keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Elämä

Arvaa kuinka useasti olen läppärini asettanut tähän tuttuun paikkaan pöydälleni että voisin kirjoittaa ajatuksiani tänne?
Niin useasti, että en siihen lukua sinulle voi antaa...arvatenkin siis tosi usein.

Miksi en ?
Mennyt vuosi..voi kauheaa en voi muuta sanoa!
Se on ottanut nyt enemmän kun tilalle olisi mitään antanut..
Aivan liian iso pyyhekumi taivaan isällä ollut tänä vuonna ja sitä ahkerasti käyttänytkin.
Lähelläni on ollut paljon iloa, mutta mennyt vuosi on myös ollut suurta suruakin täynnä..siksi minulla ei ole ollut voimia istua tähän ja kertoa sinulle elämääni...

Vaihdevuodet...niin niistä sanotaan että ei siihen kuole!
Kyllä kuolee...sen alle kuolee paljon...
Miten paljon tuo vaihde naisen elämässä elämää / tunteita kaikkea sääteleekään?
 Miksi se pääsee ohjailemaan sinun narujasi ja vetelee niillä sinua haluamaasi suuntaan?

Vaihdevuodet...ne muuttaa jopa persoonan!
Niin uskomatonta..
Ne määrää nukutko yöllä vai et, ne päättää että juuri nyt saat tulikuuman puuskan ja pusket hikeä iholtasi kuin jokin maratoonari ja hetkenpäästä sinua palelee..ne määrää millä mielin aamulla itsesi uuteen päivään saattelet ne taitaa jopa akkapahan suuhun laittaa sanoja muunnellessa mielialaa päivän aikana laidasta laitaan.
Ne katkoo suhteita, rakkaushan ei mihinkään katoa mutta varmasti saa suuren viillon kun toinen on tämän tunnetilan vallassa!

Joo ei en piiloudu moisen hormoonimyllerrykseni taakse se olisi raukkamaista, mutta kun tiedän että en halua olla tälläinen..kävelevä kiukutteleva haamu.

Kun tämä hormoonien täyttämä tai niiden puutetta aiheuttava tila tulee niin akasta tulee piru...se sanoo mitä sylki suuhun tuo, tekee juuri niin kuin haluaa ja hetken kuluttua tämä rohkea sanantuottaja itkee polvillaan elämänsä edessä että nyt en enään jaksa...en jaksa.

Minäkin..voin myöntää. Monta siltaa nyt kaatanut toimimisellani..syytän joo raukkamaisesti vaihdevuosia, mutta kun niin vain on..
Ne veivät minulta yöunet..sen mukana meni siis hyväntuulisuus, nauru, rakkaus..elämänhalu.
Ne toivat kuumat aallot, hikipisarat selässä sekä otsalla kunnes palelet niin että villasukat kesäkuumalla laitettava varpaiden suojaksi vaikka ulkona onkin reilusti yli hellerajan.
Ne vei minulta niin paljon...en tiedä millaisella laastarilla tämä saan enään mitenkään korjattua mitä se vei mutta kaikkeni yritän..sen tiedän..en luovuta.

Eletty vuosi..huh ei varmaan kenenkään elämään niin paljon täyty kyyneleitä yhden eletyn puolen vuoden ajalle kuin minun...ja ystävieni. Kun se riipaisee vietestä se jättää vain tyhjän tilan tilalle vie mennessään jotain mitä sydän ja järki ei tajua.
Olit tässä mutta et olekkaan.

Käyt unissa..useasti. Tiedät että sinua kaivataan niin monella taholla, sinusta puhutaan joka päivä...se ei lopu koskaan...olet koko ajan läsnä vaikka et järjellä ajatellen voi olla mutta olet.





Jäljelle jäi suunnaton tyhjyys ja kaipaus ja muistot...

Ei kommentteja:

Natsi aikaista kidutusta

On se kumma kun mikään asia ei koskaan mene tämän emännän kohdalla niin kuin normaalisti! Niin joku voisi tokaista että "mitä voisi o...