Minun tavoite on että jaksan läähättämättä kävellä 100m saatikka pyörtymättä kerrostalon kolmanteen kerrokseen ja voin sanoa siinä on kuulkaa tavoiteltavaa.
Ei vainen höyryjunan voimin tuolla Jyväsjärveäkin ympäri mennään ja ilman läähätystä mutta on toki aikoja kuin näin oli..eli pieni pintaraapaus minun tarinastani (joka toki ilmenee jo aikaisemmissa teksteissäni) täällä, mutta liitän kuitenkin kirjoittamani jutun minusta...oman elämänsä enkelistä !
..
Sari: Aivokasvain ei pysäyttänyt minua
Minä, keski-ikäinen nainen. Peilistä katsoo takaisin minua lihava,
väritön ja vetelä sohvaperuna. Tälläkin sohvaperunalla on tarina ja
historia miksi kaikki on johtanut tähän perikatoon ja alamäkeen.
Minä keski-ikäinen ollessani nuori kävin salilla viikossa 6-7 kertaa
ja vain miesten aikaan. Siellä sai läskit kyytiä ja motivaatio oli
kohillaan! Jätkien kera kuntoilu oli antoisaa…kirosanat ym
säestivät meidän jokaisen painonnosto työtämme. Silloin katsoin
naistensalivuoron naisia että ei koskaan samaan aikaan. Jokaisella
jonkinlainen David-logo persuuksissa tiukkaakin tiukemmissa pöksyissä
eivät olleet minun juttuni vaikka timmissä kisakunnossa silloin
olinkin.
Motivaatio kesti vuosia ja olin todellakin ihailtavassa kunnossa…mikä
tilanne on nyt? Miksi kaikki on kääntynyt päälaelleen ja miksi olen
läskin antanut paisuttaa minut aina vain isommaksi ja isommaksi?
Olen kohdannut terveydentilassani suuren romahduksen, sen mitä varmaan
meistä jokainen joskus elämässään pelkää..aivokasvain! Sain
diagnoosin vuonna 2008 joulukuussa ja leikkaukseen pääsin keväällä
2009. Tätä aikaisemmin Crohnintauti jylläsi suolistossani niin että
kaikki liikkuminen ja kuntoilu jäi vain haaveeksi koska en voinut
kuvitellakkaan lenkkeilyä wc rulla kädessä. Se on totisita totta kun
sairastuu vakavaan suolistosairauteen niin miten se alkaa vaikuttamaan
elämässä niin moneen asiaan. Liikkuminen ym ihmisten ilmoilla
oleminen vähenee koska et koskaan tiedä milloin on taas aika istua
valkoiselle wc-pytylle ja tämä toistuu päivästä toiseen akuutin
aikana useasti päivässä.
Nyt Crohnintautini on hoitotasolla sekä aivokasvain on vain varjokuva
menneestä elämästäni, muistuttamassa että tästä kaikesta voi
selvitä!
Aloitin nyt uudestaan kuntoilemisen hyvän ystäväni takia! Miksi
ystävän takia kuntoilla? Niin..häntä en näe muuten kuin salilla
koska minun hoitajan ammattini tuoma työaika ja hänen yrittäjänä
olonsa ei ajalliseti kovinkaan enää kohtaa, mutta salille pääsemme
aina yhdessä…se on tärkeä hetki juoruille ym kivalle.
Niin minä ahkerasti olen joitakin kuukausia nyt kaverini rinnalla
Kuntoportilla käynyt lihaksiani kiepyttämässä ja sitä olen
todellakin päättänyt jatkaa!
Pumppi on vienyt sydämeni ja lihaskivut ovat alkaneet olemaan jo
nautinnollinen olotila koska silloin tietää että jotain on tullut
myös tehtyä.
Alati omat sairastumiset/ sairauteni kulkevat varjona rinnallani mutta
yritän polkea jalkaa niiden päällä kokoajan etteivät ne pääsisi
taas ottamaan ylivaltaa.
Kuljen hymy kasvollani ja vaaleanpunainen treenikassi olallani kohti
tulevia koitoksia ja laidutusryhmän tuomaa tukea kohti omaa
päämäärääni kohti hiukan kevyempää oloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti