Ajatuksia lapsuudesta...

Romanttisen kodin emännyydellä on aikaa...miten niin mistä sen huomaa? On aikaa istua ja miettiä ja muistella!
Millaisia olivat kesät kakarana...voi sitä surutonta nuoruusaikaa ! Voi kertakaikkisesti!
Olin mie mahoton rasavilli...koettelin vanhempain hermoja alati..
Äiteen hermot oli kovimmilla kun niitä ei tuntunut olevan välillä ollenkaan, isä, tuo rauhallinen viilipytty mistään kovasti suuttunutkaan edes. Niin ai ei vai? Muistan sen eräänkin kerran kun aikansa mamma oli määkinyt sitä ja tätä niin isällä paloi hermot...tunsin hänen ison kouransa otsalohkoni iholla, iso kourallinen hiuksia kädessään ja se veivaus alkoi...vasempaan ja oikiaan..."usokko tyttö usokko?" " No usonhan mie usko pois!" Isää oli toteltava voi kertakaikkisesti jos tämän rauhallisen viilipytyn sain suuttumaan niin olin ilmeisesti todellakin ollut tuhma.. Sen muistan kun isä veivasi suutuspäissään pitkästä letistäni mutta äitee...sillä olikin ihan omat keinonsa! Puupäinen puukko!
Nyt näen sieluni silmin teidän ilmeet että onko se perhana puukolla kasvatettu koko kakara? Uhitteliko ne sitä mukulana teräaseein töitä tekkee...no ei kun äiellä oli tapan sillä puisella osalla napsauttaa otsaan että "usokko persanan kakara usokko?" En mie en totellut äiteetä.... Me aina tapeltiin ja tapeltiin, kaksi kuin peilistä katsois saman näköistä oliota!

Minä olin jo kakara jumalattoman utelias ja touhukas... Muistan kerrankin kun naapurin tytön kanssa saatiin älynväläys illalla alkaa leikkimään kiveltä kivelle pomppimista. No hei toihan on ihan normi leikkiä??!
Nii-in mutta se leikki venyi myös naapurin puolelle, rakenteilla olevan omakotitalon pihaan jossa oli muuten komia pyöreä kivi styroksi palan päällä....tuonne minun tuonne on päästävä ei Sirpa pääse koskaan näin pitkälle eli loikalla sinne ja sit voi levveillä leviästi! Lällällää voitinpas sinut!
En muuten voittanut...arvatkaa mistä itteni löysin? Huusin äitiä...tuota puupäisen puukon omistajaa!! Äiti herran jestas kakaras tekkee kuolemaa tuu auttamaan! Katsoin ylöspäin näin vain tähti taivaan en mitään muuta ja ne tähetkin vain yhdessä koossa...missä vatussa oikein olen? Kaikui niin komiasti kun karjuin APUAA PELASTAKAA MINUT KUOLEN!!
Seuraava muistikuva olikin naapurin isännän kasvot..."mitä vittua teet meidän paskakaivossa?"
No sitä sitä...siis missä olen..paskakaivossa? Voi herran jestas sentään tämäkin vielä...itku siinä tuli! Minä iso melekein 160cm tyttönen siellä suorana tikkupaskassa seisoin paskakaivon pohjalla...ONNEKSI SE OLI VASTA KUIVA JA EI KÄYTETTY! Siis miettikääs mikä onni minulla olikaan noin metrin päästä pohjaa oli se putki josta se tuotos sinne valutetaan etten pudonnut hajareisin siihen...ei olis silloin tämä emäntä äitee eikä saatikka varmaan montaa kertaa enään naattinut lapsilisistä olis varmaan elonkorjuu ollut silloin kohdallain. Oli minulla enkeli olkapäällä...vaikka se kovinkin harmaa on välillä mutta mukana suojaamassa kuitennii..

Tuosta tapatuneesta ei sitten puhuttu, minua hävetti..pudota nyt naapurin paskakaivoon! Jos siitä jolleen kerto niin taatusti ne pisti jo nokkaansa tukkoon että sää haisetkin ihan siltä..paskan marjat mää mittää haissu en kertakaikkisesti olin vaan valkoisen betonipölyn likaama..

Kierreltiin sitä kyliä nuorena kyydillä kuin kyydillä...liftattiin sillon kasarimalliin. Kaikkihan sillon liftaili. Siinä oli oma jännityksensä muka ..no hmm olihan siinä! Tuli porukka tutuksi kaupungilla kun me tytöt ei muuta viikonloppu iltaisin usein tehtykkään kun liftailtiin. Voi mie muistan isäpapan noitumiset... " On se kumma että kun normaali väki mennee nukkumaan niin tämä tyttö lähtee kaupungille ja herää eloon!" Niin sillai se olikin. Sain minä joskus jopa kotiarestia mutta isä ja äiti...luuletteko tosiaan että olin kotona? Ja pyh sanon minä..minä kampesin itteni ulos ikkunasta! Taas mentiin kohti seikkailuja.
Koluttiin me festareitakin..tuntui että silloin ne oli ihan IN-juttu mutta kait ne olikin kun itte olin sillon täys kakara tuskin kukaan keski-iän ylittänyt naisimmeinen ennää jossain festareille nuorten keskelle haluaa mennä kännäilee ja hummailee... Oli saapasjalkaa, oli ahvenlampee en edes muista niiden nimiä mitä koluttiin. Minä olin kuitenkin kiltti vaikka välillä jotain vettä väkevämpää maistoinkin niin älli ( ei uskois) oli mukana kuitenkin tilanteissa.
Erään kerran festarilla meillä loppui juomiset enkä nyt tarkoita alkoholi sellaisia vaan ihan vesi. Me päätettiin ottaa sitä kaivosta joka oli festarialueella...se olisi pitänyt jäädä tekemättä! Voi ei arvatkaa minkä näköinen olin kun vihdoin reissultani kotiuduin? Toinen puoli kasvoistani oli kuin ilmapallo ja kaula, lähes 40 astettta kuumetta ja hourailin. Siinä isäpappa pakkas riutuneen kakaransa autoon ja vei lasarettia kohti ja joka jumalan kilomerin kohdalla muisti mäkättää sinä perhana sitä sinä samperi tätä... Ei päässyt tyttö saamatta kunnon vuorisaarnaa kun autosta ei päässyt karkuun ja kuntokin oli aikas heikko. Niin sinne lasarettiin jäin osastolle makkoomaan varmaan viikoksi ja ei tullut isä ei äitee kattomaan...vihoissaan varmaan aattelivat että pidä nyt tautis ja oikeen oo pahassa kunnossa niin lähtee ite piru sinusta pois! Näin uskoin ainakkii kun ei kotiväki käynyt katsomassa edes lastaan....snif!
Nyt aikuisena kun muistelen niin en kyllä yhtään ihmettele....herran jestas jos oma kakara tulis ovella sen näköisenä vastaan niin selekään sais...likainen mielikuvitukseni varmasi "kertoisi" mitä lie nuorukainen on tehnyt kun niin turvoksissa koko naamakin on.. Ei se ei ollut sitä se oli pusutauti joka minuun oli iskenyt!! Enkä muuten edes pussaillut ketään sehän tässä huvittavintakin olikin että en ollut päässyt iho ihoa vasten kenenkään kans ja kaamee mäkätys odotti kotona...
Mut nuoruus ja lapsuus oli ihanaa! Olen aina sanonut äielle että haluan sen puupäisen puukon itelleni sitten perinnönjaossa..on se niin monta kopsua meikäläisen otsalohkoon hipassut ei edes isoveli tee tilastoa paremmaksi hänhän oli jo kakaran niin jumalattoman kiltti että pikkusiskon piti tavoille opettaa..
No en miekään mikään mahoton ollut hiukan vaan puhelias, toimelias ja tää hiton mielikuvitus se se vasta minut on niin moneen ongelmaan saattanut mutta unohtamatta niitä pelastuksia mitä se on tehnyt! Hiljaisempi olisi saanut sakot ja autosta olis kilvetkin viety pois mutta meikäläisen suuvärkki pelasti koko tilanteen ja näitä tapahtumia on niin monta että kirjan voisin elämästäni kirjoittaa mutta kun ei oo aikoo...ikuisella kesälomalla sit joskus eläkkeellä sen teen..