Tuntui kuin niiden oli aika tulla ulos, purkautua ahtaasta kurkustani jossa ovat majailleet jo parinkin vuoden ajan tukkien tunteita ja hyvää oloa alati.
Sanomani sanat olivat ilmeisesti jo odotettuja koska niistä ei suurta tunteenpurkausta tullutkaan...näytelmän toinenkin osan näyttelijä oli ilmeisesti näitä repliikkejä jo odotanutkin.
Silti se aina sattuu ja miksi ei sattuisikaan...onhan se aina pieni kuolema.
Kun aamulla heräät et koskaan tiedä mitä tapahtuu kun taas illalla nukahdat.
Elämä on joskus vaikeaa, mutta vaikeuksien yli pääsee siihen on uskottava.
Moni ihana asia päättyy ja moni uusi tulee tilalle.
Joskus päivä on täynnä iloa joskus taas illalla huomaat itkeneesi koko päivän...helpottunut? Niin voisin sanoa..tunteet puettu sanoiksi niin että toinenkin ne ymmärtää....on kuin vuosien patoutuma olisi purkautunut ja kilojen taakka on laitettu syrjään..ei tarvitse olla velvollisuuden tunteesta koska toinenkaan ei sitä halua.
Me molemmat avaamme omista elämämme kirjoista uudet aukeamat ja omilla silveltimillämme alamme siihen piirtämään elämämme viivaa..viivaa joka ei varmasti ole suora koska siihen kuuluu myös mutkat ne jotka sinusta juuri tekevät sen mikä nyt olet..sinun persoonasi!
.Mitä tulevaisuus tuo sitä ei tiedä kuin kokemalla...avaamalla uuden aukeaman....enkä unohda hymyäni sitä en unohda koskaan !
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Hiihtimet...meidän pitäisi kuulemma ostaa hiihtimet! Näin Mimmi emännyydelle tänään ilmoitti.
Minulla oli vastaehto kaverille joka on nyt päättänyt että seuraava koetinkivi olisi hiihtäminen niin heitin ilmaan että "sokeainviikkoja ei nyt oo mutta sit alkaa vesijumppa jos hiihtimet pitää jalkoihin laittaa! ! "
Meni kaveri hiljaiseksi, mietti tovin, myöntyi...kait se on uhrauduttava...reilu peli kaverini! ♥
Ihan sieluni silmin näen jo tilanteen kun laitan lankut jalkojeni alle ja räpiköin ensimmäiseen hiihtoasentoon....ei jummi taidan kokeilla sitä ihan yöaikaan pimeällä takapihalla.
Mä niin tiedän että sairaslomaa pukkaa tästä uudesta harrastuksesta, miten kummassa pääsen mäet alas?
No mäethän pääseen aina alas vaikka patjoilla lasketellen, mutta miten ihmeessä sukset jalassa?
Toivottavasti ladulla ei tuu kissoja tai muita elikoita vastaan siinä voi tulla tassukin kipeäksi kun moisen jyrän alle jää..
Ehkä on paree että papparaiset ajelee patjoilla ja me tytöt mennään komiasti hiihtimillä...paremmalla ainakin ohi!!
Emännyys muistaa ajan kun entisessä elämässä meni rullaluistimilla hoikan vartalonsa kanssa ja vauhti oli huimaa.. Rakastin hyvää kuntoani ja sitä tarmoa..miten tähän on tultu?
Jäykkääkin jäykempi pyöreä vartaloni ei ole hiihtämiseen suunniteltu, se ei taivu keskeltä ei ojennu hyvin suoraksikaan aina,...saati kurkottaminen..huh mihin oon taas itteäni työntämässä?
Emännyys otti jo pari kuivaharjoittelu hiihtovetoakin...ei jummi tästä tulee varmasti yhden romaanin verran kirjoitettavaa tunnen sen jo takamuksessani koska se alkaa jo pelkäämään mihin joutuu...ainakin koville jos ei muuhun!
Nyt on sitten lyöty kättä päälle..hiihtimet ostetaan ja vesijumppa / vesijuoksu saa myös samaan aikaan alun. Toista kauhistuttaa veteen vähissä vaatteissa meneminen ja toista koko suksien laittaminen koipiin se tuo jo sen tunteen että tästä ei taas hyvä tuu, mutta lupaus on lupaus...olikos se niin että lupaukset on tehty rikottaviksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti