Miss Ainola ♥

Kaikkeahan elämässä on kokeiltava...eikös vainen? Olisi aika kuiva elämä jos mitään ei uskaltaisi kokeilla.

Emännyys on viime aikoina miettinyt tulevaisuutta..miettinyt ja pohtinut ihan peläten mitä kaikkea se tullessaan taas tuokaan?
Silti vaikka kaihoisasti toivookin jotain tapahtuvan tulevaisuudessa niin menneisyys kipuaa muistilohkoon..ne useat kommellukset ja töhötykset jotka ovat "kasvattaneet" emännyydestä sen mikä hän nyt on!

Kaikkeahan on elämässä kokeiltava, rivitanssit ja lavatanssit unohtamattakaan, mutta kuka kumma käskee lavatansseissa ihan missiksi pyrkiä?
Niinpä niin..minäpä hyvinkin! Vieläkin saan "aikuisena" tätäkin kokeilua muistaa koska on ystäviä jotka siitä naljailevat alati...Miss Ainola :)

Voisin sanoa että sekin kokeilu olisi voinut kuitenkin jäädä tekemättä. Emäntä omistaa pirullisen luonteen! Ei anna perhana periks... Aikoinaan oli äidin työkaverilla saman ikäinen tytär jolla oli pakonomainen tarve kilpailla kanssani aina kaikesta.
Tämä pullukka vähähiuksinen neitokainen halusi kerran mittelöidä kanssani kauneudesta! :) Minä noin 178cm tummat pitkät hiukset persuuksien päällä laineella keikkuen, hoikka kun heinänvarsi ja vastassa oli 150cm suuren egon omistava vastapuoli.. No perskeles ei kait kukaan sitä tiedä jos otan osaa kilpailuun, tämä kävi mielessäni.
Nyt kun elän tätä päivää ja hetkeä niin voin sanoa että tuon olisin voinut jopa jättää tekemättä, ihan kiusaksi asti olen asiasta kuullut ja "kärsinytkin" eihän ne sanomiset kaikki olleetkaan niin mukavia.
Eli auto täyteen nuoria neitokaisia ja nokka kohti paikallista lavaa jossa kaihoisasti soi jo Topi Sorsakosken alkoholilla huurrutettu joiku. Pääsi sitä jopa tanssimaankin ettei ihan tarvinnut koko iltaa seinäkukkasena laiheliinin olla. Poski poskea vasten ja lehmän paskalta haiseva tanssittaja vierellä. Äiti jos olisi tämän tuoksun tuntenut nokassaan niin olisi sanonut minulle "tyttö hyvä siinä haisee raha ei paska". Tätä hän monesti toitotti kun eräs maajussi juoksi meikäläisen ikkunan alla ja valitin hänen ominaisuus hajustaan joka tuli näiden kantturoiden tuotoksesta leijuen hänen ruutukuvioisen paidan yllä..lehmän paska siis! Ruutukuvioinen paita miehellä saa olla mutta ilman tuota ominaisuushajua..
Mä en halua miestä joka haisee lehmän paskalle..ei nyt sentään sellaista rahaa en kaipaa.
Niin jäi se tanssittaja rannoille ruikuttelemaan vai liekö edes ruikutellut etsi uuden kohteen varmaan.

Niin alkoi missikilpailut johon minä onneton olin laittanut osallistumista varten nimeni.. Ei auttanut muu kuin pokata pääpalkinto ja kohta oli syli täynnä tummanpuhuvia ruusuja!
Oli se kokemus nuorelle neitokaiselle...Miss Ainola..huh huh.

Sen jälkeen meikäläisen missi kokeilut kyllä jäi siihen ja olisi tosiaan tuo ainokainenkin kokemus voinut olla kokeilematta.

Olin tosiaan nuorena laiha, itseasiassa liiankin laiha. Kaikki luut näkyivät kyljistä ja solisluut ym..eräskin nuorimies sanoi että "voi kauheaa noita sun kinttujas miten laihat ne on!" Nyt kun tämä mies tulisi vastaan niin voisi pyöristää sanansa ihan toiseen suuntaan...
Ihan kuin setävainaa ennen kehoitti sivelemään iltaisin rintojani piimällä että saisin edes ne kasvamaan ( olin niin lauta kuin olla voi nuorena) mutta joidenkin vuosien päästä tokaisi..."ENHÄN MÄÄ LITRAKAUPALLA NIITÄ KÄSKENNYT KASTELEE!"

Niin on kuin varjokuva menneestä emäntä parka, mutta silti on elämässään jotennii pärjännyt!
Ja täytyyhän jonkun olla se rintava, reitevä ja persevä eihän me kaikki voida olla puhelinpylvään muodokkaita laiheliinejä.

Voi kun vielä pääsisikin lavatansseihin, tuntea se toinen ihan "iholla kiinni". Askeltaa toisen kanssa tangon tahdissa sydämet samaan tahtiin lyöden...voi hitto se olisi niin magiaa.
Askeleet eivät aina onnistu mutta tärkeintähän se tuossa onkin se läheisyys ja varsinkin jos se tanssittaja on oma mies/kumppani..silloin voi ottaa askeleen vielä lähemmäksi ja tuntea toisen läsnäolo ihan liki... ♥ kuunnella sanoja ja herkistyä siihen hetkeen...voi kuinka kaipaankaan toisen kosketusta ♥

Nuo vanhat tanssimusiikit on olleet elämässäni ihan vaippaikäisestä asti. Osaan ulkoa joitakin ikivihreitä joita muut eivät edes muista.
Meillä soi aina musiikki kun olin pieni. Isä soitti viulua, haitaria, maniskaa, urkuja  ja todella hienosti soittikin. Keittiön työpöydällä oli avokelanauhuri ja siitä keittiöön tulvi ikivihreitä iskelmiä. Minä pienestä pitäen katsoin nauhurin pyörimistä ja laulaa loilotin sen mukana.
Meidän suku on tai oli erittäin musikaalista, isän puolelta tosin. Äiti ei paljoa laulun sanoja osannut mutta isä lauloi hänenkin edestään. Itse olen aina halunnut soittaa haitaria ja toiveena olikin että isä sen taidon minulle olisi vielä opettanut, mutta se jäi niin kuin moni muukin toive jäi isän nukkuessa pois. Viulukin vaikeni ja tästä teinkin ensimmäisen kirjani Vaiennut Viulu isän muistolle.
Meidän suvulla oli tapana pitää lauluiltoja. Koko suku kokoontui maalle ja veljekset jotka kaikki olivat soittajia kokoontuivat yhteen ja soittivat. Näitä aikoja kaipaan todella paljon. Veljeksistä ei ole enään kuin yksi jäljellä ja orkesteri heidän osaltaan on harventunut tietenkin tuoden tilalle toisen soittajan mutta ei samaa sukua kuitenkaan.

 Sinne vain nyt kaipaan, mistä lähdin pois, sinne vain, mun missä parhaat muistoni ois. 
Jos saisin, jos mä saisin taas olla siellä, käydä riemuiten pihatiellä, kotiportista sinne mennen kuin lapsena ennen.