Olen sen myös kuullut ajoittain jopa oman työntekonikin lomassa...sää oot aikas pullukka?
"Kelpaanko kuintenkin vaikka näin onkin asia?"
Olen yrittänyt lapsilleni iskostaa että myös isolla tytöllä on suuri sydän ja uskonkin että heidän suustaan en koskaan kuule...."oletpas sinä mamma pyöreä!"
Kannan kiloni itse..välillä puhkuen ja puhaltaen mutta itse kuitenkin. En ole vielä sinun kantoapuasi siihen pyytänyt...! Emännyys siis on kyllästynyt......kyllästynyt siihen kuinka joka puolelta sanotaan mikä on normaalia mikä ei...kuka nämä normaalin rajat oikein tekee mistä kukaan tietää vaikka se pyöreys onkin se normaali ja laihuus on jotain ennakoivaa tulevasta tai heikkoudesta tms.
Kun nainen tulee tietyyn ikään...tämän viserryksen olen kuullut ajoittain. No onhan se tosiasia, että se saamerin keski-ikä tuo mukanaan ei niin mukavia asioita kuin juuri tämä että niin moni nainen taistelee omien kilojensa kanssa kovastikkin.
Meillä jokaisella on muistoissa ne ajat kun solisluut pömpötti kohollaan, lonkkaluut ym luut törröttivät, näin myös oli emännyydellä...olin anoreetikko suorastaan!
Mä muistan sen kun eräs ihastukseni lannisti suuren sydämeni sykkeen..."noi sun kintut...yääääk"! Joo ne oli kyllä laihat.
Painoindeksin jos nyt laskisi niin se olisi ollut silloin 15 luokkaa...olin siis tosi laiha. Silloin kuulinkin poikain suusta "Lahtosen lankku ja naulain!"
No perskeles hyvä nimi yrityksellehän siinä olisi mutta kun nimitys ei kuvannut yritystä vaan minua...laiheliiniä.
Voihan poijaat kun nyt tulisitte eteeni mitä sitten huutelisitte? " Lahtosen läski ja pulla!"
Surukseni työssäni olen joutunut kohtaamaa tämän miten ikäihmisillä on muka oikeus toiselle sanoa. Ne sanat ei aina ole ne kauneimmat kun ne kertovat sinun ulkomuodostasi.
Viimeisin muisto tästä on kun työkohteeseeni tuli uusi asiakas, iäkäs herrasmies.
Tunsin niskakarvoissani että tämä herra sanoo minusta jotain, hänen katseensa seurasi minua alati työpäivän aikana tekemisiäni ja menemisiäni.
Hän vinkkasi minut paikalle kuin olisin ollut baarin tarjoilija, sormiaan napsauttamalla hiukan otsaansa yläpuolella! "Hei hoitaja hei..." menin paikalle ja tiesin että tämä ei tiedä hyvää.
Isännän kasvoilla oli leviä hymy, hymy joka päästi esiin ei niin kauniin hammasrivistön mistä todellakaan en ala ikäihmisille mainitsemaan että ei se sinukaan hmm ulkomuotosi ole...hmm kauneimpia!
Mies katsoi ja katsoi kunnes tokaisi tosi kantavalla ja hiukan sotilasmaisella äänellään..."hoitajan uravalinta on mennyt täysin pieleen!"
Minä köhimään tämän ryhdikkään suoraselkäisen vanhanherran edessä viehkosti että no mikä sen sitten pitäisi olla jos minusta ei kerta hoitajaksi ole??
"Teidän olisi pitänyt ehdottomasti olla poliisi...noilla vankoilla käsivarsilla nostaisi miehen kuin miehen tilanteessa kuin tilanteessa maasta ei siihen kahta tarvittaisi!"
En siinä tilanteessa tiennyt ollakko kovin ylpiä vai alkaakko itkemään kunnes kuulin toisen asiakkaan vierellä hokeavan...."olisippa nähny kerran se nosti yhden mamman melkein yhdellä kädellä jaloilleen..." Katsoin tuttua asiakasta että nyt on paree olla hiljaa tai kahvipullat jää pojilta saamatta.
Minä heitin villaisella moista sanomista, nielin toki sisälläni omaa suruani runsaista käsivarsistani, mutta en näyttänyt sitä heille...vanhoille herroille. Silti sydämeni itki miksi kellään on oikeus olla aina sanomassa millainen olet, miksi en saisi sujuvasti sulautua joukkoon ja hävitä sinne...miksi aina minut huomataan? Hoitajana olen huomannut miten usein joudumme nielemään pahan olomme koska emme toki voi vastata samanmoisesti asiakkaalle kuin hän on juuri hoitajaansa nimittänyt.
Minusta tommottiset ulkokuoreen liittyvät sanomiset saavat jäädä hoitotilanteesta kokonaan pois emmehän siellä ole itseämme markkinoimassa tai myymässä...niihin hommiin on ihan omat hoitajansa ne! ;)
Kun katsot peiliin ja siellä sinua ei katso se niinsanottu normaali nainen se jonka lanne on tiettyyn normaaliin mittaan sujahtava vaan semmottinen jonka rinnat ei niin pienet ole kuin kananmunat, jonka reisien paksuus on jotain muuta kuin sormilla tehtävä ympärysmitta...se olen minä! Nainen isolla N:llä..
Runsas reisista, pullea rinnoista, käsivarret tulikin jo sanottuia että muhkeat ja reidet kuin voimannostajalla..silti minulla on kanssa tunteet.
Itseasiassa minulla on erittäinkin herkät tunteet. Omistan kyllä sanavalmiin luonteen en jää siis sinulle sanallisesti varmasti toiseksi, mutta sisälläni kasvaa myös se pieni nainen joka herkästi tirauttaa pisaran jos toisenkin kyyneliä silmäkulmastaan...toki teen sen nurkan takana ja annankin sen soljua voimalla siellä yksinäni.
Kuinka voikaan toisten sanomiset toista loukata? Onko kellään oikeasti oikeutta sanoa toiselle mitään minkä tietää loukkaavan? Minusta ei.
Minullakin pullealla ja muhkealla naisella on tunteet ja minuuunkin sattuu jos minua nipistää en ole siis mikään vahanukke jota voi sanallisesti tempoa ja potkia ohi mennessään. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti