Kurkotin liikaa tähtiin..

Niinhän me jokainen unelmoimme, kiipeämme tikapuilla ajatuksen voimin ylemmäksi kuin mihin voimamme riittävätkään.

Emännyyskin on haaveillut, haaveillut tulevasta kesästä joko nyt pääsisi mökille istumaan laiturin nokalle varpahat vedessä lipsuttaen. Madon pujottaen koukkun ja hetki ongella omiin ajatuksiin vaipuneena sitä kaipaan todella. En ole vuosiin päässyt edes mökille koska kukaan ei sinne mukanani halua lähteä koska kaikilla on ne omat asiat mitä haluavat tehdä. Emäntä kaipaa mökin saunaa, niitä kirpakoita löylyjä ja siitä alasti hiekkapohjaiseen järveen pulakoimaan..sitä hän kaipaa niin että kyynel tulee silmiin.

Ihan selvästi emäntä on väsynyt..väsynyt tähän "oravan pyörään". Uusi työkohdekkaan ei tuo sitä tunnetta että tätä jatkan lopun elämääni..olenko hoitoalalla jo palanut pohjaan? Kyllä..haluan antaa aikaani jo jollekkin muulle esim parisuhteelle ja lapsille.

Olen alkanut miettimään mikä on elämässä se tärkein. Onko se kuitenkaan se työ jostan jonkinmoisen palkinnon saa kerran kuukaudessa pienenä tilinä? Mitä siitä jää jäljelle kun ne palvelusvuodet on täyttyneet? Ei ainakaan sädekehää päänsä ympärille, ei kehuja että oli se reipas se emännyys, mutta on se hyvä että senkin virkaan nyt joku jo nuorempi pääsi.
Kun olisin rikas niin jättäisin tämän kaiken..siihen tarvitsee toki pienen lottovoiton ja emännyys ei edes lottoa.

Niin ennen lottosin tai puoliso ennemminkin. Hän kerran kehoitti emännyyttä viemään loton koska itse töihin sinä lauantaina meni.."laita vain se siihen korin pohjalle niin hoidan sen kauppareissulla!" Niin se jäi sinne korin pohjalle ja siinä silloisessa lotossa olisi ollut 6 oikein ja 1 varanumero ja siihen aikaan voitto-osuus 98 tuhatta markkaa.. Niin lähti ukko yöksi jonnekkin, asiasta ei keskusteltu vaan pidettiin mykkäkoulua viikko kunnes isännän suunavauksessa tuli ensimmäiset sanat " tämän opin että yksikään akka ei enään lottooni koske!"
Niin eli se siitäkin mahdollisuudesta en voittaisi kuitenkaan mitään koska se lotto jäisi kuitenkin viemättä.

Jos olisin rikas..ostaisin ne 10 kanaa ja kaksi lypsävää lehmää ja muuttaisin maalle. Hmm enhän edes ossaa lypsää mutta hankkisin sellaisen puolison joka sen taitaisi muutenhan kantturatkin menisi minun tuurillani umpeen ja se ilo siitä sitten.
Kakarana mummolan naapurin velmu poika opetti munittamaan kanoja joten sen taidon ainakin osaan, toki voip olla että se opetus ja keino ei ihan suotavaa ole käyttää...onneksi olenkin niin eläinrakas että en voisi moista näin aikuisiällä edes kokeilla ja toki uskaltaisinkohan edes?
Hitto että kakarana olin ihan mahdoton! Sen sain vanhan äiteen suusta aina kuullakkin..."kyllähän ton pojan kera pärjää mutta toi likka on niin eri maata!" Mitä hittoa minä olin oikeasti tosi kiltti.
Kaikkea ei armaalle äidille edes kerrottukkaan ja ei se velipoikakaan niin kiltti oikeasti ollut jäihän se tupakoinnistakin kiinni 7 vuotiaana kun minä kovalla äänellä kailotin että "Vesa poltti tupakkaa yläkerran Arin kanssa purolla!" Meinasin saada velikullalta selkään mutta hänpä sai risusta äiteeltä..

Olin kakarana ihan hölmö ja helposti nenästä vedettävä.
Meillä oli tapana rouskutella näkkileipiä pihalla pyörän selässä serkku tyttöjen kera ja isoveljen. Se oli jotain välipalan tynkästä minkä nyt 7-vuotiaat itse osasi koulun jälkeen ittelleen tehdä.
Veljellä oli sellainen komia pyörä jossa oli ei niin persuuksille tehty satula pitkä ja kapia ja sen takana korkea metallinen selusta. Niinkuin joissakin motskareissa oli siihen aikaan.
Minulla oli kirkkaan oranssi jopo jonka satulassa istuin rouskuttaen omaa leipäpalastani.
Serkkuni sai päähän että "on toi kumma toi Sarin näkkäri kun siitä ei kuulu mitään ääntä kun se sitä syö ja miedän muiden ropisee kivasti hampaiden välissä." Minä onneton uskoin moisen ja itkin sydäntä särkevästi että en osaa edes näkkäriä enään syödä.

Miks ajatukset aina vaeltaa lapsuuteen ja nuoruuteen? Olenko jo niin vanha että pitää elämässä muistella vain menneitä aikoja vai onko elämä jo niin sitä samaa paikoillaan tallaamista?
Minulla oli hyvä lapsuus. Tosin äidin ja minun suhde ei ollut kuin muilla äiti/tytättärillä. En edes muista olisinko koskaan ollut äidin sylissä. Olin täysin isän tyttö. ♥
En saanut koskaan äidiltä kehuja en kannustuksia tulevaisuuteen..en kiitosta kun edes jotenkin yritin selviytyä kodin antamista tehtävistä. Tätä suhdetta olen miettinyt monesti että mikä sen vei niin väärille teille? Oma käytöksenikö lie ? On niin helppo syyttää toista katsomatta itse peiliin.
Olen itse yrittänyt olla hyvä äiti. Kannustanut lapsiani elämässä omalla tavallani, en ole itsekkään täydellinen niin en voi sitä toiseltakaan vaatia.

Kurkotinko tähtiin se jää nähtäväksi..pieni pilke silmäkulmassa taas emännyys käy seuraavaan päivään. Toivoen huomisen tuovan tullessaan ainakin lumettoman päivän meinaan tämä jatkuva lumi alkaa jo emäntääkin korpeamaan vaikka ei niin usein kola kourassa olekkaan ollut..tulisi se kesä ja tuleehan se miksi ei tulisikaan? Toivottavasti aivan uutena ja erillaisena ettei emännyyden tarvitse turhaan kurkotella tähtiin.. ♥