keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Lupailuja... ♥



Tunnustellen sydäntäni, ei kait se nyt lakkoa tee??
Suutani kuivaa...eikait tää täysillä metsään mee??
Värisevät käteni nään, jotenkin saan rauhoittumaan. Vielä mä kerran vilkaisen peiliin ja hiukseni suoristan!
Ikkunaruutuun katseeni naulaan...kohta sut nähdä saan!
Olen valmis kun tulet....luo mun. Mitä ikinä tahdot sehän  on sun!
Mitä minä voin antaa sen sä saat.
Kynttilät pöytään ja musiikki soimaan ja sua ootan vaan!

Emäntä odottaa..jonkin uuden elämän vaiheen alkamista. Tätä odotusta on tehty jo niin pitkään että ei tästä kovasti enään pyristellä karkuunkaan, ei toiselle niin voi tehdä ja miksi tekisikään? Into piukeena miettii emäntä raasu tulevia, pysynkö pystyssä, mokaanko koko maineeni, pelko on sitä luokkaa että varmasti jotain kauhiaa tulee vielä tapahtumaan!
Emäntähän on se epäonnen ruusunen ollut aina ja ikuisesti joten ei tästäkään tilanteesta varmasti mitään uutta  voi olla odotettavissa...mut jääpähän  mieleen ♥

Akalla on selvästi nyt liikaa aikaa pyöritellä moisia lurituksia mielessään. Sairaslomaa vielä reilu viikko ja alkaa olemaan jo tekemisen puute. Voi tämänkin ajan olisin voinut viettää aivan toisin... ♥


Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä...
Kun istun sinun vierellesi en kysy,
enkä vastaa, sillä tiedät jo,
että pisaraakaan ei puutu.
Olen kotona, riisun saappaani,
olen pilven painoinen.
Tommy Tabermann

Ei kommentteja:

Kalana kuivalla maalla

 Miten tämä voi olla mahdollista? Tuo kysymys on monen ystäväni suulla kun kerron tekemisiäni ja touhuamisiani. Ne jotka ovat lukeneet kirjo...