keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Säteellä...osa 37


                                        TSEMPPIÄ! ♥


Tänään on taas se päivä! Se päivä jonka itse halusin viime vuoden marraskuussa lopettaa kokeeksi ja jonka anelin taas palautuvan joka kuukautiseen rytmiini takaisin kuluvana keväänä.
Tästähän kerroin enemmänkin osiossa "heikossa hapessa"-jutussani... Sinne taas on mentävä, mutta fiilis on tietysti aivan eri kuin esim viime syksynä.
 Syksyllä olin sitä mieltä että tää on ihan turhaa ja päätin että kaikki se "turha" mikä on järjestetty sotkemaan viikko rytmiäni saa saada jalat alleen ja jatkaa matkaansa jonkun muun kanssa kuin minun...että tää tarina on loppu ja piste!
Se jatko-osahan alkoikin keväällä uudestaan kun kroppa alkoi huutaa hoosiannaa siihen malliin että lähes  pari metrinen vartaloni jo huojui siihen malliin että kohta kaadutaan ja kovaa. ( no joo 180 cm kroppa ennemminkin )

On siellä osin kivakin käydä. Kun sitä on jo viisi vuotta takana niin sen osaston hoitohenkilökunta on tullut tutuksi, ei olla enään niin virallisessa suhteessa voidaan jopa keskustella hiukan henkevämmin asioista. Kyselen kuulumisia ja samoin hekin eli meistä on tullut sellaisia lasaretti-kavereita :)

TÄSSÄ MEINASI MENNÄ JO USKO!
Itse tipan laitto on tosiaan ollut haasteellista. Minulla ei kämmenissä ole enään kovin toimivia suonia, ne on neulottu niin rikki että eivät suostu enään piikkiä ottamaan vastaan. Parhaimmillaan on 8 kertaa yritetty saada tippaa johonkin. Mielenkiintoisimpia paikkoja on ollut etusomessa puolessa välissä ja kyynärtaipeessa tuolla ulkopuolella ei siis taivekohdassa..no kunhan se kallisarvoinen lääke sinne jotenkin saadaan ja se että mie jään henkiin taas tästä teurastuksesta!
Nämä minun suonet on tulleet tutuksi itse osastolla, siellä on jo valittu se joka pistää neulan kun taas sinne menen...tuontanko lievää painetta hoitajille? No kunhan saisivat kunnialla ja että en taas olisi kuin katu juoppo ulkomuodoltani kun sieltä vihdoin pois pääsen. Parhaimmiltaan iso hematooma on ollut kämmenestä kyynärtaipeeseen asti ja tämä kaikki vain sen pikkiriikkisen neulan takia!

Kuin kuvassakin jossa on kaksi staassia pitämässä verisuoniani aisoissa...tässä vaiheessa yleensä meikäläisellä mennee usko koko touhuun!! Ei vainen hyvin se meni..uusi hoitajakin oli ja tää reppana oli ihan ihmeissään mutta huuti apua kun huomasi että nyt alkaa potilas Haavisto kalpenemaan kasvoiltaan siihen malliin jotta parempi paeta paikalta!! No ei vaineskaan...

Monesti olen aikas omatoiminen siellä, nopeutan tai hidastutan (harvemmin) tipan kulkua ja oma hoitajani siihen onkin antanut luvan että näin voin tehdä jos siltä tuntuu.. Tipan pitää tippua tietyssä ajassa kuitenkin vaan että elimistöni sen hyväksyy. Kerran sit muka oli niin kiire pois niin säätelin tippanopeutta niin että itteäänkin alkoi naurattaa..oli kuin olisin hanan avannu lorina oli niin kova että ei perhana oli se hiljennettävä!
Nyt nää armaat sisar hento valkoiset on sit liittäneet minut tippalaskuriin niin tää yli-innokas hoitaja ei itse säätelis niin kovin vaan kone hoitaa tipanlaskun ja tahdin ym tarvittavat. Määrätietoisesti olen kuintekin aina sanonut että sen ja sen ajan suostun sulostuttamaan olollani tätä osastoa.
Joku voi ihmetellä että olenko kiukutteleva kakara vai miks teen tälläi? No ehkä olen iso kakara mutta kun tosiaan viisi vuotta käyt aina siellä ja se päivä on niinkuin sillai "pilalla" ja kiire olis vähän kaikkialle niin vatuttaahaan se isompaakin ihmistä?

Saan aina valita menenkö pedille tiputuksen ajaksi vai istunko komiasti gerituolissa...nyt olen viime kerroilla ollut tuossa tuolissa koska havaitsin sairaalasänkyjen olevan tällä osastolla patjojen suhteen meleko surkeet. Persuus puutuu joka kerta kun siitä nousee, sitä ei ihan siinä vielä huomaa mutta kun istuu oman auton penkille hoitokerran jälkeen niin huomaa että ei oo veri kiertänyt sillä osastolla ollenkaan..tullee pian kuolio! Mitäs mää sitten teen? No joo jos semmotiinen tulis niin olisin ihan varma että minulle se tulisikin ihan ekkuna..
Olis se komiaa löytää ittensä seikapäivä lehden kannesta! Rouva Haavistolta puutui persuus ja siihen tuli kuolio...ei hittolainen joku muu kohta pliis tai ei ainakaan lähikuvia!


No sinne mennään nenä pystyssä ja otetaan kaikki tipat itelleen että taas jaksaa painaa pitkää päivää! Hyvähän se on että yhteiskunta huolehtii meikäläisestä niinkin hyvin että maksaa minun kalliin hoidon...joo yksi kerta maksaa 3600e josta minä maksan päiväsairaalamaksun vain..Olen siis kallis nainen!

Elämä on tylsää ilman seikkailumieltä.
Minä haluan olla rohkea!
Tutkin kaikki paikat,
katson löytyykö sieltä
jalokiviä ja muita aarteita.

Oikea aarre saattaa
ystävä olla
joka lähellä on silloinkin
kun mulla menee huonosti
ja itku meinaa tulla.
Oikea ystävä on
jalokivi kallehin!   



2 kommenttia:

Justiina kirjoitti...

Tiiätkö,että tähän en nyt osaa kommentoida mitenkään ...toivotan tsemppiä sulle hoitojen kanssa.

The Sarppa kirjoitti...

Joo perskeles niiden kans mennee tosi hyvin kun vaan hoiturit sais neulan suoneen !! ♥

Kalana kuivalla maalla

 Miten tämä voi olla mahdollista? Tuo kysymys on monen ystäväni suulla kun kerron tekemisiäni ja touhuamisiani. Ne jotka ovat lukeneet kirjo...