Kosketus iholleni...

Nyt uusi koti alkaa olemaan se oma koti mihin on kiva tulla töistä ja tavarat ym alkavat tuntumaan jo tutuilta.
Monta hetkeä siihen menikin kun tätä kaikkea täällä pyörittelin ympäriinsä ja mietin niille sopivaa paikkaa pienessä kodissani. Miten ne tänne kaikki mahtuikaan?
Muutossa oli poikani apuna ja hänen tokaisunsa on varmaan iäti mielessä..."mutsi hei sää niiku muutat keskelle asuinaluetta betoniseen taloon ja sää kannat ladonovet ja kaikki mukanas!! " Ilme ei siis nuoren miehen kasvoilla ollut ihan niin samaa luokkaa kuin minulla joka tiesin jo mihin kaikki tavarani vähä omaisuuteni oikein sijoittuukaan.

Niin ei tullut rikkauksia mukaani, ei rahallista mammonaa...paskan ja marjat maksun puolelle elo menee kun kahta taloutta yrität hoitajan pienellä palkalla nyt pitää kasassa...Willa Jussila ei siis ihan vielä ole saanut uusia asukkaita sisäänsä vaan tovi vielä joudumme tätä odottamaan.

Kävin Willa Jussilan "raunioilla" kun vein koirat sinne, isännän vielä ollessa reissullaan, odottamaan toisen huoltajansa kotiinpaluuta. Hännät heiluivat ja olivat niin onnellisia kun pääsivät tuttuun paikkaan, mutta minä en kokenut sitä samaa riemua kuin nämä karvaiset kaverini...eli minun häntäni ei heliluskellut. :)
Hetken vietin katsoen sitä kaikkea, riisuttua kotia jonka sisällä oli niin iloa ja suruakin ihan kuin kaikkien muidenkin kotien sisällä varmasti on.
Se ei ollut enään se minun koti se jota rakastin ja olin ylpeä saavutuksestamme, se ei ollut enään se minun "juttu" jonka eteen tekee kaikkensa olin selvästi jo jättänyt kaiken sen taakseni...aloittanut sen uuden aukeaman.

Levoton olo...tosi levoton olo.
On olo kuin pitäisi painaa kaasua ja katsoa kuinka kauaksi tankillisella bensaa pääsee ja sit vasta miettiä miten täältä pääsee takaisin ?
Nyt tähän levottomuuteen auttaisi se kun tulisi joku joka halaisi, rutistaisi kunnolla, sanoisi korvaani että olen tärkeä hänelle...voi kuinka toista kaipaankaan.
Kun nyt mietin milloin olen saanut toisen ihon tuntea omaa ihoani vasten niin siitä on niin paljon aikaa että tuntuu että kehtaanko sitä edes tässä mainita koska nyt ei lasketa kuukausia vaan parikin vuotta siitä kun olen toisen rinnallani tuntenut.
Yritin kaatunutta parisuhdettani toki öiseen aikaan korjata tai herätellä toista juttelemaan ottamalla häntä olkapäästä kiinni kun nukkui selkä tunnetusti minua kohti...hän ei havainnut kosketustani tai sitten halusi esittää vain nukkuvaa.
Minulla oli itsellä niin paha olo että olisin halunnut koskea toista ja tuntea toinen siinä lähelläni, jutella asioista ja kysyä onko toisellakin sama pahaolo...siihen ei annettu mahdollisuutta.

Olen niin tunneihminen että minusta ei ole koskaan ollut hakemaan hetkellistä helpotusta tai ottaa itselleni sellaista "leikkikalua" jonka kanssa voisi viettää parit mukavat hetket..ei minusta siihen ei vain ole. Hänen pitää olla minulle tuttu ja turvallinen sellainen jolle voin kaikkeuteni näyttää..antaa itsestäni kaikki joten olen vain lujittanut itseni ja sanonut että kyllä se vielä tästä...helpottuu ehkä :)

No nyt taidan tankata tuon auton ja tosiaan ajaa sen tankin tyhjäksi..miettiä sit siellä mihin asti se minut kuljettaa kenen rappusille olen päätynyt..aukeaako ovi vai saanko ikuisen porttikiellon...tahtoisin niin sen kokeilla ♥


 Jos kaipaus olisi viini, ympäripäissäni minä odottaisin sinua.