Siitä onkin aikaa...aikaa kun viimeksi tämän sivuston sivun itselleni avasin että sinne jotain saisin aikaiseksi.Ajatukset ovat soutaneet suuntaan ja toiseen ja siinä se akkapaha on yrittänyt räpiköidä perässä...omien tunteidensa ja fiiliksiensä.
Nyt on jo joulukuu...aika rientää...siitä on vuosi kun kaikki sai alkunsa sanottavat tuli sanottua ja asiat alkoivat soljumaan omaa ojanpientarettaan omalla tahdiillaan alaspäin välillä tehden jumalattomia patoja emännän yli hypittäväksi ...selvisinhän siitä kuitenkin!
Miten selvisin? Niin no yksin ollaan edelleen...nyt sitä vasta yksin olenkin.
Ei ole kotona edes niitä murjottavia kasvoja joille jotain yrittää sanoa...ei niitä kahta karvaista sydämeni täyttämään karvakaveria...niitä minulla onnii niin kauhia ikävä että joka päivä olen miettinyt joko käyn hakemassa ne ittelleni...jahkailen ja jahkailen..muistaako ne enään minua...emäntäänsä
Nyt moni ajattelee että joo se vilkas sinkkuelämä...eihän silloin yksin olla??!!
No joo kuka on ja kuka ei.. En voi kieltää että olisin halunnut maistella elämää, käyden kahvilla erillaisten persoonien kanssa mutta silti niistä otetta ei saa kuitenkaan...ne ei ole minun juttuni.
Onhan toki aivan sairaan ihanaa kuulla kehuja omasta ulkokuorestaan jota ei vuosikausiin kenenkään suusta positiivisessä mielessä ole kuullutkaan...niillähän olen itseni tuosta pedistä ylös nostanut...olenko minäkin siis ihmisen näköinen..kelpaanko kelleen sittenkin?
Edellisessä liitossa en kertaakaan kuullut toisen suusta että olet kaunis, olet ihana tai että hitto sä teet hyvää sapuskaa!
Ei tullu kehuja ei kiitos ei oikeastaan mitään...murahduksia ja vaatimuksia ottamaan osaa enemmän talouden kulujen menoihin ja johonkin aivan turhaan mikä samalla kuolletti sen parisuhteen pystyyn mitä siitä enään seisaallaan olikaan.
Olen rakastunut...sen voin myöntää! ♥
Olen tätä tunnetta kantanut sydämessäni jo pitkään...peljäten samalla että menetänkö tämän rakkauteni kohteen omilla hömöilyilläni??
Kun osaisin sinulle pukea kaiken sanoiksi niin että sinä sen ymmärtäisit miksi en halua niitä vähäisiä yhdessä olo aikoja täyttää tarinoilla että kenen kera kävin kahvilla ja kenen en..miksi niin tekisin koska ne eivät merkitse minulle mitään!
Miksi sitten käyn...kait se on jotain itsensä pönkittämistä kokeilla kelpaanko kelleen enään? Olisin minä kelvannut, mutta ketään en ole voinut ottaa vakavasti olen paennut paikalta sanoen että sinne ei mahdu kuin yksi ja se tila alkaa olemaan jo ääriään täynnä.
Hölmöhän minä olen...miksi käyn...mutta kun joku joskus tajuaisi miltä tuntuu istua kotona yksin..tuntuu kuin koko elämä soljuisi käsistä vetenä lattiakaivon kautta uumeniin..tulee ajoittain tunne että minut on totaalisesti unohdettu ja silloin alan nostamaan omaa päätäni ja heiluttamaan pientä valkoista lippuani että rauha täällä olen olisiko minusta kelleen?
Minä odotan sinua aina..olenhan odottanut sinua jo vuosia. Miksi en odottaisi koska sisimpäni sanoo että olet osa minua ja tulet aina olemaan..siksi niitä vähäisiä aikoja joita sinulla on minulle antaa en halua täytää omilla kertomuksillani olenko käynyt kahvilla vai en koska en sitä halua sinunkaan suustasi kerrottavan kuinka monilla trefffeillä olet käynyt...sydämeni särkyy en kestäisi kuunnella.
Kuinka kauniiks kurja muuttuukaan, kun kärsitään se kahdestaan
Kuinka kaunis oot sä, kuinka kaunis oon mä,
kun me ollaan kahdestaan
Kun me ollaan kahdestaan
Kuinka kauniiks kurja muuttuukaan, kun kärsitään se kahdestaan
Kuinka kaunis oot sä, kuinka kaunis oon mä,
kun me ollaan kahdestaan
Kuinka kaunis oot sä, kuinka kaunis oon mä,
kun me ollaan kahdestaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti