Tulevaisuutta josta ei tiedä vielä mitään ja itseasiassa taitaa ihan onnikin olla että näin on...eipä tuu sit pettymykset niin kovina iskuina kun tulee vain hetken humauksena eikä osaa mitään odottaa.
Emännyys...kasannut kovasti kamojaan ainakin mielessään. Tuon otan mukaani..no tuo ainakin...tuntuu että mitä tänne Willa Jussilan raunioille jääkään?
Kovin kolkko ja kylmä sisus kun kaikki lähtee emännyyden mukana.
Uusi sijoituspaikka kaikelle tavaralle on jo katsottu ja osa jo sinne jo vietykkin..lopullinen rääkki vain on vielä edessä.
Ihan tulee hiki jo ajatuksestakin..huh uhu ne kerrostalon rappuset ne hiljakseen syö naista niin kovin että mä näen jo itseni pienen mummonmökin rappusilla ruusupuskien tuoksun keskellä istumassa..se on jonniin moinen tavoite..haave...unelma.
Omakoti omalupa tupa ja miten se menikään.
En tiedä tarvitsenko ympärilleni satoja neliöitä, en edes jaksa alkaa niitä neliöitä hoitajan pienellä palkalla edes täyttämään. Semmoinen pieni koti jossa olisi hyvä olla yksin tai jopa vielä kun oikein unelmoi niin sitten joskus kaksinkin..unelmien prinssini?!
Niin karkausvuosikin...hamekankaita joo niitä alettava hankkimaan. Sano minä joka ei hametta kovin päälleen laita paitsi kesäisin hellesemmottinen mutta muuten ei oikein iske..näihin muotoihin.
Sen poijjaat sanon että ei sit mikään halpa trikookangaspakka kelpaa sen pitää olla laatua kerta laatua olisi se toisen vastauksenkin saaminen...huh kyllä sana voi saa syrämein pamppaamaan ♥ ♥ ♥
Muuttoa teen siis kovastikkin, osin tosi innolla, mutta suurta haikeutta tuntien kun viimeisen kerran Willa Jussilan tuvan suljen. Tiedän että itku ei ole kaukana ja miksi ei olisikaan?
Muistan kun itse naputtelin nauloja jopa käsin tai naulapyssyllä. Tuota käden jäljestäni en niin tiedä oltiinko siitä niin ratkiriemukkaita, mutta olin hengessä ja rakentamisessa kuitenkin mukana jos ei muuten niin ainakin siivoamassa alati. Kun miettiin kuinka usein lakaisinkaan koko asumuksen lattian niin se ei jää kertoihin vaan kymmeniä kertoja..pidin tosiaan tuvan lattian ym siistinä että on siinä rakentajan turvallista rakentaa eikä uhrata vähäistä aikaa tavaroiden siirtelemiseen ym vastaavaan. Minusta tuokin apu on jo suuri apu..vaikka ei siitä niin kiitosta saisikaan.
Minun kädenjälkeni ja luomukseni se kuitenkin on...vaikka joku sanoisi muuta..jätän osan sydämestäni tänne ikuiseksi ajoiksi ja muistelen sitä sitten joskus..kaikella on aikansa!
Mukanani lähtee toinen karvaisista rakkaista kavereistani..en voi luopua niistä molemmista siihen minsta vain ei ole.
Kovin kyllä pelottaa kuinka kaverini tulee betonilaatikossa viihtymään ja kuinka monesti postit on "tapettuna" ovensuulla kun tulen vihdoin töistä kotio....mielenosoituksen tuo niin rakas otus osaa kyllä näyttää.
Tämä ihana otus ei aina ole niin ihana vaikka sitä tässä niin kehun ja sanon sille sanallisesti rakkauttani..tuossa se tälläkin hetkellä lämmittää jo valmiiksi kuumia varpaitani..plääh.
Tuosta kuumuudesta pitikin kertoa..öiset toheloinnit niin emännän kuin koirankin taholta.
Saran suusta kuultuna :
Mä näytän kovinkin pieneltä, onhan jalkanikin niin matalat, mahanihan melkein viistää maata kävellessäni...ja varsinkin kun nyt olen hiukan järeämmässä "lihas kunnossa". Niin ei siinä mutta kun minä oikaisen itseni emännän petiin niin pituutta on 2 metriä...olenko minä siis pikkiriikkinen? Emäntäni noituu kuulemma joka yö että rukkaset tuosta tai myyn mustalaiselle...minustakohan se puhuu? hmm
Jokainen yö on oma seikkailunsa!
Olisittepa näkemässä kuinka sulavasti minä pyörin pedissämme kun emäntä taas jostain hermostuu ja nostaa peitonkulmaa niin että minä vyöryn kuin pingispallo pedin kulmasta kulmaan.
On se kumma miten toi emäntä on niin huono uninenkin..mää en edes tarpeillani käy niin alvariinsa kun se...onkohan sitä edes sisäsiistiksi koulutettu vai mitä onko sen rakossa jokin suurikin ongelma sillä se ravaa siellä huussissa niin useasti yössä?
Kun taas emäntäni palajaa yölliseltä tarvereissultaan olenhan jo pujahtanut hänen pussilakanansa sisuksiin..minulle ei siis riitä pelkkä peiton lämpö vaan imen itseeni kaiken lämmön niin läheltä kuin voin niin silloin pitää päästä peiton sisimpään..siellä missä emännästä on varastoituna varmasti miljoona astetta ihon tuottamaa lämpöä...mä niin rakastan siellä köllimistä!
Pyh...emäntä ei oo aina yöllä kanssani samaa mieltä, heittääkin minut alati lattialle..kylmälle kovalle puulattialle!
Minä joka vartioin sinun yötäsi aina lähelläsi, kuljen perässäsi, syön murustamasi ruoanrippeet lattialta, kuuntelen sinun sydänsurusi ja nuolaisullani saan taas kyyneleesi kaikkoamaan poskipäiltäsi..sinä emäntä olet minulle niin tärkeä anna minäkin nautin olostani sitä häiritsemättä! ♥
Jos mä vähän vielä ojennan itseäni lähemmäksi niin ei se minua huomaa...onhan minulla niin pienet jalatkin...taidan tökätä märän ison kirsuni sen niskaan...tää on kuulkaa rakkautta tää ♥
Niin me kaksi yksinäistä alamme taapertamaan yhteistä taivalta kohti meidän yhteistä tulevaisuuttamme.
Kumpikaan ei tiedä mikä meitä odottaa mutta varmasti kaikki menee hyvin..sen tunnemme molemmat sieluissamme..olemmehan kumpikin taistelijoita suuria sellaisia ja varmasti meillekkin se onnen hippunen on ojennettavana...meille molemmille!
Tämä koiruli ainakin osin odottaa muuttamistamme..katulamppujen valoon! Joko nyt emäntä rakas uskaltaa liikkua ulkona ei siellä ainakaan susia oo eikä se naapurissa asuva karhukaan saata sinne tulla...me juoksemme itsemme hyvään kesäkuntoon pitkin katuja ja kujia...voi pojat te ette taida pysyä meidän perässä! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti