Katsoin teitä äitienpäivänä rinnallani, olin teistä ylpeä..omat kupeitteni hedelmät.
Ei voinut emännyys itkemättä olla..pojan käsi ojensi kukan mukanaan sanat jotka saivat äidin sydämen itkemään..onnesta! Olet rakas minulle äiti ja tärkeä maailman tärkein ♥
Olen säästänyt kaikki lasteni piirtämät äitienpäivä kortit ja piirustukset ala-asteajoilta asti. Pitänyt niitä kuin omina aarteina, aarteina jotka minulle ovatkin kultaakin kalliimmat. Tulee hetkiä kun taas selaan tämän ison pinkan ja muistan ne hetket kun pieni käsi ne äidille ojentaa pienten sanojen rikastamana. Se hetki on niin kaunis mitä kukaan muu joka sitä ei koe ei tiedä miten tärkeää se ihmisen elämässä on. Vaihe jota ei suostu koskaan unohtavansa kätkien omaan sydämeensä sopukoihin josta varovasti sitä raottaen taas muistelee kyynelien usein vieriessä poskella.
Olen tälläinen itkupilli koko muija!
Olen usein sanonut että minut voisi palkata johonkin hautajaistilaisuuteen itkijäksi tai vastaavaan, koska olen niin herkkä että aina olen vollaamassa sellaisissakin tilanteissa kun suupielen pitäisi olla ylöspäin niin meikä vetää vetistä virttään nurkan takana.
Paskat....olkoot muut kovia mutta tällä muijalla on ainakin tunteet. Ne tunteet tulee ajoittain kyllä esiin. Ei tarvita kuin herkkä televisio-ohjelma niin johan on kyynelvana poskella ja taatusti on meikit pitkin poikin poskia.
Siksi olenkin tuota meikkaamistakin vähentänyt nuoruusvuosista reippaasti korostaen vain silmiä ja joku sanoi myös että huulikiille naisen huulilla on jotain mitä ei voi vastustaa joten nyt on kiillevarastokin täytetty käyttöä odottamassa vain.
Elämä Willa Jussilassa on hiljaista. Sanoja ei paljon vaihdella, katseet kiertävät toisen alati, mielipiteitä ei kysellä eletään vain päivä kerrallaan kuin kumpikin odottaisi uuden päivän taas alkavan.
Mä en halunnut kuin hymyn sulta
Hymyn vaan
Kuinka petyinkään
Kun hymyn vain sain
Nuorimies joka rikastuttaa Jussilan tupaa on piristynyt. Saanut leveän hymyn kasvoilleen ja taas elämänilo ja olo näkyy nuoren miehen päivässä.
Emännyys saa siis jo nukkua yönsä valvomatta toisen vierellä huoli ja tuska rintaa raastaen.
Nyt voin jo kääntää katseeni tulevaan, odottaa huomista päivää mitä se tuokaan tullessaan...eli emännyyskin on saanut hymyn kasvoilleen...kiitos siitä tulevaisuudelle!
Emännyys on taas saanut haravan käteensä ja kuoputellut Jussilan tuvan ympäristön kukkapenkit kuohkeiksi.
Kesä saa tulla ja tuleehan se!
Merkkinä tästä vuodenajan muutoksesta on ne useat kukkaset jotka jo tomerana nostavat päätänsä mullan seasta. Voi kuinka emännyys rakastaakaan puutarhaa ja sen kasvun edestymistä.
Monesti miettii miten voisi hän asua kerrostalossa mitä silloin kasvaisi betonisen laatikkorivin parvekkeella jossa juuri ja juuri tuolin tai pari saa mahtumaan tai pienen pöydän?
Sieltä ei voisi kuin emännyys kiikarilla seurata lähinaapuruston touhuja ja samalla tuskastua elämään missä ei ole mitään tekemistä.
Ainahan on tekemistä jos ei muuta niin vaikka ravata pitkin katuja lenkkivaatteet yllä. Tätä emännyys on yrittänyt epätoivoisesti toteuttaa välillä hyvinnii ahkerasti välillä taas heittäen hanskat tiskiin...paskat jos en näillä kiloilla kelpaa niin sitten käyn vaikka aidan tolppaan istumaan harakan pelättimeksi..siihen ainakin akkapahasta olisi!
Sen olen tästä ystävästäni oppinut että helekatin huono kartturi hän on, mutta no paskaakos tuosta, hyvinhän sitä taas voi ottaa vaikka parin kilsan päästä nokan takaisin oikeaan suuntaan mihin piti mennä kun apukuski on taas neuvonut ihan väärään suuntaan.
Olen monesti miettinyt että miten ihmeessä joku ihminen on luotu niin huonolla suuntavaistolla?
Hän eksyisi varmaan omassa asunnossaankin mutta onneksi on sinne laittanut hyviä maamerkkejä missä on on veski ja missä esim keittiö..
On se mainio tapaus tuo Mimmi! Me kaksi kuin Kumman kaa ohjelmasta istuttiin tänään autossa..katseltiin miehiä.
Joo-o miehiä me katseltiin ihan suoraan sanottuna sillä silmällä. Välillä kuului jomman kumman suusta..."panisitkos?" " no en ikuna en taatusti...tai no joo meinishän tuo paremman puutteessa!!" Remakka nauru kaikui taasen autossa.
Näitä meidän muistoja on sitten hyvä vanhana akkana kiikkustuolissa levein persuuksin istuen muistella...muistakkos ennen oli meillä hauskaa?
Mieshoitajan ohi mennessä kuuluisi varmaan viehko kysymys jomman kumman suusta..."panisitkos?" ...." no en pienellä tikullakaan....no jaa ehkä paremman puutteessa sittenkin!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti