Paluu lasarettiin....

Oloni on helpottunut...huomattavasti!

Kävelin lasaretin lasisista ovista sisään ja kasvoilleni löi heti sairaalan tuoksu..aloin voimaan heti huonommin? Mistä moinen johtuukaan? Koti on aina koti ja parantuminen kotona on aivan eri luokkaa kuin täällä lasaretissa vaikka täällä onkin nämä sisaret hennot valkoisetkin ympärillä pitämässä sinusta huolta?!

Reppu selässä kävelin kuin kameli oman kuormani kanssa...olin siis varautunut tähän koitokseen! On läppärii, nettii, tilausvihkot tarroja varten (teen siis töitäkin sairastamisen lomassa), oli puunaus vehkeet...hei haloo paranen meikä meikkaa taas!!  Rinta rottingilla villatakin nauhat vihtoen kävelin osastolle.. "hei hän on täällä taas" hihkuen tutulle omallehoitajalle!!

Oli siinä saikkareillakin näkemistä...olenko se sama henkilö joka harmaavarpusena kotiutui kotilomalle viikonlopuksi? Ehen en taida olla...kasvoillani sentin maski ja tukka tötteröllä ja vaatteetkin oli jopa valittu valmiiksi puettavaksi päälle että ei ihan mualaismuija astu osaston hoitoihin osallistumaan! Haluan taas karistaa tämän kuvan ympäriltäni että maalainen mikä maalainen... Katseen valutin taas runsaan vatsani yli varpaisiin...siellä se maalaisuus vielä näkyy! Heh jalassani croksit...valkoiset croksit!  Vitsit miettikää mikä yhtälö...nainen kuin meikkimainoksesta repästy, pitsivillatakit niskassa, kaulassa härpäkehuivi hulmuten ja jalassa croksit! Maalainen se on on se ....
Jalat turvoksissa edelleen eli vielä vedän ne helpoimmat kinttuihini suojaamaan ennenkuin pakotan turvonneiden jalkapöytieni ympärille mitään liian kiristävää.

Kävin vanhassa huoneessanikin heti kun kotiuduin tutulle lasaretin osastolleni. Siellä paikkani oli jo viety, vanhempi rouva makasi minulle kuuluvalla paikalla! Perhana minun paikka pääsis juoruamaan vierustoverin kanssa. Muistanette vanhemman rouvan joka edellisessä kirjoitusjaksossani jaksoi jauhaa nauramisestani...aina se nauraa ei se voi mikkään kippee ollakkaan... Nyt hänellä on uudet murheet ja ongelmat! Tämä paikkani vienyt rouvasimmeinen kun laulaa...aina se laulaa eikö se hetkee oo hiljoo? Kuulemma vanha rouva nyt hokee.. SIellä on kuulemma oikea maammelaulu kuoro voimissaan...toinen laulaa elämää juoksuhaudoissa ja toinen huutaa oo hiljoo... Ihanaa nautin omasta tyhjästä yksinäisestä huoneestani johon voin paeta kun en enään jaksa vierailla kyseisssä entisessä huoneessani. Viehko hymy kasvoillani...saitpas siitä !
Tämä vanhempi rouva oli näky kun näki iloiset kasvoni ovella....ei hitto tosta kaakattajasta ei sitten päästykkään eroon?! Mamma tokaisi..."säähän oot ihan eri ihminen, kannatti käydä kotona!" Hehhh hänkin siis huomasi maalatut kasvoni...ja voisin tokaista että hän olisi varmasti ottanut minut ilolla vastaan vanhalle paikalleni koska olen kuullut että viikonloppu oli mennyt jopa nyrkit heiluen.. Olisi muuten mukava ollut olla paikalla...soittaa pollarit paikalle kun vanhat emännät vetää toisiaan nenään osastolla, mutta eihän se olisi ekku kerta koska muistan poliisi tv:stä katsonneeni jakson jossa kaksi yli 80v pappaa otti nyrkkiottelun vanhustentalolla..
Huh huh...millainenhan minusta vielä tulee jos tälläinen rääväsuu, nauravainen ja laulunloilotus kintereillään kuuluva nainen vanhenen vielä samanlaiseksi vanhukseksi? Makkaan sängynpohjalla kävelykeppi hollilla ja kummautan jokaista ohimenijää että elä sie hoilota alati ei vanha jaksa kuunnella...heh liekö noin? EN taida tuota uskoa itsekkään....