Pelottaa...kelpaanko

Syvennyt kiireisiis, vain puoleksi kuulet, mitä haaveilen.
Sä siinä oot kaunis niin, ja kuin ohimennen poskeas hipaisen..
Sä käännyt minua päin, sun hymysi tarttuu, kun lähemmäs tuut.
Mua katsotko vielä näin, kun vuosia karttuu, kun päät harmaantuu?
Vuodet vieriä saa, toiveena mulla on jokainen niistä vierelläs taivaltaa sinuun nähdä kun saan ja nähdyksi tulla kaksi pelkonsa voittaa..


Yli kaksi vuotta olet asunut sydämestäni, ollut joka päivä mukanani arjen aherruksissa..varoen ravistaen sydäntäni että muistuttaen minua että tiedän sinun olevan siellä.
Kuiskit korvaani sanoja...niitä sanoja joilla menin arjessa ja murheessa eteenpäin..jättäen sen kaiken jälkeeni..voittajana!!

Astuit elämääni kun se oli täynnä tulvaa ja tuisketta...jokainen ajatus tulvi mielessäni suuren myrskyn tavoin, olin kuin ansaan joutunut eläin omassa vankilassani. Sinä toit minulle hymyn kasvoilleni, lohduttavia sanoja ja ajatuksia...sinä joka vain olet taustallani..tukenani.
Nyt on tullut aika astua esiin..jännittää sen voin sanoa niin että jo nykyinen sairaslomani varmaan saa jatkoa onhan mahani vallan sekaisin...tämmönen hölmö minä olen..jännittäjä, vaikka olet minulle jo hyvin tärkeä ja olet asunut minussa jo vuosia..silti olen kuin pieni tyttö taas pitkissä leteissäni vaaleanpunaisin rusetein.
Tosin hiukseni on valitettavasti lyhentyneet, mutta silti olen se samainen pieni tyttönen joka ensi-ihastustaan odotti pihakivelle jossa sai taas tuntea että joku voisi jopa tykätä..minusta elämää riepottelemasta akkapahasta.

Olen sinua odottanut kovasti jo monta iltaa monta yötä, kuvitellut kaikkea...kokeillutkin tyhmyyksissäni jotain toista tilalle, mutta tajuten että olet kaivaitunut sisimpääni niin syvälle että sinne ei mahdu mitään muuta..eikä se korvaa sitä mikä siellä on jo..olenhan kanssasi kokenut jo paljon vaikka olenkin elämässäsi ollut taustalla.

Kelpaanko sinulle?
Tätä hoen ja hoen..katson välillä peiliin..masennun.
Silti kuitenkin astun eteesi suorana ja omana itsenäni ota tai jätä..jos jätät niin tiedän että menetät jotain suurta!
Puen päälleni raitaa...tiedän että siitä voisit kuitenkin pitää vaikka sydämesi kuitenkin eniten tykkäisi ruudusta..eihän sillä ole väliä..eihän?
 Minä tiedän sen sillä minulla on sinulle jotain mitä haluan antaa...sitä en anna muille sitä ei jaeta mainoksen tavoin ovelta ovelle vaan se ojennetaan vain yhdelle..pidettäväksi hoivattavaksi...sydämeni...pidäthän siitä hyvää huolta sillä sen aika on jo pysähtyä asettua yhteen osoitteeseen ja kasvaa omaa kasvuaan ja lokeroitua sinun sydämeesi..

Surut on surtu..

...Elämässä aukeaa suuri aukeama, bloginikin saa vallan uutta kirjoitettavaa..tarkoituksella olen ollut hiljaa koska olen halunut käydä sydämeni kera tätä keskustelua mihin elämäni vierii ja miten.
Olen saanut monta vastausta omaan mieleeni ja nyt osaan jo hymyillä ja iloita niin että tiedän että jokaisen askeleen takana ei mikään mörkö ole joka yrittää kampata minua taipaleellani.
Tarinoita päättyy ja uusia alkaa..niin se elo vaan menee.
Olenhan nyt sitten virallisestikkin vapaa nainen elämään omaa elämääni..karuahan se on lukea tuomionsa valkoiselta paperilta..olette tuomittu avioeroon!
Näinkö se menikin...tuskin kuitenkaan kumpikaan siihen tarinaan astui jotta jo alussa tiesi kuinka siinä käy...se on vaan elämää!