Uusi Wuosi uudet kujjeet...

Niin on vuosi vaihtumassa Willa Jussilankin torpassa. Joulu tul ja män sammaan entiseen tahtiin. Ei kerenny emännyys parka kovin jouten olla kun peltinen lehmä oli persuuksen alla ja nokka kohti seuraavaa kyläkohdetta. Päättipä emäntä tää että ens vuonna ollaan visusti työrintamalla silloin pääsee paljolti helpommalla.

Eli ei tullut pukkia tupahan jouluaattoiltana vaikka niin emännyys sitä mielessään toivoi. Katsoi kaihoisasti ommaa ukonkutalettaan ja totesi että ei parempaa pukkia oo kuunaan nähty. Hyvä olo ja fiilis tästä parisuhteesta ja sama jatkukoon ja miks ei jatkuis? Hyvillä pohjilla tässä mennään.
Jouluaattona tuvan täytti puhe ja tohina kun kolme emännyyden aikaan saamaa pojanviikaria kurvasi autolla mamman tykö vattaansa täyttämään. Oli pöytä katettu niin suolaisella kuin magiallakin. Osasi jopa tämä orkesteri jopa olla hetken hiljaa ja hiljentyä joulun viettoon. Lahjoinaan koteihinsa kukin kantoi uudet Reiskat ja miniälläkin vaaleanpunaiset tossut kainalossa. Emännällä oli hyvä olla.. Ei palele viikareitten varpahia kun on lämpöistä yllä. Nykyään kun on aikaa mennyt niin paljon eteenpäin että se kova paketti ei olekkaan ehkä se tärkein ja halutuin... Reiskat meinaan olivat tosi mieleiset! Toihan se pukki viikareille viikonpäivä sukatkin, pienenä vinkkinä että kun muistaa joka päivä vaihtaa sukat niin pysyy myös "kartalla" päivien kulusta, mutta auta armias jos ne samat sukat vedetäänkin kinttuihin useampana päivänä silloin pakka on sekaisin!

Niin ne on viikarit venähtäneet ja kahdenkympin molemmin puolin jo kaikki. Ei olis äitee uskonut näkevänsä tämännii hetken. Onnellinen on lapsistaan! ♥

Mitä tuo tuleva vuosi tullessaan? No sydämestäni ainakin toivon että emännyys ei niin usein joudu sairaslomaa viettämään. Joka ikinen vuosi paukkuu ja kolisee sairaspäivät tappiinsa ja yli menee että korviin sattuu! Se pentele kun näkyy siinä hoitajan pienessä rahakirstussa joka pienesti aina kuukausittain täyttyy mutta suuresti myös tyhjeneekin. Ei siillä tulolla herran huonetta rakennetta, tälläinen pytinki vaan!
Olen ottanut terveyden kanssa ison harppauksen taaksepäin. Huoli on männä vuonna monesti ohimoitani hiostuttanut...itkukaan ei ole ollut kaukana! Uusia kipuja vatsanalueella joille ei selitystä löydy. On kuin joku ylimääräinen kaivautuisi vatsanpeitteiden läpi kohti ulommaista kerrosta... Hmm..matoja? No hei ei sentään. Tämä crohnintaudin ja CU:n runtelema suolistoni on vain huutanut hoosiannaa kirkkokuoron lailla eli korkealta ja kovaa.
Ilo on ollut kaukana mutta silti puren hammasta...emännyys ei oo pehmosissa vesissä pesty se kestää ja kestää ja kestää kunnes...ollaan sairaslomalla. Jouduin jo joulukuun alussa kapuamaan lääkärin puhheille ja ei auttanut oli viikon huiliminen suoritettava ja het se näkyi siinä pienessä palkkapussissani. Eipä työnantaja kovinkauaa uumoillut kun jo miinusti satasia tilistäni...tuosta onnettomasta joka pieni jo muutenkin on.
Joskus sitä vahvempikin kaatuu ja kun tälläinen 180 cm kaatuukin niin tiedätte varmahan että ei siinä ei tuu hyvvää jälkee.

Huoli lapsesta on suuri. Siihen ei tunnu löytyvän apua ei raamatusta eikä mistään muustakaan enään. Olen jopa rukousta pyytänyt hänen puolestaan. En siis itse koe olevani uskovainen, mutta kun ihminen on niin tiukille vedetty että kaikki tiet nousee vastaan niin kaikkensa se koettaa saadakseen sen kivikkoisen polkunsa hiukan helpottumaan.
 Yksin emännyys parka yrittää auttaa nuorta selviytymään elämän kovista kivikoista ja pitämään tätä edes hengissä. Tämä asia on jäytänyt niin emännän sydäntä että kovin ei blogillekkaan ollut aikaa. Se aika mitä päivässä jää niin jää tälle nuorelle joka sitä apua tarvitsee.
Käännän kovan katseeni viranomaisia kohtaan...miksi kukaan ei auta? Ei ole ketään joka ottaisi emäntää kädestä ja taluttaisi hetken jotta taas jaksettaisiin hetki. Yksin on emäntä parka tässä maailmassa selviytymässä omien ja läheistensä ongelmissa.
Kovin on heppoiseksi luotu nykyiset päätökset että nuoriamme autetaan heitä ei jätetä yksin....hmm..olisi niin kiva joskus nähdä joku joka ottaisi asiakseen auttaa.
Mitähän on tulevaisuus? Kuka meitä hoitaa ja minua emäntä parkaa kun olen jo niin vanha että en ves lassii suulleni saa? Voisin laintata vanhan laulun sanoja "En ole katkera mutta kuitenkin..".

 Meille jokaiselle on annettu aikaa tässä elämässä rajallinen määrä. Joillekin sitä aikaa suodaan vain enemmän, kuin toisille. On tärkeää, kuinka käytät sen aikasi, joka ei ole pelkästään pyörimistä vain oman itsesi ympärillä.

Käyttäkää oma aikanne siis hyvin, vaalien ystävyyssuhteitanne, kohtaamalla ihmisyys ja ihmisarvo lähimmäisissänne ja kanssakulkijoissanne, antamalla ymmärtää sanoin ja teoin, kuinka välitätte ja rakastatte niitä ihmisiä, joiden kanssa teidän on hyvä olla ja kenen seurassa tunnette itsenne turvalliseksi ja rakastetuksikin, ennen kuin on liian myöhäistä sanoa se.

Antakaa lempeyttä ja ymmärrystä myös niitä kohtaan, joilta ette kenties saa itsellenne niin paljoa, kuitenkin hyvyys tulee aina takaisin teille itsellenne ennemmin tai myöhemmin bumerangin tavoin

 Joulukuusessa ei ollut yhtään palloa. Oli vain virkattuja ja sokerivedessä kovetettuja lumihiutaleita, valot ja köynnöksiä ja voin sanoa se myös riittää!

Kukkapurkki menee hyvin myös kynttilä astiana