli se kokemus sekkii..ja enhän minä sitten sängyssä pysynyt en sitten millään.
Pääsin teho-osastolta normaalille osastolle ja käskyn "ota rauhallisesti ainakin tämä ensimmäinen päivä!" Joo ja lehemät lentää tahtoo het jonkun irvokkaan juorulehden, kasan karkkia ja jotain muuta piristystä..sitä tarviin!
Ei muuta kuin nuttu niskaan ja baanalle ja taas tätä tyttöä vietiin kohti hissiä ja alakerrassa olevaa kanttiinia.
Päässäni tuntui oudolta ja voin sanoa olevani näky! Nainen juuri teho-osastolta päästettynä, naama valkoinen kuin olisi sairaalan alimmasta kylmästä kerroksesta tullut..ei ei ihan vielä ehkä kuitenkaan näille reissuille sopiva näky.
Ostinhan mie kaiken sen mitä ittelleni olin luvannut että jos hengissä tästä selviin niin saan sitä ja tätä ja vähän tuotakkii..
Niiden osoksieni kanssa pärräytin taas hissille...iik ja ei samaan hissiin änkesi kolme lääkäriä! Minä vasta avatun aivolohkoni kera, kassillinen mässyä ja juorulehtiä, valkoisine kasvoineni niiden arvonsa tuntevien lääkärien kanssa samassa hississä! Ei per..le tää ei taas oon hyvä juttu sanokaa mun sanoneen ajattelin.. Lekurit ajattelivat lohkaista hyviä huumori vitsejään että saisivat hissihetken miellyttävämmäksi...minun oli pakko lohkaista väliin " se on kuulkaas jätkät nyt niin että nyt ei naurata tai nää niitit lentää mun päästä irti!" Oli siinä lekureilla näkemistä...mistä helevetistä tää on karannu?..tää luki niiden jokkahisen otsassa ja hiton isolla punaisin kirjaimin!
Äkkiä ulos hissistä ja omaan huoneeseen piiloon..ei samperi minua aina minä ja minu väärät ajat aina!
Rauhoituihan mie kun oli pakko...pakkopaidasta ne jo vihjaili leikkimielisesti minulle noi hoitajat ostaston. Nettiin piti joka tunti melkein päästä ja ensimmäinenn kommenttinikin oli naamakirjaan että ; " minä elän ettepäs päässeetkään minusta vielä!!"
Mie hoitelin muita sairaita siellä ollessani joten he totesivat että tää hoitaja saa nyt kyllä jo luvan kotiutua eli ei muuta kuin soittamaan kyytiä kotio..
Isä tuli ja sillloin se iski kasvoilleni se totuus...isä on vanhentunut varmaan sen 10-20 vuotta tässä parissa kuukaudessa! Mikä isällä on olin todellakin huolissani...miksi en ollut nähnyt oman pahanoloni lomassa että vierelläni joku muukin kärsiin tietysti minunkin huolieni takia mutta on hänellä jotain omaakin. Automatka oli kotiin rauhallinen, isä halusi väen vängällä hakea ainoan tyttärensä kotiin ja saatella ovelle..olisinhan kimppa taksillakin päässyt mutta hän halusi ajaa tuon 150 km matkan ja sen soin hänele..onhan hän isäni tuo rakas tukan veivaaja mutta niin rakas onkin.
Isän aika oli mennä pois niin nopeaan kuin kolme kuukautta siitä kun pääsin itse sairaalasta pois..sitä se oli se isän harmaantuminen ja vanhentuminen! Miksi hoitajana en uskonut kun hän minulle sanoi usein että "tiedätkö minä en selviä tästä kuumeesta enään?" Miksi en uskonut ...ihan siksi että en halunnut uskoa ummistin silmäni ja korvani sille kaikelle mitä hän yritti minulle viestittää.
Tuli sunnuntai ilta milloin isän aika oli mennä pois. Hän oli edellisellä viikolla päässty kotiin takaisin omaan petiin nukkumaan rakkaan vaimonsa viereen. Tuona iltana hän oli kerännyt äidille viinimarjoja pensaasta, kerännyt kaikki marjat alaoksilta pois olivat ne raakoja tai kypsiä mutta kaikki oli poissa siististi poimittuna. Soitin illalla isälle että onko kaikki hyvin ja niin sanoi olevan että kohta ohjelman loputtua menne nukkumaan...niin hän menikin mutta ei koskaan siitä unestaan herännytkään.
Se yö oli minulle unohtumaton! Minä tänä päivänäkin olen 100% varma siitä että isä yritti herättää minua että tule apuun lapseni mutta minä taaskaan en uskonut omia tuntemuksiani. Heräsin iltayöstä klo 23 aikoihin outoon oloon...en tiennyt väänsikö mahaa oliko pisu hätä vai mikä vaivasi mutta ylös oli noustava.
 Hetken käveltyäni yritin nukkua, katkonaisesti se yö sitten kului. Aamulla kerroin töissä työkavereilleni että yö meni miten meni ja väsyneitä ollaan että en tiedä mikä ihme minua herätteli alati kunnes äitini soitti että isä ei herrää... Jalat menivät alta..huuto ja se tuska tuli ulos itsestäni! Nyt se on tapahtunut isä yritti sanoa minulle sen niin usein mutta aina sen kielsin ja hän oli taas oikeassa niin kuin yleensä aina kun suunsa avasi.
Sinä yönä isä selvästi yritti herättää minua ja jättää jäähyväiset...sitä se oli!
 Isä ei ollut kenellekkän muulle omaiselleen kuolemasta puhunut kuin minulle..olinhan isän tyttö ainokainen sellainen!

Silloin tajusin miksi isä keräsi ne marjat alaoksilta..ajatteli rakasta vaimoaan jolla nivelreuma kiusasi niin että aina pensaiden alaoksat olivat vaikiammat kerätä..siksi isäni sen teki viimeisenä työnään!


Ajatuksia lapsuudesta...

Romanttisen kodin emännyydellä on aikaa...miten niin mistä sen huomaa? On aikaa istua ja miettiä ja muistella!
Millaisia olivat kesät kakarana...voi sitä surutonta nuoruusaikaa ! Voi kertakaikkisesti!
Olin mie mahoton rasavilli...koettelin vanhempain hermoja alati..
Äiteen hermot oli kovimmilla kun niitä ei tuntunut olevan välillä ollenkaan, isä, tuo rauhallinen viilipytty mistään kovasti suuttunutkaan edes. Niin ai ei vai? Muistan sen eräänkin kerran kun aikansa mamma oli määkinyt sitä ja tätä niin isällä paloi hermot...tunsin hänen ison kouransa otsalohkoni iholla, iso kourallinen hiuksia kädessään ja se veivaus alkoi...vasempaan ja oikiaan..."usokko tyttö usokko?" " No usonhan mie usko pois!" Isää oli toteltava voi kertakaikkisesti jos tämän rauhallisen viilipytyn sain suuttumaan niin olin ilmeisesti todellakin ollut tuhma.. Sen muistan kun isä veivasi suutuspäissään pitkästä letistäni mutta äitee...sillä olikin ihan omat keinonsa! Puupäinen puukko!
Nyt näen sieluni silmin teidän ilmeet että onko se perhana puukolla kasvatettu koko kakara? Uhitteliko ne sitä mukulana teräaseein töitä tekkee...no ei kun äiellä oli tapan sillä puisella osalla napsauttaa otsaan että "usokko persanan kakara usokko?" En mie en totellut äiteetä.... Me aina tapeltiin ja tapeltiin, kaksi kuin peilistä katsois saman näköistä oliota!

Minä olin jo kakara jumalattoman utelias ja touhukas... Muistan kerrankin kun naapurin tytön kanssa saatiin älynväläys illalla alkaa leikkimään kiveltä kivelle pomppimista. No hei toihan on ihan normi leikkiä??!
Nii-in mutta se leikki venyi myös naapurin puolelle, rakenteilla olevan omakotitalon pihaan jossa oli muuten komia pyöreä kivi styroksi palan päällä....tuonne minun tuonne on päästävä ei Sirpa pääse koskaan näin pitkälle eli loikalla sinne ja sit voi levveillä leviästi! Lällällää voitinpas sinut!
En muuten voittanut...arvatkaa mistä itteni löysin? Huusin äitiä...tuota puupäisen puukon omistajaa!! Äiti herran jestas kakaras tekkee kuolemaa tuu auttamaan! Katsoin ylöspäin näin vain tähti taivaan en mitään muuta ja ne tähetkin vain yhdessä koossa...missä vatussa oikein olen? Kaikui niin komiasti kun karjuin APUAA PELASTAKAA MINUT KUOLEN!!
Seuraava muistikuva olikin naapurin isännän kasvot..."mitä vittua teet meidän paskakaivossa?"
No sitä sitä...siis missä olen..paskakaivossa? Voi herran jestas sentään tämäkin vielä...itku siinä tuli! Minä iso melekein 160cm tyttönen siellä suorana tikkupaskassa seisoin paskakaivon pohjalla...ONNEKSI SE OLI VASTA KUIVA JA EI KÄYTETTY! Siis miettikääs mikä onni minulla olikaan noin metrin päästä pohjaa oli se putki josta se tuotos sinne valutetaan etten pudonnut hajareisin siihen...ei olis silloin tämä emäntä äitee eikä saatikka varmaan montaa kertaa enään naattinut lapsilisistä olis varmaan elonkorjuu ollut silloin kohdallain. Oli minulla enkeli olkapäällä...vaikka se kovinkin harmaa on välillä mutta mukana suojaamassa kuitennii..

Tuosta tapatuneesta ei sitten puhuttu, minua hävetti..pudota nyt naapurin paskakaivoon! Jos siitä jolleen kerto niin taatusti ne pisti jo nokkaansa tukkoon että sää haisetkin ihan siltä..paskan marjat mää mittää haissu en kertakaikkisesti olin vaan valkoisen betonipölyn likaama..

Kierreltiin sitä kyliä nuorena kyydillä kuin kyydillä...liftattiin sillon kasarimalliin. Kaikkihan sillon liftaili. Siinä oli oma jännityksensä muka ..no hmm olihan siinä! Tuli porukka tutuksi kaupungilla kun me tytöt ei muuta viikonloppu iltaisin usein tehtykkään kun liftailtiin. Voi mie muistan isäpapan noitumiset... " On se kumma että kun normaali väki mennee nukkumaan niin tämä tyttö lähtee kaupungille ja herää eloon!" Niin sillai se olikin. Sain minä joskus jopa kotiarestia mutta isä ja äiti...luuletteko tosiaan että olin kotona? Ja pyh sanon minä..minä kampesin itteni ulos ikkunasta! Taas mentiin kohti seikkailuja.
Koluttiin me festareitakin..tuntui että silloin ne oli ihan IN-juttu mutta kait ne olikin kun itte olin sillon täys kakara tuskin kukaan keski-iän ylittänyt naisimmeinen ennää jossain festareille nuorten keskelle haluaa mennä kännäilee ja hummailee... Oli saapasjalkaa, oli ahvenlampee en edes muista niiden nimiä mitä koluttiin. Minä olin kuitenkin kiltti vaikka välillä jotain vettä väkevämpää maistoinkin niin älli ( ei uskois) oli mukana kuitenkin tilanteissa.
Erään kerran festarilla meillä loppui juomiset enkä nyt tarkoita alkoholi sellaisia vaan ihan vesi. Me päätettiin ottaa sitä kaivosta joka oli festarialueella...se olisi pitänyt jäädä tekemättä! Voi ei arvatkaa minkä näköinen olin kun vihdoin reissultani kotiuduin? Toinen puoli kasvoistani oli kuin ilmapallo ja kaula, lähes 40 astettta kuumetta ja hourailin. Siinä isäpappa pakkas riutuneen kakaransa autoon ja vei lasarettia kohti ja joka jumalan kilomerin kohdalla muisti mäkättää sinä perhana sitä sinä samperi tätä... Ei päässyt tyttö saamatta kunnon vuorisaarnaa kun autosta ei päässyt karkuun ja kuntokin oli aikas heikko. Niin sinne lasarettiin jäin osastolle makkoomaan varmaan viikoksi ja ei tullut isä ei äitee kattomaan...vihoissaan varmaan aattelivat että pidä nyt tautis ja oikeen oo pahassa kunnossa niin lähtee ite piru sinusta pois! Näin uskoin ainakkii kun ei kotiväki käynyt katsomassa edes lastaan....snif!
Nyt aikuisena kun muistelen niin en kyllä yhtään ihmettele....herran jestas jos oma kakara tulis ovella sen näköisenä vastaan niin selekään sais...likainen mielikuvitukseni varmasi "kertoisi" mitä lie nuorukainen on tehnyt kun niin turvoksissa koko naamakin on.. Ei se ei ollut sitä se oli pusutauti joka minuun oli iskenyt!! Enkä muuten edes pussaillut ketään sehän tässä huvittavintakin olikin että en ollut päässyt iho ihoa vasten kenenkään kans ja kaamee mäkätys odotti kotona...
Mut nuoruus ja lapsuus oli ihanaa! Olen aina sanonut äielle että haluan sen puupäisen puukon itelleni sitten perinnönjaossa..on se niin monta kopsua meikäläisen otsalohkoon hipassut ei edes isoveli tee tilastoa paremmaksi hänhän oli jo kakaran niin jumalattoman kiltti että pikkusiskon piti tavoille opettaa..
No en miekään mikään mahoton ollut hiukan vaan puhelias, toimelias ja tää hiton mielikuvitus se se vasta minut on niin moneen ongelmaan saattanut mutta unohtamatta niitä pelastuksia mitä se on tehnyt! Hiljaisempi olisi saanut sakot ja autosta olis kilvetkin viety pois mutta meikäläisen suuvärkki pelasti koko tilanteen ja näitä tapahtumia on niin monta että kirjan voisin elämästäni kirjoittaa mutta kun ei oo aikoo...ikuisella kesälomalla sit joskus eläkkeellä sen teen..


torstai 4. heinäkuuta 2013

Naapurusto tutuksi...

On aamuja kun tämän emännyyden ei pitäis herätä ollenkaan tai ainakaan tehdä mitään saati sitten astua askeltakaan ovesta ulos!
Kiitän luojaani...ylläni oli joku yöpaidan resu sentään eli seikkailuani ei ihan Eevan asussa sentään..
Eli aamu kertakaikkisesti ihana aamu...lupaa taatusti hellettä! Aurinko paistaa mut ketään ei liikkeellä, kylätie on niin hiljainen! ♪ ♫

Päästin pienen mäykkyneidin aamupisulle ilman isompaa lajitoveriaan koska kaksin näitä kumppaneita ei kannata laittaa jos meinaa että nuorimainen saisi jotain tuotosta aikaiseksi.. Joo koira syliin ja nokka kohti ulko-ovea....PAM! Mitä hittoa...toi ääni ei tuo tullessaan kuin pahaa.. Perskeles minä jäin lukkojen taa... No niinpä niin...aivot raksuttamaan mitäs seuraavaksi teen...ei helevata mut onhan aina kodinhoitohuoneen ovi auki (mies jättää usein aamulla kun lähtee töihin) vatut ollut sekkään...mikä lie intous tännään lukita sekkii ovi..pelkää varmaan että joku vie nukkuvan armaan lakanoitten välistä... JA SENKUN NÄKIS!

Ei muuta kuin tossua toisen etteen ja seuraavaa kohdetta kohti...terassin ovi se on taatusti auki! Mitä tekee tämä runsasmuotoinen emännyys? Seisoo kun vahapatsas korkean terassinsa vieressä..."MITEN IHMEESSÄ TUONNE PÄÄSEE?"
Niin kultamurunen ei oo tehnyt rappusia vielä terassille kun meiltä loppui aines siihen..terassi on tuossa meikäläisen kainaloitten korkeuvella se lattia nääs!
"Ei hitto tonne en pääse koskaan" noin ajattelin mutta hätiä mitiä tuhottavaksi vanha betoniämpäri...kesti kuin kesti jotenkin kipuamiseni...EI HITTO SE ON LUKOSSA! Siis siinä vaiheessa alkoi olee jo huumori kaunaka.. Itku meinasi tulla kun muistin LÄMPÖRULLAT ON LÄMPIÄMÄSSÄ JA KAHVINKEITIN PÄÄLLÄ JA SE PIENI 50 TUUMAINEN TÖLLÖKIN HUUTAA OSTOS TV:TÄ KIIVAASTI...voi ja rakkaat isomman koirulin kasvot näkyi ikkunan takkaa että "RAKAS EMÄNTÄ MUA KUSETTAIS!"

Se että sain itteni sinne terassille satuttamatta niin miten hitossa pääsen alas?? NIINPÄ....mitenkä? Kertooko kukaan..ei vaan itse on emännän selvittävä tästäkin haasteesta! Heitin terassi tuolin kauaksi...vattu liian kauaksi...meinasinko ihan spagaatilla sinne päästä oli meinaan heitto niin komia että kaaressa tuoli sai kyytiä terassin reunasta parin metrin päähän..ei nyt loppuu keinot..ei kun kontalleen ja siitä hiljaa hivuttamalla! Siis nää asennot alkaa olemaan minulle niin outoja ja tuiki tuntemattomia että sanonko suoraan että meikä ei taivu! Ei kertakaikkisesti oon jäykkä kun koiran kakka jäätyessään pihamaalle...ei käänny ei taivu varteni mun..
Pääsin hivuttamalla alas ja arvatkaa oliko jo hiki tässä vaiheessa? Ihan pelkkä ajattelu työnti hikkee pintaan...mitä vattua teen seuraavaksi?
Turvakoodillinen kaappi missä on avain se muistui mieleeni!!
Sitä kohti päättäväisesti mutta mikä sen koodi on...MIKÄ HITTO ON SE KOOOOOODI?? Ei siis kertakaikksiesti silloin tuntui että maa valuu jalkojeni alta ja tuo vasta valmistunut talo saa tulen persuuksiinsa..miten selitän palokunnalle ja vakuutusmiehelle kun koko kämppä on täynnä toiminnassa olevia laitteita..? Ei siis tietoakaan mistään koodeista kokeilin ihan kaikkea jopa pankkikorttienikin tunnukset siihen näpyttelin ei aukea ei...seisoin aparaatin vieressä kirves ojossa...PERKELE SÄÄ OOT KOHTA HENGETÖN! Minnuu vitutti suoraansanottuna aivan ankarasti..on meillä turvatalo...turvaa on niin hitosti että emännyys ei pääse edes sissään! Vittu jää koko laatikko siihen ihan ittekses... (anteeksi kielenkäyttöni!)

Ei auta ei..Reiskat kinttuihin ja kohti naapuria...sitä naapuria jota en ole vielä edes tavanna...mutta kun tää assuu lähinnä niin tietysti sinne!
Pimpom....ovelle tulee tuiskussa ja tuiverruksessa vanhempi rouvashenkilö joka odottaa taksia lasarettiin...siinä minä poloinen resuisissa kamppeissani tutustumassa lähinaapuriini ihka ekku kertaa, tukka mohikaanimaisesti pystyssä, repaleiset housuntyngät kintuissani ja paituli ylläni jossa on edellisen hiustenvärjäyksen värjäämät läikät vielä muistonaa...liekö jätin poistumattoman kuvan naapurille uudesta naapurin emännyydestä??  Pahin painajainen varmaan.. :)

Sain kun sainkin puheenvuoron rouvan vuolaasta vaivojen kertomisesta, oli trombi epäilystä, oli ruusuakin ehkä ja mitä lie mutta vaivanen tuntui tää rouva olevan..minä hikisenä vieressä piipittämässä että "saisiko sitä puhelinta.. se pallaa kohta koko torppa!" Olikohan tää rouvasihminen kuullut minun olevan hoitaja?? Sitä jäin pohtimaan tapaamisemme jälkeen kun niin vuolaasti tuli koko Farmaca Fennia lävitte koluttua...
Sainhan soitettua miehelleni että se koodi siihen hiton aparaattiin ja kerrottua mikä on tilanne...armas ulkona ja talo pallaa! No ei vielä mutta kohta... Sain koodin ja sitä hokien kohti taas kotia...ei käy!! Ei aukia EI EI EI...mitä vittua! Oikea on koodi mutta aparaatti päätti että olin kokeillut jo ihan liian monta kertaa...olen edelleen ulkona "usko se jo akka parka tää on sun kohtalos!"

Siis varmaan kilometrien päähän kuului se vitutus olin niin kiukuissani mitä ihmettä teen...melkein jo revin irokeesimäisiä hiuksiani ottalohkosta että toimi aivot toimi mitä määräät eukon nyt tehdä? Ei kuin Reiskat kohti seuraavaa naapuria...kuuma hitto että osasi ollakkin kuuma...kävelin ja kävelin koiranpentu kintereilläni joka selvästi huuti kans "ei jaksa ennää..onks pakko jos ei taho?" Siinä minä elämää riepottelema emännyys kävelin nukkavieruissa kamppeissani pitkin hiekkaista kuumaa autiota kotitietäni kohti seuraavaa taloa...hiki valui selässä ja rinnat läpsyivät samassa tahdissa ihhoo vasten ja hiki senkun lisääntyi! Se siitä suihkusta oon nyt paljon märempi kuin suihkun jälkeen...jalat oli tulessa !
 Reiskat ei ehkä ole parhaat kengät näin plus 25 asteen lämpötilassa...jalkapohjia pisteli kamalaa siis ihan kamalaa. Ajattelin että tästä ei selvitä hengissä ei..
No naapurissa kutsuvasti oli jopa avain ovessa..ei kukkaa tullut ovvee avaamaan vaikka kelloa kilkatin päätin avata oven ovessa olevalla avaimella ja huhuilin "huomenta olisiko kettään kotosalla??" Sain vastaani vain isokokoisen koiran (varman ainakin karhu se oli) murinan ja haukkumisen...se ovi oli muuten todella nopiaa kii...ja ei kun pakkoon! En katsonut edes taakseni ja koiranpentu se vasta menikin, häntä koipien välissä pitkin hiekkatietä peläten pahinta.Kyllä siinä olis kylän emännyyksillä näkemistä meikä juoksee ja sanonko näin rintavana että se ei ole kaunista katsottavaa ei kertakaikkisesti ei!
 Seuraava uhri tai siis naapuri ei kettään kotona ei..vieläkö mun on jatkettava? Siis mää oon niin poikki kertakaikkisesti..ja kohti tuttua naapuria Kirsiä siellä ainakin joku on kotona! AUTO EI OLE PIHASSA .....voi vattu sentään eikö oikeesti ketään???? Koirat huusivat ja huomasin ovessa olevan avaimen...jee on siellä ainakin joku! Pimpotin ovikelloa kutsuvasti johon vastasi 4 koiran räksytys....TURVAT KII TÄÄ HALUU NUKKUA!! Minä vajosin varmaan metrin maahan alespäin hävetti niin helevetisti...joo olen minä ihan hiljaa mutta auttaisitko naapuria hädässä?? Heh naapuri olikin ihmeessään että täällähän onkin joku ja mie onneton emännyys luulin naapurin karjuvan minulle että pidä eukko turpas kii mie vielä nukun !

Ja taas tuttu numero kännykkään ja yhteys mieheeni...SE PALAA KOKO TORPPA JOS ET NYT TUU!! Tuli pari valikoivaa sanaa langan toisestapäästä mutta tuli sitä minultakin! Puhelun loputtua en voinut muuta kuin kiukuissani pillahtaa itkuun...SE TULEE SE EI PALA SITTENKÄÄN! Naapuri silmät pyöreinä seurasi sivusta touhuani ja tarjosi limpsan olin varmaan jo niin kuivan näköinen emäntä kun kaikki neste oli valunut hikenä ihoani pitkin...voi että se limpsa maistuikin taivaalliselta! Siinä sitä istuttiin tovi ja mietittiin maailmanmennoo...kyllä se kuule tästä vielä iloksi uso pois! Ja usonhan mie..iloksihan sen on tästä mäntävä tai tullee katastrooffi kertakaikkisesti.. Virvokkeen nautittuani nokka kohti taas kilometrien päässä olevaan kotiini...no ei nyt sentään tuota matkaa mutta tunne oli ainakin sellainen!
Mää olin niin väsynyt kun pääsin kotipihaan, kurkin ikkunoista ei oo savvuu ei pala vielä. Vanhempi koira kusihädässään vinkui ja vaati ulospääsyään ja minä yritin lohduttaa kaveria "laita kinttus ristiin tai kusase pönttöön!" Ei osannut tää jalorotuinen koira moista temppua tehdä mutta odotti kiltisti ei lorottanut lattialle ei..

Loppu hyvin kaikki hyvin...ai on vai? Jalat muussina, käsivarret palanneina, hermot menettäneenä, naapurit säikyttäneenä onko kaikki hyvin.. onko? No ei ne taida olla..
Huomenna en tee mittään en kuseta koiria pissikööt sisälle, en tee yhtikäs mittään!

JA MÄÄ HALUAN NORMAALIN RAUHALLISEN ELÄMÄN...OLISIKO JOLLAIN ANTAA??

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Keskikesä kohta selätetty...

Lomat puolillaan maalaisromanttisen kodin emännyydellä. Ei voi vettää kässäriä kun sitä ei ole mitä vetäisi! Jos semmonen abaratti olisi niin tää emäntä varmaan roikkusi runsaalla massallaan siinä vivussa kii...et liiku senttiäkään!
Tähän voisi tottua...ikuinen lomalainen! Kyllä saisin aikani kulumaan! En sit ymmärrä niitä ihmisiä jotka sanoo että työtä ei pidä lopettaa mitä sit tekisi? Hitto onhan elämässä muutakin kuin työ...mitä hä?
On siivoasmista, sisustamista, pihamaalla kuokkimista ja kun talvi tulee niin tästä pihasta ei kolausaluekkaan hevillä lopu eli vaikka notkuis alati kolan kaulassa kii niin hommia taatusti on. Ehei kuulkaas lukijani en minä nyt työllä itteäni rääkkää! Tuo kallisarvoinen vartaloni (joka nielee kaiken rahani) on minulle niin tärkeä että en viitti toista turhaan väsyttää....laiskiainen tää emäntä on täysi laiskiainen! Mitäs sit jokkahiseen kastiin pittää meistä joku olla sitä laatikkoa täyttämään.

Nytkin heräsin saattelemaan armaan työmyyrä mieheni aamusella omille töilleen...aamupala nekkuun ja soffalle filtin alle katsomaan edellisen illan nauhotukset digiboxista...arvatkaa mitkä kaksi kömpii ja on emännän kans aivan samaa mieltä että......nyt naatitaan taas!
Miten oonkaan oikian rodun itelleni valinna...nää mäyräkoirulit on niiiiiin makkuu halusia ja lämmön hakusia otuksia aivan kuin emäntänsäkkin! Kauhulla kuitenkin ajattelen sitä vanhaa sanontaa "sellainen koira kun emäntäsäkkin" ei hitto...ei ei ei ...siis niillähän katkiaa selekä jos tämmösen painolastin vattaansa ottaa kun emännyys... Laitetta koirulit siis lenkille ja laihikselle! Oon mie ankara mutta phyii mitäs sit!? Toisen hyvvää mie vaan ajattelen....kerrankin.

Aamusella pikkuruisen mäykyn kanssa lähimetässä helemat rytkyen juoksin mustikka mättäästä toiselle mättäälle.. Oli siinä taas näky! Voip kertakaikkisesti...Ruuhimäkeläiset taitoo jo pittää tämän talon emäntää jo ihan pimmeenä mutta mitäpä tuosta oli sentään vaattehet päällä tällä kertaa.. Näistä Ruuhimäkeläisistä sen verran että ne polkee jarrupoljinta siihen malliin meitin talon kohdalla että varmaan kohta jokkahisella on jarrupaloissa sanomista...herää kysymys hmm mistä on kysymys? Kiinnostavasta emännästä joka tekkee mitä halluu vai irrallaan olevista Tapolan-makkarakoiruleista vai siitä mitä lie emännyys on nyt keksinnä? En tiedä en..ihmettelin tuota männä iltana isännän kanssa että mikä lie on niin mielenkiinoista tässä tieossuuessa että jokkahisella suoralla pittää melkein pysähtyä? Joo kerran mie kyllä uhkasin noita naapurloita että kaivan kuoppia tien täytteen kun ajavat kuin päättömät kanaset mutta ehei ei tarvii kuluttaa kroppaasa moiseen noi on oppineet pysähtymään! Jotkut ovat oikeasti jopa röyhkeitäkin..pysähtyvät ja kun huomataan että taas joku tuijotellee talloon päin niin johan alkaa mieletön kaasun väännytys..outoja nää maalaiset kertakaikkisesti mutta niin mukavii!


Muistan ikäni sen tunteen kun eräänä yönä heräsin...iliko alasti...aurinko nousi ja mäyräkoiran penikka vaati ulos tarpeilleen..no vaati ja vaati ainakin oletin niin ja ajattelin että liennee paree vierä ettei tarvii pisussa lillua toisen.. No mie kaappasin pienen otuksen kainaloon ja ulos tarpeilleen.. Siihen minä runsaat muodot omaava emännyys painoin paljaan persuukseni kylymälle puurappuselle, ei vaattehen vaatetta yllä vain kevyt tuuli mekkona ! Istuin ja katsoin kun aurikon teki tuloaan ylemmäs ja ylemmäs..koiruli kaivoi kuoppaa jätökselleen ja lehemät ammui! Helevat ja kun Ruuhimäessä on tasan yhressä tallouvessa lypsäviä niin ny niiden sarvipäitten määkiminen kuului meitille asti...oli niin hiton hiljasta! Siinä minä rintava, reitevä ja persevä emännyys istuin..jumalan suomassa asussani! Nyt jos joku Ruuhimäkeläinen olisi siitä porheltanut ohi niin varmasti...taatusti...olisi tullut ruumihia! Ojjaan olisi polloinen kuitenkin ajanna..Kunhan onnettomat ohjaavat sit kulkupelinsä tuonne tien toiselle  puolelle ettei kaaru mun uudet istutukset!

Minusta on satasella tullut täys maalaistollikka..sitähän kakaratkin ain ovat pelänneet että vanha äitee alkaa kävelee kun maalaiset essut päällä ja huivi tiukasti pään ympärillä..tässä emännyydessä on vaan se vinha ero..tää voi olla vaikka eevan-puvussa tästä oliosta kun ei koskaan mee takkeeseen.






Mieheni sai älynvälläyksen...nyt nainen ylös soffalta ja kaksi jalorotuista otusta mukkaan remmeissään ja määkkee hiihtämmään ylös ja alas jalakasin! Hiki virtasi ja kirosanat soi...sen taidon mie muuten ossaan! Joskus jopa itteäänkin hävettää että hyi hitto oonko mie nainen olleen kun suustani tulloo kun ukkomustalaisen sanavarasto! No kuitenkin tämä kuva jotenkin kuvaa sitä tilannetta...vaaraa ei ole kun minulla on noi kaksi jalorotuista metsästyskoiraa mukanani..kukkaa ei uskalla käydä kimppuhun...yksinäisen lenkkeilevän naisen!
Sitä immeinen ossaa härässä keksiä kaikki verukkeet miksi ja miksi ei...en mie jaksa kun....hmm ottaa niin pumpusta...ahdistaa... joo minnuu ahdistaa hidastteetaan kultasein! En mie pysty kun toi jalkakin on kippee hei perhana selekä tekkee nyt temppujaan ei en mie kykene..hirasta jo rakkahin ei männä niin lujjaa! Minä oikein pursuan syitä että miksi ei....siksi koska...no joo siksi että nää helevetin liikakilot ahistaa siksi sitä noin sannoo!!

Olen läski mä kestä en,
aina kun vain syöpöttelen.
olen ruma plussalainen,
nautintonani piparkakkunen.
mä läskejäni päivittelen,
mut mitään niille saa tehtyä en.


Mitäs sit? Muistan ajan kun olin anoreetikkomainen laiheliini...nuorena tuntui niiiiin pahalta kun yksikin isoveljen kavereista sanoi että "phyii helevetti noita sun jalkojas kaks tikkua vierekkäin miten noilla ees voi kävellä?" Olin laiha kun luuviulu, kaikki luut loisti paikoillaan, mutta mikä on tilanne nyt? Voiko se päteä se sama kuin koirilla? Jos koiran kylkiluut näkkyy niin koira on liian laiha mutta niiden pittää tuntua kun kärellä koskee kylkiin...kyllä minultakin kylkiluut tunttuu kun oikein alkoo hierommaan...onhan ne siellä ja hyvin ovatkin kiinni ! Silloinhan olen semmottinen normikokoinen...mitä hä?

Ai niin sain kunnian tutustua uusiin naapureihin ja ilokseni huomasin että eipä siellä rajannaapureina ihan hiljasempia immeisiä ookkaan...taidan jäädä jopa kakkoseksi!
Siinä heiän elloo seuratessa ja tarinoiden soljumista kuunnellessa huomasin tallouessa olevat koirat, niitä oli tuntui että vähän siellä ja jos toisaallakin. Nyt kun ollaan maalla niin noiden koiruuksien nimetkin voi olla melekein mitä vain mielikuvitus mieleen tuo tai hyvinnii helppo kuten Akka! Heillä siis on koiruus nimeltä Akka, tarkemmin sanottuna taitaa olla lapsensa koira mutta kumminkin.
No tällä isännällä on tapana komentaa laumaansa ja samaten "akkaansa"...Akka perkele sää sit pysyt tän tontin sisäpuolella, johan sulle rajapyykit on näyttänyt, akka helevetti teen susta kohta rukkaset, Akka jumalauta heti kotiin, Akka tänne ja Akka tuonne jne jne...tätä oli kotvasen kestänyt.. Tunnetustihan Ruuhimäki on hiljainen paikka mitä nyt välillä kuuluu että Akka perkele kohta saat selekää! Arvaa miten se oli kalskahtanut naapurloitten korviin moinen komentaminen....on siellä akka nyt kovilla ja kohta siitä tehhään jo rukkasekkin!
No onneks isäntä oli kerran "Akkansa" kera postilootalla tavannut tämän naapurin ja kirota pärräyttänyt koiruudelleen jottain komentosanoja ja nimellä mainiten.. OLi kuulemma ollut naapurin isännän ilme näkemisen arvonen..."jaa tääkö se Akka onnii? Heh me jo luultiin että siellä on naapurin emäntä himpunverran kovemman kurin alla !"
Eli tälläistä tää elo täällä hiljaisessa ja rauhallisessa Ruuhimäessä onnii..Mitä nyt välillä karjaisua kuuluu Akasta, lehmien ammunta ja niin kuuluihan meidänkin naapurissa kerran jumalaton noituminen kun nurmen leikkuu ei ollutkaan mennyt sovitulla tasolla... Sellaista se elämä täällä maalla on iloista ja rempseää..pilkettä silmäkulmain alla! 

Onneks me Haavistot ollaa niin helevetin hiljaisia jotta!!

Kalana kuivalla maalla

 Miten tämä voi olla mahdollista? Tuo kysymys on monen ystäväni suulla kun kerron tekemisiäni ja touhuamisiani. Ne jotka ovat lukeneet kirjo...